Tunnistetaan vahvuudet

Uusi koulutus-foorumi loi kevään 2015 aikana vision suomalaiselle koulutukselle: ”Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista.” Se jakautuu kolmeen teemaan: 1) Uusi koulutus tunnistaa jokaisen vahvuudet; 2) Uusi koulutus luo tulevaisuuden mahdollisuuksia; 3) Uusi koulutus uudistuu yhdessä rakentaen. Tässä artikkelissa käsitellään teemaa numero yksi.

Miten yhteiskunnassa mahdollistetaan aidot ja joustavat elinikäisen oppimisen mahdollisuudet kaikille? Miten tunnistamme eri tavoin hankittua ja yksilöllä jo olemassa olevaa osaamista? Miten työelämä ja tekemällä oppiminen rakennetaan osaksi oppimispolkua?

Yhteiskunta ja työelämä muuttuvat jatkuvasti ja tulevaisuutta on yhä vaikeampi ennustaa. Tämä haastaa meistä jokaista päivittämään tietojaan ja taitojaan jatkuvasti. Tulevaisuuden osaamistarpeisiin, tietoihin ja taitoihin kohdistuu runsaasti odotuksia ja näkemyksiä. Yhtenä tärkeänä koulutuksen lähtökohtana pidetään tulevaisuuden kompetensseihin (21st century skills) ja työelämän muutokseen vastaamista.  Tulevaisuudessa pärjäävät ne, joilla on sekä epävarmuuden ja muutoksen sietokykyä että kykyä itsetuntemukseen, empatiaan ja vuorovaikutukseen. Kyse on holistisesta lähestymistavasta, jossa yhdistyvät niin taidot, tiedot, ihmisen persoonallisuus ja motivaatio itsensä kehittämiseen.

Jokaisella ihmisellä tulisi siis olla jatkuva halua ja kykyä oppia uutta, tunnistaa omaa osaamistaan ja tehdä sitä näkyväksi. Tarvitaan koulutus, joka tunnistaa jokaisen vahvuudet ja jossa oppimisen halu ja ilo ovat toimintaa ohjaavia tekijöitä sekä koulutus, joka huomioi osaamisen koko kirjon eli myös koulun ulkopuolella syntyneen osaamisen.

Uudenlaista pedagogiikkaa, oppiaineita ja arviointia – tyhmä ei ole oikeasti tyhmä

Millaista on koulutus, joka tunnistaa jokaisen vahvuuden ja tukee ihmisen kasvua täyteen potentiaaliinsa? Millaista on vahvuuksiin perustuva arviointi? Miten vahvistamme oppijan osallisuutta ja toimijuutta omassa oppimisessa?

Koulutuksen pitää yksilöllistyä sekä rakentaa vahvempaa yhteisöllisyyttä, jotta jokaisella olisi mahdollisuus sen tuella saavuttaa hyvä itsetunto ja käsitys omista kyvyistä sekä antaa arvo toiselle.  Oppimiseen on saatava iloa ja hauskuutta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oppilaitoksissa tehtäisiin ”ihan mitä vain”. Päinvastoin, tavoitteiden saavuttaminen, oppisisältöjen merkityksellisyys ja monipuoliset tekemisen tavat tekevät oppimisesta hauskaa eli innostavaa ja kiinnostavaa. 

Erityisesti peruskoulun oppiaineet, pedagogiset menetelmät ja arviointi ovat tähän mennessä ohjanneet pitkälti akateemisten taitojen tunnistamiseen. Monet muut ihmiselle merkitykselliset taidot, lahjakkuudet ja intohimot ovat jääneet formaalin koulutuksen ulkopuolelle ja useiden rakkaus opiskelua kohtaan roihahtamatta. Meidän on löydättävä systemaattisia tapoja tunnistaa non-formaalin ja oppilaitosten ulkopuolella tapahtuvaa oppimista ja tunnustaa se merkitykselliseksi osaksi oppimisen polkua.

Arvioinnin tulee perustua laaja-alaiseen osaamiseen, joten arvioinnin kohteenakaan ei pitäisi olla yksittäinen oppiaine vaan laajempi kuvaus ihmisen taitojen ja tietojen kirjosta, jotka huomioidaan jatkokoulutukseen pyrkiessä.

Kohti kokonaisuutta – keinona ilmiöpohjaisuus

Kuinka kuromme kiinni kuilua koulutuksen ja elävän elämän, ja muodollisen ja epämuodollisen oppimisen välillä? Miten ihmisten harrastuneisuus ja uteliaisuus saadaan osaksi oppimista? Mikä on perusta, joka koulutuksen tulisi antaa kaikille muuttuvassa maailmassa?

Kokeilemisen kulttuurin vapauttaminen luo uusia innovaatioita, jos annamme oppijoille keinot, välineet ja kyvyt jakaa niitä. Myös koulutuksen ryhmänmuodostusta kannattaa muuttaa alkaen varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle saakka. Kotiluokan lisäksi voi muodostaa pieniä, vaihtuvia ryhmiä, joiden muodostumista ei ohjaa syntymävuosi, vaan esimerkiksi erilaiset oppimistavat ja -vauhdit. 

Uudenlaiset oppimisen tavat haastavat yhtälailla korkeakouluja. Esimerkiksi maailmankuulussa MIT Media Labissa oppiminen on maksimissaan 30 prosenttia ”perinteistä” luento-opetusta, ja loppu 70 prosenttia on pelioppimista, harjoittelua, labroja, projektityötä, tutkimusta, vertaisoppimista, virtuaalioppimista ja oikeita töitä.

Esimerkkinä harrastus- ja intohimopohjaisesta oppimisesta toimivat erilaiset Labit, Maker- ja Hacker-Spacet. Maker-kulttuuri pohjautuu tee-se-itse-filosofialle. Maker-tapahtumat ja tilat keräävät yhteen rakentamisesta, kädentaidoista, tieteestä, uudesta teknologista ja taiteesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka ovat innostuneita tekemällä oppimisesta sekä oivallusten ja taitojen jakamisesta muille. Kyse on matalan kynnyksen toiminnasta, johon voi lähteä mukaan kaiken ikäisiä ihmisiä eri osaamistaustoista.

Koulurakennuksista oppimiskyliksi

Voisiko koulutus toimia ilman tiukkoihin oppiainerajoihin, koulun seiniin ja ikäjakoon sidottua ryhmänmuodostusta? Miten oppimisympäristö tukee oppijan identiteettiä? Voidaanko osaaminen, tiedot ja taidot sitoa ”kouluun” instituutiona?

Tarvitsemme oppimiskyliä, joissa eri sukupolvet ja toimijat kohtaavat, kokeileminen ja yhdessä oppiminen sekä osaamisen oivaltaminen osana yhteiskuntaa mahdollistuvat laajasti.

Oppimisympäristöillä on iso vaikutus oppimiseen. Yksittäisen oppilaitoksen tai koulun rooli osana paikallisyhteisöä voisi olla paljon avoimempi ja monipuolisempi kuin se monin paikoin vielä on. Koulutuksen ja oppimisen ei tarvitse tapahtua oppilaitoksissa, vaan voimme hyödyntää paljon laajemmin muuta yhteiskuntaa, kuten luontoa, kirjastoja, museoita, vanhainkoteja, jotka mahdollistavat erilaisen toiminnan ja oppimisen.

Oppilaitokset tulee nähdä oppimisalustoina, jossa toimivat yhteistyössä kansalaisjärjestöt, yritykset ja muut toimijat, jotka jakavat osaamistaan. Tämä on mahdollista monelta osin jo nyt, jos vain on tahtoa ja halua. Maker-kulttuuri on otettavissa käyttöön oppilaitosten arjessa jo nyt. Koulurakentamisen kulttuuri on muutettavissa hyvien esimerkkien kautta. Tarvitaan selkeä tavoitteellinen kaavoituspolitiikka ekosysteemin tavoin toimiviin oppimiskyliin. Kaavoituksen ja tilojen suunnittelun kautta voidaan muuttaa oppilaitosten toimintakulttuuria päiväkodista yliopistoon saakka.  Kyse on enemmänkin uudesta ajattelusta kuin rahasta. 

Seuraavan hallituskauden aikana koulujen korjaus- ja uudisrakentamiseen kohdennetut varat tulisi kohdentaa uudentyylisten oppimiskylien rakentamiseen. Valtion ja kuntien lisäksi rakennuskustannuksista vastaisivat niissä toimivat yhteistyökumppanit.

Oppimiskylät tasa-arvon mahdollistajana

Alueellinen eriytyminen kiihtyy ja huono-osaisuus keskittyy tietyille alueille, myös yhteiskunnallinen aktivismi ja poliittinen vaikuttaminen ovat harvojen ja hyvin verkottuneiden pääomaa. Monikulttuurisuuden ja muuttoliikkeen myötä oppijoiden moninaisten taustojen ja erilaisten oppimisvalmiuksien huomioiminen vaativat resursseja.

Uusissa oppimiskylissä sosiaali- ja sivistyspalvelut kohtaavat ja integroituvat. Lapsi- ja nuorisotyön osaamisen tuominen kouluihin mahdollistaisi oppilaiden paremman osallistamisen ja voimistamisen omaan oppimiseensa. Moniammatillisuus toteutuu luonnostaan oppimiskylän arjessa. Myös tietojen vaihtaminen eri viranomaisten kesken mahdollistettava paremmin, esimerkiksi sosiaalityöntekijän ja opettajan välillä.

Eriytymisen kehitys tulisi kääntää positiivilla kannusteilla, ja tehdä vaikeilla alueilla sijaitsevista kouluista kaikille houkuttelevia. Sellaisten alueiden kouluille, joissa kotitaustat vaikuttavat oppimista, on edelleen kohdennettava suuremmat resurssit. Hyvä koulutus saa usein aikaan positiivisen kehän alueelle.

Uusi koulutus -foorumi on työskennellyt joulukuusta 2014 lähtien pohtien miten suomalaista koulutusta pitäisi kehittää. Foorumin lopputuotokset esitellään yleisölle Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumassa Tiedekeskus Heurekassa 4.6.2015. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkon välityksellä.

Tämän tekstin on koonnut Uusi koulutus -foorumin puolesta foorumin osallistujat Anu Urpalainen, Tiina Silander, Leena Pöntynen ja Milma Arola.