Työstä keskustellaan liian kapeasti

Jo vuosikymmeniä on sanottu, että digitaalisuus muuttaa työtä. Ja niinhän se on muuttanutkin. Suorittavasta työstä on siirrytty tietotyöhön ja rutiineista robotiikkaan. Kansainvälisen kaupan vapautuminen on vähentänyt länsimaissa tehdastyötä – ja viime vuosina myös tietotyötä, kun tehtäviä on ulkoistettu halvan työvoiman ja korkean koulutustason kehittyviin maihin, kuten Kiinaan ja Intiaan. Kehitystä on perusteltu taloudellisilla syillä.

Sama on leimannut myös keskustelua työstä: siitä on puhuttu lähinnä talouden näkökulmasta. Ja koska talous on kriisissä, on työkin kriisissä. Tai sitten ei. Mutta ainakin työn murroksesta keskustellaan aivan liian kapeasti.

Talous ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka on kriisissä ja joka vaikuttaa työn murrokseen. Myös luonto on kriisissä. Kestävyyskriisi on nostanut esiin resurssien rajallisuuden ja luonnon hyvinvointivaikutukset ja tehnyt entistä selvemmäksi, että toimintatapojemme pitää muuttua hyvinkin nopeasti. Maapallon resurssit ovat rajalliset. Vähemmällä pitäisi saada tuotettua enemmän lisäarvoa. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, luonnonvarojen ehtyminen ja uusiutuvan energian nousu pakottavat meidät siirtymän lineaarisesta taloudesta kohti kiertotaloutta ja luontopohjaisia ratkaisuja.

Esimerkiksi energiamurros voi vaikuttaa työhön, sillä ihmistyötä saatetaan tarvita enemmän fossiilienergiaa korvaavissa tuotantomuodoissa. Työn tulevaisuuden kannalta onkin tärkeintä hillitä työn haitallisia ympäristövaikutuksia.

Myös ikäjakauma vaikuttaa työhön. Väestö vanhenee, mutta maahanmuuton ansiosta työvoima ei supistu. Samalla maapallon väestömäärä kasvaa edelleen. Ilmastonmuutoksen takia elämiseen ja maanviljelyyn käytettävissä oleva pinta-ala pienenee, eivätkä ruoka ja muut resurssit jakaudu tasaisesti tai oikeudenmukaisesti. Yhä useammat joutuvat pakenemaan sotaa, kuivuutta ja nälänhätää. Alati kasvava muuttoliike herättää turvattomuuden tunteita sekä lähtömaassa että kohdemaissa. Syntyy vihapuhetta ja konflikteja. Ja eriarvoisissa yhteiskunnissa käydään raakaa kilpailua työpaikoista ja toimeentulon ehdoista.

Pakko vai valinta

Moni muutostekijä tulee ikään kuin annettuna eikä ihmisillä ole suurta mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Mutta vaikka monenlaiset voimat muuttavatkin työtä, ei työn murros kuitenkaan etene vääjäämättä johonkin tiettyyn suuntaan. Ihmiset vaikuttavat siihen omilla valinnoillaan.

Yhä useampi etsii keinoja hallita elämäänsä. Yhä useampi uupuu jatkuvien työpaineiden ja muutosten alla eikä löydä motivaatiota työhön. Yhä useampi haluaa tehdä työtä, jolla on muuta(kin) merkitystä kuin toimeentulon hankkiminen. Kyse on siis myös arvovalinnoista.

Arvoista yksilöllisyys on ollut jo pidempään nousussa, samoin kuin sille ilmeiset vastaliikkeet, kuten uudet yhteisöllisyyden muodot. Näiden myötä ihmisten mahdollisuudet löytää merkityksellistä työtä ovat laajentuneet. Kestävän kehityksen kannalta merkitykselliseksi koettu työ on aivan keskeistä, koska se tukee samanaikaisesti ihmisten hyvinvointia ja muuttaa maailmaa. Mutta kuka päättää, millainen työ on merkityksellistä – ja kenen kannalta? Tästäkin pitäisi keskustella.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, onko työ oikeus vai velvollisuus. Suomessakin pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut ja entistä harvempi on onnistunut löytämään koulutustaan vastaavaa työtä – ainakaan omalta asuinalueeltaan. Ratkaisuksi on esitetty perustuloa, mutta siitäkin on keskusteltu kovin yleisellä tasolla. Ideologisen perustulokeskustelun sijaan tarvittaisiin keskustelua siitä, pitäisikö ihmisten ottaa vastaan mitä vain työtä kuinka kaukaa tahansa. Ja siitä, miten työtä voitaisiin jakaa niin, että myös ne, joille ei nykyisiltä työmarkkinoilta löydy sopivaa työtä, voisivat osallistua työelämään.

Osa meistä ajattelee myös näin: Onko ihminen työtä vai työ ihmistä varten? Onko kaikki työ – myös ihmisiä ja ympäristöä tuhoava työ – hyödyllistä ja tarpeellista? Olemmeko valmiita hyväksymään toimettomuuden niiltä, joilla on rahaa, mutta emme niiltä, joilla rahaa ei ole?

Entä vapaaehtoistyö, miten sitä pitäisi arvottaa? Monet tekevät vapaaehtoistyötä, koska kokevat sen merkitykselliseksi ja mielekkääksi tavaksi vaikuttaa yhteiskuntaan omassa arjessaan. Väestön ikääntyessä ja maahanmuuton kasvaessa vapaaehtoistyöllä on ollut entistä tärkeämpi rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta vaikuttaako vapaaehtoistyökin työn muutokseen?

Hidas ja nopea muutos

Kun työn luonne muuttuu, eivät sitä ohjaavat järjestelmät aina pysy muutoksen perässä. Myös yhteiskunnan valtasuhteet muuttuvat jatkuvasti. Ammattiliittojen toiminta on murroksessa, ja samalla työntekijöiden asema muuttuu. Suuryhtiöiden lobbaaminen vähentää osaltaan demokratian valtaa. Mutta voimille kehittyy aina myös vastavoimia.

Myös sosiaaliset suhteet heijastuvat työn murrokseen. Jos työntekijät ovat heikossa asemassa, heikkenevät työehdot ja työvoiman käyttö muuttuu edullisemmaksi. Tällöin yrityksillä ei ole kannusteita investoida tuottavuuden kasvuun. Ja tämä taas hidastaa teknologista kehitystä.

Työn murros ja sen vaikutukset ovat myös erilaisia eri toimialoilla. Nyky-yhteiskuntamme rakentuu toiminnalliselle työnjaolle, koulutukselle, ammattikuville ja niihin liittyville vastuille. Usein tämä nousee keskusteluun vain väärinkäytösten yhteydessä, kuten valelääkäri Esa Laihon tapauksen tiimoilta. Mutta jo nyt lähes kaikilla aloilla tarvitaan nykyistä laajempaa ymmärrystä kestävästä kehityksestä ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen perusteista.

Emmekä me ihmiset ole samanlaisia. Kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä työhön. Osa ihmisistä tarvitsee työllistymiseen enemmän tukea. Kaikki eivät ole aktiivisia itsensä työllistäjiä tai yrittäjiä, eivätkä tekoäly ja digitalisaatio voi korvata välttämätöntä ihmisten hyvinvointiin liittyvää työtä. Esimerkiksi hoivatyö on hyvinvoinnin ja talouden perusta. Siis kaikkein välttämättömintä työtä. Mutta ollaanko siitä valmiita maksamaan?

Idealismista konkretiaan

Liioiteltiinpa tai väheksyttiinpä työn murrosta, yksi asia on kiistaton. Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen, ilmastonmuutoksen eteneminen ja luonnonresurssien ehtyminen aiheuttavat yhteiskunnallisia paineita. Ja nämä paineet johtavat muutoksiin, joissa yhä useampi on häviäjä, myös työntekijänä.

Näitä muutoksia voidaan kuitenkin ennakoida, arvioimalla omia suunnitelmia kaikkia kestävän kehityksen tavoitteita vasten, sektorirajat ylittäen. Näin voimme auttaa niitä, joilta muutos vie työn alta, löytämään jopa aiempaa mielekkäämpää tekemistä ja uudenlaisia toimeentulon muotoja.

Maaliskuun alussa julkaistiin raportti Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta, joka kuvaa työn murrosta koskevaa puhetta. Se nostaa esiin paljon kiintoisia teemoja ja ajatuksia. Mutta sen pohdinnat jäävät monilta osin kovin abstrakteiksi. Muutoksen ymmärtämiseen tarvitaan enemmän konkretiaa.

Työstä pitää keskustella arkisesti eikä abstraktisti. Käyttää sanoja, joita ihmiset ymmärtävät. Kuunnella ihmisten kokemuksia elävästä elämästä. Keskustella muustakin kuin rahasta. Eikä vain ajatuksen tasolla, vaan toiminnan kautta. Muuten hyvätkin pohdinnat jäävät idealismin tasolle ja tuloksena on vain ylevä toivelista.

Muutos on aina mahdollisuus. Niin on myös työn muuttuminen. Mutta muutokseen sopeutuminen vaatii, että oppii ymmärtämään sen luonnetta. Siksi meidän pitää osata nähdä työn murroksen taustalla muutakin kuin talouskriisi ja digitalisaatio.

Tämä artikkeli on kirjoitettu Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin työn muutoksesta käymien keskustelujen pohjalta, mutta se ei välttämättä edusta yksittäisten panelistien näkemystä.