KIHU: Urheilussa tärkeintä ovat kaverit

Huippu-urheilu joutuu usein perustelemaan paikkaansa yhteiskunnassa: miksi se on tärkeää ja miksi sitä pitää tukea. Yksi vastaus saattaa löytyä tutkimuksesta, jonka Kilpailu- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU toteutti osana SenseMaker-kokeiluja.

Kerätyistä kokemuksista ei jää epäselväksi, että urheilu herättää suuria tunteita. Riemua ja raivoa isänmaan (tarina 1: lue vastaajien tarinoita artikkelin lopusta) puolesta, onnistumisen ylpeyttä (tarina 2) omasta ja lasten puolesta ja hyvää mieltä seurojen ja joukkueiden yhteishengestä (tarina 3).

KIHU pyysi vastaajia jakamaan viimeaikaisia kokemuksia, jotka he näkivät merkittäviksi suomalaisen urheilun tulevaisuuden kannalta. Sähköpostitse ja sosiaalisessa mediassa levitettyyn kyselyyn tuli 48 vastausta. Vaikka vastausmäärä jäi pieneksi, vastaajien kokemukset ja roolit olivat sitäkin moninaisempia.

”Sinne tuli sentyyppisiä vastauksia ja ryhmiä, joita emme ihan osanneet odottaa”, sanoo KIHUn tutkija Outi Aarresola. ”Ajattelimme, että vastaajat olisivat enimmäkseen urheilun harrastajia, mutta moni vastasi esimerkiksi urheilevan lapsen vanhempana.”

Pyytämättäkin nousi esiin vanhempien huoli: kuluttavat kisamatkat, ankarat karsinnat, kiusaaminen – ja kaikkein kirkkaimpana kohoavat kustannukset. Vanhemmat puhuivat jopa tuhansien eurojen vuosikustannuksista.

Nuorten tavoitteellisen kilpaurheilun hinta onkin jopa kaksin- tai kolminkertaistunut 2000-luvun aikana. Esimerkiksi 16-vuotiaan jääkiekkoilijan kilpaurheilu maksoi yli 12 000 euroa vuonna 2012. Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan lasten liikuntaharrastus on jo liian kallista kolmasosalle suomalaisperheistä.

Kustannusongelma ei siis ollut KIHUn tutkijoille uusi aihe, mutta vanhempien äänen kuuleminen antoi sille syvyyttä.

”Urheilun kustannukset ovat vähän abstrakti ja ilmassa leijuva kestoteema”, Aarresola sanoo. ”Mutta kun lukee vanhemman kertomana sen, miten paljon rahaa kuluu ja mikä on perheen huoli, pääsee kiinni arkikokemukseen.”

Kysely tuotti muutaman muunkin oivalluksen. Ensinnäkin lähes kaikki positiivisiksi merkityt urheilutarinat liittyivät uudenlaiseen tekemiseen tai toimintatapoihin, eivät tuttujen juttujen toistamiseen. Lisäksi suurin osa vastaajista arvioi, että heidän tarinassaan tärkeintä oli yhteys toisiin ihmisiin tai ajatukset ja tunteet. Fyysinen keho oli kuin sivuseikka, ja positiivisissa tarinoissa iloa tuotti usein yhteisöllisyys.

SenseMaker opetti uutta ajattelutapaa

KIHU tuottaa jatkuvasti tutkimusta urheilusta. Sen kohteena ovat ennen kaikkea kilpa- ja huippu-urheilu, mutta pian on käynnistymässä myös väestön urheilunäkemyksiä kartoittava perinteinen kyselytutkimus.

Outi Aarresolalle SenseMaker olikin ennen kaikkea metodiharjoitus.
”Ehkä työpajan muilla osallistujilla oli selkeämpi tutkimusongelma, mutta me halusimme ennen kaikkea kokeilla tätä menetelmää, joten mietimme aiheen, johon se sopi”, hän sanoo.

Sen kannalta kokeilu toimikin hyvin ja tutkijat oppivat uusia ajattelutapoja.

”Tätä ajattelua voi soveltaa myös muihin tutkimustyökaluihin niin, että ei kysykään vain kysymyksiä vaan antaa vastaajille jonkin lähtötilanteen tai artikkelin, jota he alkavat merkityksellistää. Sitä kautta voi päästä lähemmäs arkisia tunnetiloja.”

SenseMaker-työkalua Aarresola ei kuitenkaan aio ottaa käyttöön ainakaan vielä, koska hän pitää sitä teknisesti keskeneräisenä. Esimerkiksi kuvaajien suunnittelu ja muokkaaminen tuntui kömpelöltä.

KIHUn vastausten analysointia SenseMakerissa vaikeutti se, että vastaajia oli niin vähän. Kolmioille ei kertynyt kovin selviä kasaumia, joita olisi voinut tarkastella. Siksi Aarresola päätyi tyypittelemään tarinat perinteisesti aihepiirin mukaan. Aineisto oli myös niin hajanainen, että siitä on vaikea löytää tutkimuskohdetta jatkotarkasteluun.

Miksi vastauksia sitten tuli niin niukalti?

”Kontekstina kaikenlainen urheilu oli valtava möhkäle. Jos olisimme pyytäneet tarinoita esimerkiksi vain urheilulukiolaisilta tai pienten lasten vanhemmilta, vastaajat olisivat helpommin löytäneet kyselystä itsensä.”

Sitä paitsi aikaa oli tässäkin kokeilussa hieman liian vähän.

”Tästä muistin taas, miksi asiat kannattaa suunnitella hyvin!” Aarresola sanoo ja naurahtaa. ”Kokeileminen on hyvä silloin, kun siitä opitaan asioita eikä vain hutiloiden tehdä jotain uutta.”

Vastaajien kirjoittamia tarinoita