archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Uusi Itämeri-dokumenttielokuva herättelee meren tilasta

Sitran rahoittama Itämeri-dokumenttielokuva herättelee meren tilasta ja rohkaisee tekemään fiksuja tekoja Itämeren puolesta.

Julkaistu

Yli puolet ilmakehän hapesta tulee merestä. Levät tarvitsevat typpeä, fosforia ja muita ravinteita, mutta Itämereen on ajautunut jo liikaa ravinteita. Samalla jopa kahdeksan miljoonaa tonnia muoviroskaa päätyy joka vuosi maailman meriin.

Heurekan uudessa planetaarioelokuvassa sukelletaan syvälle Itämereen. Dokumenttielokuvassa kerrotaan ja kuvataan tarkasti merta ja sen nykytilaa kolmiulotteisen röntgentomografian avulla. Katsoja pääsee tarkastelemaan meren eliöitä jopa mikroskooppisella tasolla. Elokuvassa tuodaan myös esiin kiertotalouden Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous keinoja Itämeren tilan parantamiseksi.

Itämeri-elokuvan ovat ohjanneet Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen, joiden aiemmat dokumenttielokuvat ovat saavuttaneet lukuisia palkintoja Suomessa ja ulkomailla. Sitran lisäksi elokuvaa ovat rahoittaneet Heureka, Suomen elokuvasäätiö, AVEK ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Elokuvan on tuottanut Leading Note Pictures Oy yhdessä Heurekan kanssa.

Jokainen meistä voi tehdä hyvän teon Itämeren puolesta. Mikä on sinun tekosi?

Mistä on kyse?