Uusi työ alustatalouden aikakaudella

Talousteoriamme ja käytäntömme pohjautuvat aikaan, jolloin tuotettiin enimmäkseen aineellisia hyödykkeitä ja viestinnän kustannukset olivat korkeat. Nämä ajattelumallit ovat paitsi hyödyttömiä myös virheellisiä nykyisessä informaation ja aineettomien tuotteiden maailmassa, jossa kaikkialla toimitaan edullisten ja korkealaatuisten viestintäyhteyksien varassa.

Digitaalisen palvelutalouden aikaansaamat yhteiskunnalliset muutokset ovat kenties suurempia kuin koskaan aikaisemmin.

Uudet viestintäteknologiat ovat aina vaikuttaneet vahvasti eri toimialoihin ja tuotannon logistiikkaan. Nyt tietotuotteiden aikaansaamat yhteiskunnalliset muutokset ovat kenties suurempia kuin koskaan aikaisemmin.

Internet on ensimmäinen työympäristö, joka hajauttaa tuotantoon tarvitun taloudellisen pääoman. Työntekijät, jotka itse omistavat uuden ajan työvälineet eli älypuhelimet ja älylaitteet, paitsi jakavat pääomaa myös omistavat siitä suuren osan.

Kun tietokoneet olivat vielä kalliita, niiden käyttöä rajoittivat massateollisuuden taloudelliset lait ja keskitetty hallinto. Tehtaissa tapahtuva massatuotanto pakotti ihmiset työskentelemään koneiden luona. Nyt on toisin.

Tietotyössä koneet ovat ihmisillä, ja työtä voidaan tehdä siellä, missä ihmiset kulloinkin ovat.

Massatuotannosta luovaan työhön – mikä muuttuu?

Työn erilaiset arkkitehtuurit poikkeavat toisistaan siinä, miten tiukasti tai löyhästi niiden eri osat kytkeytyvät toisiinsa. Kytkennällä tarkoitetaan sitä, kuinka ennalta määrättyä ja jäykkää osien välinen yhteys on.

Toistuvaluonteisessa työssä oli verrattain helppoa määritellä työn vaatimat tehtävät ja niille sopivat tekijät työn määrän ja osaamisen suhteena. Tämän seurauksena johtamisen teoriaan ja käytäntöön luotiin kaksi viestintämallia: hierarkia ja prosessikaavio.

Hierarkiassa tärkein viestintä- ja riippuvuussuhde vallitsee työnantajan ja työntekijän, johtajan ja työläisen, välillä.

Suuri osa tämän päivän työstä ei perustu hierarkkisille vaan horisontaalisille, peräkkäisille riippuvuussuhteille. Arvoketjun seuraavan työvaiheen on toimittava edeltävän vaiheen asettamissa rajoissa. Työn arkkitehtuuri rakentuu toisiinsa kiinteästi kytkeytyvistä työtehtävistä ja ennalta määrätyistä, toistuvista toiminnoista. Viestintä on enimmäkseen yksisuuntaista.

Luova ja kontekstuaalinen ongelmia ratkaiseva työ on synnyttänyt uudenlaisen, kolmannen mallin.

Siinä kytkennät ovat löyhiä, työ on modulaarista, ongelmanmäärittely verkottunutta ja ratkaisut linkittyneitä ja tilanteeseen räätälöityjä. Luovassa työssä minkä tahansa verkoston osan tulisi pystyä kommunikoimaan minkä tahansa toisen osan kanssa kontekstuaalisen keskinäisriippuvuuden ja luovan, osallistuvan sitoutuneisuuden pohjalta.

Työ on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta, jossa käytetään hyväksi teknologista älyä.

Verkostopohjaisuus mullistaa työn tekemisen

Internetin arkkitehtuuri perustuu löyhien kytkentöjen ja modulaarisuuden periaatteelle. Modulaarisuuden logiikka ja kaikkialla läsnä oleva viestintä mahdollistavat nyt ensimmäistä kertaa aidosti verkostoihin perustuvien organisaatioiden luomisen.

Työntekijän ei enää tarvitse olla läsnä tehtaassa tai toimistossa; sen sijaan hänen tulee olla läsnä toisille ihmisille.

Tulevaisuuden luova verkostotyö ei perustu työpaikkoihin vaan ongelmanratkaisuun, sekä ihmisten keskinäisriippuvuuteen. Verkostotaloudessa toistensa kanssa vuorovaikuttavat, koordinointisovelluksia ja edullisia mobiili- ja älylaitteita käyttävät yksilöt voivat luoda tietotuotteita ennennäkemättömällä tavalla.

Luova digitaalinen työ ja internet ovat luoneet olosuhteet, joissa työntekijä määrittelee itse työnsä tarkoituksen, valitsee vapaaehtoisesti tehtävänsä, päättää työtavoistaan ja aikatauluistaan sekä suunnittelee työnsä lopputuloksen. Työntekijä on pitkälti itsenäinen ja riippumaton johtajista, samalla kun hän kuitenkin on riippuvainen muista.

Keskinäisriippuvuudella viitataan tässä siihen, että vaikka työntekijä on vapaa valitsemaan, mitä työtehtäviä hän suorittaa sekä mitä ongelmia hän ratkaisee ja milloin, hän ei ole itsenäinen siinä mielessä, etteikö hänen olisi tehtävä valintoja.

Keskenään riippuvaiset työntekijät määrittelevät itse työnsä tavoitteet. He myös valitsevat omat työtoverinsa kognitiivisen toisiaan täydentävyyden perusteella omista henkilökohtaisista verkostoistaan, eivät tietyn organisaation sisältä.

Työn arkkitehtuuri ei siis vastaa yhtiörakennetta vaan mukailee verkoston rakennetta. Organisaatio ei ole määritelty hierarkia tai kaavamainen prosessi vaan jatkuvan järjestäytymisen prosessi.

Internetpohjaisessa yrityksessä työ ja kognitiivinen kyvykkyys ovat verkottunutta kommunikaatiota.

Työkalut siihen ovat jo olemassa.

Verkostojen uudet lait: kuka luo arvon?

Mooren lain vaikutus ICT-alan ja tietojenkäsittelyn kasvuun tunnetaan hyvin. Strategisesti kenties vielä merkittävämpi mutta vähemmän tunnettu laki on nimetty Ethernetin keksijän, Bob Metcalfen mukaan. Metcalfen lain mukaan verkoston kustannukset kasvavat lineaarisesti verkoston koon kasvaessa, samalla kun verkoston arvo kasvaa eksponentiaalisesti.

Kun tämä laki yhdistetään Mooren lakiin, tullaan tilanteeseen, jossa verkoston arvon ja koon kasvaessa sen keskimääräiset teknologiakustannukset pienenevät. Tämä on nykyisin yksi tärkeimmistä liiketoimintaa ohjaavista tekijöistä, josta seuraa, että kuilu verkostotalouteen perustuvien yritysten ja perinteisten resurssipohjaisten mallien pohjalta toimivien yritysten välillä kasvaa. Teollisen ajan talous perustui sisäisiin mittakaavaetuihin, suuruuden ekonomiaan.

Uudessa tilanteessa verkostotalouden yritysten painopiste on sen sijaan ulkoisissa tekijöissä. Kaikkein tärkein tavoite on luoda sellainen verkostorakenne, jossa jokainen verkoston interaktio kasvattaa kaikkien interaktioiden arvoa.

Digitaaliset palvelut pystyvät luomaan laajoja, asiakkaat tavoittavia verkostoja, joilla ne voivat vallata mitkä tahansa markkinat, vaikka ydinyritys pysyisi pienenä.

Verkostotaloudesta nousevilla yrityksillä on valtaisa etu verrattuna perinteisiin resurssipohjaisiin yrityksiin. Tärkeintä on ymmärtää, että arvoa luovat nyt asiakkaat ja verkoston jäsenet, eivät verkoston omistajat.

Uudessa taloudessa yritysarvo ei tule enää keskittymään perinteisiin arvoketjuihin. Sen sijaan Internet tarjoaa paremman mallin tulevaisuuden verkottuneen arvonmuodostuksen ymmärtämiseen.

Teollisuusyrityksistä alustatalouteen

Yritys, sellaisena kuin sen nykyisin ymmärrämme, syntyi, kun taloudellisten toiminnan määrä saavutti tason, jossa liiketoimintayksiköiden keskittämisestä yhden hallinnon alle tuli markkinakoordinointia tehokkaampaa ja tuottavampaa.

Modernin yrityksen keskeinen innovaatio oli siis tuoda useita erillisiä yksiköitä yhden katon ja yhden hallintojärjestelmän alle. Suuret, useista yksiköistä koostuvat liikeyhtiöt korvasivat yhden yksikön pienyritykset, sillä keskitetty hallinto mahdollisti aiempaa korkeamman tuottavuuden ja alhaisemmat yksikkökustannukset.

Toiminnot, joita hinta ja markkinamekanismit olivat aiemmin säännelleet, siirtyivät nyt johdon vastuulle.

Teollistumisen alkuvaiheessa syntyneistä käytännöistä ja menettelytavoista muodostui vakiintunut toimintamalli, jota opetetaan yhä kauppatieteissä. Mutta kaksi työn elementeistä on muuttunut radikaalisti.

Menestyneimmät yritykset ovat itsessään uudenlaisia markkina-alustoja, jotka mahdollistavat vuorovaikutuksen asiakkaiden ja verkostokumppaneiden välillä.

Kaikkein menestyneimmät yritykset ovat tänä päivänä itsessään alustoja, monitahoisia markkinoita, jotka toimivat yhteistyössä ulkopuolisten kanssa, mikä mahdollistaa vuorovaikutuksen asiakkaiden ja verkostokumppaneiden välillä. Nämä yritykset ovat uudenlaisia markkina-alustoja. Nykyisin on kalliimpaa sisäistää toimintoja kuin linkittyä ja verkottua.

Toiseksi, ne tuotteet ja palvelut, joita alustatalouden yritys myy asiakkailleen, eivät itsessään kuulu yrityksen tarjoomaan vaan ovat verkoston toimijoiden paikallisissa vuorovaikutustilanteissa luomia tuotteita. Suuruus ja laajuus yhdistyvät.

Alustayrityksen arvo kasvaa, kustannukset eivät

Uudessa tilanteessa haasteena on ymmärtää, mistä verkostoilmiössä oikein on kyse.

Jos yritys haluaa kehittyä alustaksi, vaaditaan visiota, joka ulottuu yritystä itseään laajemmalle ja tähtää sellaisen ekosysteemin rakentamiseen ja ylläpitämiseen, jossa jokainen verkoston osa hyötyy uusien osien liittymisestä verkostoon. Teollisella aikakaudella taloustieteilijät kutsuivat tätä ilmiötä verkoston ”ulkoisvaikutuksiksi”. Nykyisin niitä kutsutaan pikemminkin ”verkostovaikutuksiksi”. Tämä käsitteellisesti pieni ero merkitsee kuitenkin valtavan suurta muutosta ajattelussa.

Verkostovaikutusten merkitys nykyisen jälkiteollisen ajan yritykselle on sama kuin omien resurssien merkitys teollisen ajan yritykselle.

Käsityksemme maailmasta edustaa tietynlaista karttaa, joka ohjaa sitä, mitä näemme ja kuinka ymmärrämme ympäröivää todellisuutta. Nuo kartat voivat olla avuksi, mutta ne voivat myös olla vanhentuneita ja tarjota kohtalokkaalla tavalla virheellistäkin tietoa.

Alustatalouden mallit ovat tällä hetkellä paras keino synnyttää ja edistää kasvua ympäristöissä, joissa liiketoiminnan transaktiokustannukset ovat alhaiset – samalla tapaa kuin teollisen ajan yritysmalli oli paras tapa menestyä ja kasvaa niissä ympäristöissä, joissa transaktiokustannukset olivat korkeat.

Johtamisen malleissa siirrytään vähitellen tarkastelemaan uutta työn ydintä: toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta.