artikkelit
Arvioitu lukuaika 4 min

Vastuullinen datan käyttö rakentaa kestävää liiketoimintaa

Kriisin aikana korostuvat tarve ja mahdollisuudet uuden rakentamiselle. Nykyistä reilumpi, dataan pohjautuva liiketoiminta on mahdollista, kun data luetaan osaksi yritysvastuuta. Reilu datatalous perustuu luottamukseen ja tuottaa arvoa kaikille. Sen rakentamisessa yritykset ovat avainroolissa.

Kirjoittaja

Heli Parikka

Julkaistu

Poikkeusoloissa yhteistyö, kumppanuudet ja erityisesti uudistumiskyky ovat osoittautuneet kullanarvoisiksi selviytymisvalteiksi, kun rakennetaan kestävää liiketoimintaa. Kestävä liiketoiminta rakennetaan yritysten ja yksilöiden väliselle luottamukselle – voimme valita toisenlaisen tulevaisuuden.

Nykyistä kestävämpää tulevaisuutta olemme rakentaneet Data osaksi yritysvastuuta -työpajasarjassa, joka saatiin päätökseen kesäkuun alussa. Pääsimme muodostamaan yhteistä ymmärrystä aiheesta muutaman kymmenen Suomessa toimivan edelläkävijäyrityksen ja organisaation kanssa. Mihin kaikkeen yhteistä ymmärrystä tarvitaankaan, ja millaiset eväät saimme jatkoon?

Muutosajattelu sysää kohti reilua toimintaa

Ajoittain on hyvä palata peruskysymysten äärelle, kuten miksi työtä reilun datatalouden eteen kannattaa tehdä? Toisin sanoen, miksi on tärkeää, että yritykset sisäistävät vastuullisen datan käytön osaksi strategiaansa ja jokapäiväistä vastuullista liiketoimintaansa? Voimmeko olla tyytyväisiä nykytilanteeseen, tai vaihtoehtoisesti miettiä, olisiko siinä vielä jotain parannettavaa? Miltä haluamme, että tulevaisuus näyttää datan käytön ja erityisesti sen kohteiden, kuluttajien, näkökulmasta? Yrityksiä kiinnostaa myös, ovatko reilun datatalouden liiketoimintamallit kannattavia.

Sitran työssä lähdetään liikkeelle muutosajattelusta. Myös uudenlainen datatalouden malli perustuu ymmärrykselle ja näkemykselle siitä, että kuluttajat kaipaavat nykyistä parempia vaikutusmahdollisuuksia oman datansa käytön suhteen sekä ymmärrystä siitä, miten henkilödataa käytetään digitaalisissa palveluissa. Yritykset puolestaan kaipaavat nykyistä reilumpaa kilpailuasetelmaa datamarkkinoilla suhteessa suurimpiin kansainvälisiin toimijoihin. Reilun datatalouden työkaluilla ja uusilla toimintamalleilla halutaan tuoda hyötyjä sekä yrityksille että palveluiden käyttäjille ja saada sitä kautta aikaan toimintamallien muutos.

Mitä hyötyä vastuullisesta datan käytöstä on yrityksille?

Vastuullisuuskysymyksissä kyse on usein brändistä. Uskomme, että pelissä on paljon enemmän kuin yksittäisten organisaatioiden brändi ja maine, jotka jo itsessään ovat tärkeitä yritysten liiketoiminnalle.
Yritysten ympäristö-, yhteiskunta sekä hallintotapaan liittyvien vastuiden (ESG) merkitys on kasvanut.

Monet tutkimukset osoittavat, että vastuullinen toiminta luo yrityksille erilaisia hyötyjä mm. asiakasuskollisuuden, työntekijöiden sitoutuneisuuden ja liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmista. Kyseessä on kuitenkin vaikeasti mitattava asia ja vastuullisen toiminnan suoria vaikutuksia kannattavuuteen voi olla hankala osoittaa. Se ei tarkoita, etteikö vastuullisuus myös datan käytössä toisi yrityksille merkittävää kilpailuetua. Kun yritysten osaaminen yritysvastuun ja omien datavarantojen osalta kasvaa, kasvaa myös mahdollisuus hyödyntää sitä liiketoiminnan kehittämisessä.

Vastuullinen datan käyttö pienentää mm. yritysten tietoturva- ja maineriskejä. Toisaalta läpinäkyvyys datan käytössä auttaa lisäämään asiakkaiden ja muiden sidosryhmien luottamusta yritysten toimintaan. Luottamuspääoma voidaan nähdä yhtenä yrityksen keskeisistä menestystekijöistä.

Vastuullinen toiminta lisää mahdollisuuksia kumppanuuksiin

Tulevaisuuden vastuullisissa dataverkostoissa yritykset luovat sekä toisilleen että sidosryhmilleen, kuten asiakkailleen lisäarvoa. Nykytilannetta ja keskinäistä toimintaa luonnehtii vielä kuitenkin toimijoiden välinen kilpailu. Tulevaisuudessa yritysten välisen kilpailun kehitystä edistävän vaikutuksen lisäksi datan reilu jakaminen on yksi menestystekijä, ja edelläkävijäyritykset poimivat siitä suurimman edun.

Datan jakamisen kumppanuuksia luodaan tulevaisuudessa sellaisten toimijoiden kanssa, jotka toimivat vastuullisesti datan keräämisen, säilyttämisen ja jakamisen suhteen, ja pystyvät myös osoittamaan sen.
Tiivistäen voidaan todeta, että datan jakamisen avulla on mahdollista synnyttää uusia palveluja ja innovaatioita, jotka palvelevat yhteiskuntaa ja yksilöitä nykyistä laajemmin.

Yhteistä määrittelyä tarvitaan

Vastuullisen datankäytön konkreettinen määrittely auttaa kuluttajia ja yhteistyötahoja tunnistamaan reilun datatalouden yritykset ja palvelut. Toisaalta se auttaa datatalouden toimijoita suuntaamaan liiketoimintaansa nykyistä reilumpaan suuntaan. Konkreettiset toimintamallit tai käytännöt, jotka toteuttavat määrittelyä, auttavat organisaatioita toimintansa suunnittelussa. Reilun datan käytön mukaista toimintaa pitää kyetä mittaamaan ja todentamaan. Tähän tarvitaan yhteisiä reilun datan käytön kriteereitä, joiden avulla saamme aikaan yhteismitallisuutta.

Kaikkiin näihin näkökulmiin saimme työpajasarjaan osallistuneilta yrityksiltä arvokkaita näkemyksiä. Työn tulokset kootaan Sitran työpaperimuotoiseen julkaisuun syksyllä 2020. Sen tarkoituksena on laajentaa keskustelua ja ymmärrystä aiheesta erityisesti dataa paljon hyödyntävien organisaatioiden keskuudessa.

 

Mistä on kyse?