Yhteisen vision kaipuu sävytti Ratkaisu 100 -haaste-ehdotuksia

Sitra Ratkaisu 100 -kilpailun haasteideahakuun annettiin keväällä noin tuhat suomalaista yhteiskuntaa ravistelevaa ongelmaa. Ehdotuksia saapui sekä verkon välityksellä että kirjein ja postikortein ympäri Suomea. Ideoita kerättiin myös työpajoissa.

“Minulla on koti. Minulla on koulu. Minulla on kavereita. Meidän perheellä on ruokaa. Meidän perheellä on varaa asua täällä. Äiti ja isä ovat töissä. Toivoisin, että kaikilla lapsilla olisi asiat näin hyvin. Minua myös huolestuttaa, kun on liikaa autoja, hirveästi pölyä ja on liian vähän lunta”, 9-vuotias Tua Helsingistä kirjoittaa lähettämässään postikortissa.

Osaamisen hyödyntäminen

Työhön, koulutukseen sekä osaamisen hyödyntämiseen liittyvät ongelmat nostivat vilkkaimman keskustelun. Miksi Suomen korkea osaamistaso ei kanavoidu yhteiseksi hyväksi? Miksi yksilön potentiaali jää valitettavan usein hyödyntämättä? Turvaudummeko turhan usein ”näin on aina tehty” -ajatteluun?

Potentiaalin hukkaaminen yhdisti montaa eri aihealuetta. Puhuttiin yksilön tasolla tapahtuvasta osaamisen tunnistamisen ja esille tuomisen vaikeudesta ja toisaalta kaupunkien ja infrastruktuurin vajaakäytöstä. Voimmeko hyödyntää laajemmin julkisten tilojen tai asuintalojen tarjoamia mahdollisuuksia? Miten metsiämme, järviämme ja peltojamme saataisiin valjastettua elämysmatkailun hyvinvoinnin ja mielenterveystyön käyttöön?

Ratkaisuksi pehmeitä arvoja

Haasteissa päädyttiin puhumaan usein huono-osaisten huolehtimisesta, yhteisöllisyydestä sekä kuuntelemisen merkityksestä. Oltiin huolissaan ihmisten kyvystä kohdata vieras, eri lähtökohdista tuleva ihminen. Yksinäisyys, onneton vanhuus sekä nuorisotyöttömyys nähtiin hyvinvoinnin uhkana. Vuorovaikutustaidot, empatiakyky ja vastuullisuus kuvattiin ratkaisuksi moniin ongelmiin. Huolten alta paljastui usko lupaavaan tulevaisuuteen, jos vain löydämme yhteisen suunnan ja tavan keskustella tavoitteista.

Yhteisen vision kaipuu kumpusi myös päätöksentekoon liittyvistä haasteista. Puhuttiin korruptiosta, äänestäjien passiivisuudesta ja verotuksen epätasa-arvoisuudesta. Ihmiset kokivat, että poliitikot ajavat omaa etuaan, kun heidän tehtävänsä olisi ajaa yhteistä etua. Samalla keskustelu nosti kysymyksiä vaikuttamisen uusista muodoista. Miten herättää kokemus, että julkiset asiat ovat yhteisiä?

“Miettikää hetken aikaa, mikä merkitys sillä olisi, jos tähän haasteeseen olisikin olemassa ratkaisu. Mitä se tekee Suomineidon hengelle, kun yhtäkkiä ihmisillä onkin toivoa? Hemmetti mehän hoidetaan tämä homma, kaveria ei jätetä, minustakin huolehditaan”, kommentoi eräs ideansa antanut.

Löytyykö ratkaisu järjestelmää kehittämällä?

Moni osallistuja ehdotti ongelmalle myös ratkaisua. Ratkaisijan rooli annettiin usein järjestelmälle tai rakenteelle, jolloin vastuullisena toimijana nähtiin päättäjät ja virkamiehet. Yhdessä ratkaisussa ehdotettiin, että sosiaalihuollon pitäisi tarjota matalan kynnyksen palvelu, johon kansalainen voisi syöttää huolensa läheisen ihmisen hyvinvoinnista. Sosiaalihuollon työntekijät saisivat tiedon, jos yhdestä henkilöstä on jätetty useita huolestuneita kommentteja. Järjestelmän avulla yhteiskunta voisi reagoida syrjäytymässä olevan ihmisen auttamiseksi.

Joissain ehdotuksissa ratkaisun keskiössä nähtiin yksilön vastuullisuus sekä oman asennemaailman uudistaminen. Painotettiin itsetuntemuksen sekä omaehtoisen hyvinvoinnin ylläpidon merkitystä. Näiden tueksi ihmiset olivat ideoineet uusia teknologisia keksintöjä ja palveluja, jotka mahdollistaisivat oman terveyden mittaamisen sekä tiedon avoimen jakamisen.

Mitä jäi keskustelun ulkopuolelle?

Ehdotuksista ja kommenteista löytyi mielenkiintoisia teemoja sekä erilaisia visioita Suomen vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Mutta jäikö joku teema syrjään? Keskustelut pakkoruotsista, sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai päihderiippuvuudesta loistivat poissaolollaan. Harva haaste linkittyi ulkopolitiikkaan. Muutamissa korostettiin Suomen riippumattomuuden arvokkuutta sekä tarkasteltiin kriittisesti suhdetta Euroopan unioniin.

Ihmiset olivat ylpeitä suomalaisen koulutuksen tasosta ja teknologiaosaamisesta, mutta olivat samalla huolissaan niiden varaan tuudittautumisesta. On koko ajan kehityttävä ja kehitettävä uutta. Muutos on väistämätöntä ja siihen on reagoitava. Mutta vauhti ei saa sumentaa harkintakykyä. Meidän on jatkuvasti kriittisesti tarkasteltava luomiamme järjestelmiä. Palvelevatko ne järjestelmää vai järjestelmän luoneita ihmisiä?

—

Haasteideoiden haku oli auki 19.2.–15.4.2016. Riippumaton haasteraati jatkojalostaa esitetyistä ideoista 3-5 haastetta yleisöäänestykseen, jossa valitaan lopullinen kysymys syksyllä 2016 alkavaan haastekilpailuun. Kaikki ideahaussa esitetyt ideat otetaan huomioon jatkotyöskentelyssä. 

Teksti: Auri Evokari, Kaisa Karvinen, Sara Peltola ja Martta-Leena Ruohomaa.
Kirjoittajat työskentelevät Ratkaisu 100 -kilpailussa osana Oppimo-ohjelmaa.