Mikä kestävän talouspolitiikan strategia?

Talouspolitiikassa pitäisi painottaa taloudellista ja sosiaalista sekä ekologista kestävyyttä. Mutta miten hahmottaa tähän pyrkivää politiikan strategiaa? Omalta osaltani lähtisin liikkeelle (yllätys?) talouden näkökulmasta:

Talouspolitiikan pitää varmistaa, että talous ei ajaudu umpikujaan, epäjatkuvuuteen, rajuun tai jatkuvasti kohoavaan työttömyyteen, alati kiihtyvään inflaatioon, liialliseen velkaantumiseen tai surkastuvaan talouskasvuun. Erityistä painoa on syytä antaa julkisen talouden rahoituksen kestävyydelle, ns. ”kestävyysvajeen” kutistamiselle.

Käytännössä kestävyysvajeen kutistaminen asettaa vaatimuksia, jotka täyttyessään pitkälle turvaavat taloudellisen kestävyyden laajemminkin. Tämä politiikka ei voi nojautua verotuksen kiristämiseen vaan ensisijaisesti korkeaan työllisyysasteeseen ja hyvinvointipalvelujen tuotannon tehostamiseen.

Sosiaalisen kestävyyden turvaaminen on helpompaa, jos julkinen talous on kestävällä tolalla; onhan hyvinvointivaltion rahoituksen turvaaminen sen keskeinen perustelu. Lisäksi on käytävä jatkuvaa keskustelua yksityisen ja julkisen vastuunjaosta sekä hyvinvointipolitiikan tavoitteista ja etenkin keinoista.

Suurimmat ympäristöongelmat ovat – toisin kuin Suomen taloudellinen tai sosiaalinen kehitys – globaaleja kysymyksiä. Suomi ei voi omin toimin vaikuttaa merkittävästi maailman hiilidioksidipäästöihin. Ei ole järkeä siinä, että Suomi tiukoilla vaatimuksilla pakottaisi teollisuuden siirtymään heikomman ympäristöpolitiikan maihin. Voimme toki myötävaikuttaa parempaan globaaliin kehitykseen EU:n kautta ja toteuttaa tehokkaasti omat sitoumuksemme.             

Siinä se on: suomalaisten on tehtävä työtä ainakin siinä määrin, että hyvinvointivaltio voidaan rahoittaa, ja globaalista politiikkaa on tuettava maailman pelastamiseksi.

Lue myös blogisarjan ensimmäinen ja kolmas osa Kohti kestävää talouspolitiikkaa – miksi? sekä Kestävä talouspolitiikka – prosessi puuttuu