Tuomisia Oxfordista 2: Miten vahvistaa tulevaisuuspolitiikkaa?

Päätöksentekoa riivaavaan lyhytnäköisyyteen on olemassa ratkaisuja. Mahdollisia työkaluja esitteli Oxfordin yliopiston seminaarissa professori Simon Caney.

Tietämättömyydestä johtuvaa lyhytnäköisyyttä voi ratkoa lisäämällä tulevaisuustietoa. Tulevaisuudentutkimuksen rahoitusta voisi lisätä ja velvoittaa arvioimaan päätösten vaikutukset myös pitkällä aikavälillä.

Maiden edistystä voisi arvioida perinteisten mittarien lisäksi pitkän aikavälin vaikutusindeksillä (englanniksi long-term impact index). Hankkeiden vaikutukset voisi vaatia ilmoittamaan niiden koko elinkaarelta – esimerkiksi hiilivoimalan päästöt voimalan käyttöajalta. Taloustieteissä pitäisi punnita tarkkaan, miten tulevaisuuden vaikutuksia arvotetaan diskonttauksella.

Tulevien sukupolvien oikeudet on tavalla tai toisella kirjattu perustuslakeihin useissa maissa, mm. Belgiassa, Norjassa, Saksassa, Unkarissa ja Virossa. Painokas kirjaus voisi ohjata päätöksentekoa ainakin epäsuorasti vahvistamaan tulevien sukupolvien asemaa.

Tulevaisuusnäkökulmaa voisi vahvistaa neuvoa antavilla asiantuntijaelimillä. Mallia voi ottaa vaikkapa Saksan liittovaltiota globaaliasioissa opastavasta WBGU:sta.

Joissakin maissa on päädytty nimeämään erillinen tulevaisuusvaltuutettu (englanniksi ombudsman tai commissioner). World Future Council ajaa YK:lle tulevien sukupolvien erityisedustajaa.

Jos poliitikot ovat taipuvaisia laiminlyömään tulevaisuutta, pitäisikö osa päätöksenteosta siirtää politiikan ulkopuolisille tahoille? Useimmissa länsimaissa poliitikot ovat asettaneet rahapolitiikalle yleiset tavoitteet, mutta käytännön toteutuksesta vastaavat itsenäiset keskuspankit.

Caneyn työkalupakki ei vielä tähänkään tyhjenny. Yksi ehdotus olisi pidentää vaalikausia, jotta iso osa poliitikkojen ajasta ei menisi uudelleen valintaa pedatessa. Nuorten osuutta päättäjistä voitaisiin taas pyrkiä lisäämään esimerkiksi nuorisokiintiöiden avulla.

Lisäksi voisi harkita tulevaisuuspolitiikan osoittamista siihen omistautuneille päättäjille hallituksissa ja parlamenteissa. Suomen eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on kerännyt maailmanlaajuistakin huomiota. Ruotsin uusi hallitus puolestaan nimitti tulevaisuusministerin.

Radikaalimpiakin ajatuksia on esitetty. Tübingenin yliopiston professori Jörg Tremmel puhui Oxfordissa sen puolesta, että demokratioissa vakiintuneesta vallan kolmijaosta pitäisi siirtyä nelijakoon. Siinä lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan ohella neljäntenä pilarina olisi tulevien sukupolvien oikeuksien turvaaminen.

Neljännen vallan pilarin voi toteuttaa eri tavoin, mm. riippumattomalla tulevaisuusvaltuutetulla. Ratkaisevaa on, että tällä on valtaa – ainakin esittää lakeja.

Tapoja vahvistaa tulevaisuusnäkökulmaa päätöksenteossa on siis lukuisia. Mitä Suomen kannattaisi tehdä? Sitä tarkastelen blogin kolmannessa osassa (julkaistaan ti 18.11.).