Unelmista ja vahvuuksista – ajatuksia Unelmaklubin jälkeen

Unelmaklubi on pienryhmässä toteutettu, ohjattu kokeilu korkeakouluopiskelijoille, jossa ihmisen elämänverkkoa haaveineen ja tavoitteineen lähdetään kutomaan kahdesta näkökulmasta käsin: vahvuuksista ja unelmista. Unelmaklubi sisälsi kaksi tapaamista, itsenäisiä tehtäviä sekä ison kasan oivalluksia.

Viitekehys klubin unelma-ajattelulle tulee pitkälti positiivisen psykologian opeista – siitä, että yksilön vahvuuksien esiin nostaminen ja kehittäminen johtaa parempiin suorituksiin kuin jatkuva heikkouksiin keskittyminen. Se ei tarkoita kuitenkaan kokonaisvaltaisen itsensä tuntemisen vähättelyä. Pikemminkin kyse on heikkouksien hyväksymisestä ymmärtäväisellä asenteella, mutta valinnasta keskittää oma energia pääasiallisesti niihin asioihin ja toimintatapoihin, jotka ovat luontaisia ja luovat hyvinvointia ja onnistumisenkokemuksia.

Itselleni unelmaklubin myötä vahvuuden käsite aukesi uudella tavalla: vahvuus on yksilölle luonnollinen tapa toimia ja kohdata maailma. Vahvuudet eivät ole millään lailla keskenään arvotettavissa, mutta syy, miksi jotkut ihmiset tuntuvat toimivan paremmin vahvuuksistaan käsin, piilee siinä, että he ovat paitsi tunnistaneet, myös oppineet valjastamaan omat vahvuutensa arkiseen käyttöön elämän eri osa-alueilla. Tällöin yhdistyvät luonnolliset tavat toimia sekä harjoittelu ja työnteko – ja näin syntyy pakottomia onnistumisia ja onnellisuutta.

Unelmat liittyvät leikkiin mukaan juuri edellä mainitussa vahvuuksien ja toiminnan fuusiossa. Ideaalitilanteessa ihmisen elämä on pelkistettävissä kaavaan omat vahvuudet + työnteko = unelmien toteuttaminen.  Työnteko käsitetään tässä monimutkaisessa matemaattisessa mallissa laveasti – se ei tarkoita automaattisesti elannon hankkimista, eikä varsinkaan minkäänlaisia pakon muotoja.  Työ tarkoittaa omaehtoista treeniä.  Ponnistelua, vaivannäköä, kiinnostusta ja oppimista.  Kokeilua, yrittämistä, kaatumista ja uudelleen reititystä. Työtä tehdään sen jokin asian, kipinän, takia, jota myös unelmaksi kutsutaan. Joillekin on helpompaa ajatella tavoitteita; ne saattavat tuntua konkreettisimmilta ja saavutettavilta. Unelmaklubin konseptissa unelmat ovat kuitenkin aivan yhtälailla mahdollisia kuin tavoitteetkin. Unelmat eivät kuulu yksinoikeudella päiväunille, vaan sateenkaaren pää on hyvällä kartalla, juoksukunnolla ja toisten tarjoamalla tsempillä löydettävissä.

Unelmaklubi tarjosi oivan ärsykkeen omalle ajatusmyllylle, mutta se myös pyrki rikkomaan sitä rajaa, johon moni klubilaisista tuntui törmänneen – rajaa pohdinnan ja toiminnan välillä. Edellä kuvatut ajatukset vahvuuksien ja unelmien merkityksestä jäävät kovin haaleiksi ja etäisiksi, jos jumiutuu pohtimaan omaa itseään ja elämäänsä, muttei löydä niitä kiintopisteitä, joihin tarttua. Missä olen aidosti hyvä? Mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä, jos mikään ei rajoittaisi minua?

Etenkin unelmat vaikuttavat olevan niitä usvaisimpia maisemia, jotka vain hetkittäin kurkistavat esiin. Toisaalta käsitys unelman luonteesta saattaa jo lähtökohtaisesti rajoittaa meitä, etenkin kun kuitenkin moni toivoo unelman ja itsensä elättämisen joskus kohtaavan. Paradoksaalisesti unelman pitäisi siis olla sekä järkevä että tulla suoraan sydämestä, intuitiivisesti. Ei ole ihme, että unelmointi voi paljastua yllättävän vaikeaksi.

Unelmaklubin välineitä vahvuus- ja unelmaesteiden ylittämiseen olivat erilaiset kartoitukset ja testit itsestä ja omista ominaisuuksista, joita purettiin keskustelemalla. Yhteisön voima ajatusten kiihdyttäjänä ja jalostajana tuli jälleen kerran todistetuksi. Lisäksi käytimme paljon visuaalisia keinoja purkamaan niitä ajatuksia itsestä, jotka karkaavat sanallistamisen ulkopuolelle. Yhtä näistä katselen aina aamuisin puurolautasen takaa, unelmakartta seinällä muistuttaa unelmista silloinkin, kun oma pää on usvainen tai jumissa. Kotitehtävinä pidimme muun muassa kiitollisuuspäiväkirjaa ja keräsimme lähipiiriltä heidän näkemyksiään vahvuuksistamme. Koin harjoitteet herättävinä. Sieltä nousseet ajatukset ja ideat olivat harvoin täysin uusia, vaan ne tuntuivat pikemminkin tutuilta ja tärkeiltä – olin vain antanut niiden hetkeksi unohtua.

Unelmaklubin kokeilu harmillisesti loppui siihen, mistä unelmien eteen työskentely käytännössä ja konkreettisesti alkaa. Se antoi kuitenkin hyvän alkusysäyksen; määrätietoisen mutta lempeän pukkauksen selkään. Uskon, että olen saanut unelmaretkeä varten pakattuun reppuun taas uusia työkaluja.

Unelmaklubi-kokeilu toteutettiin osana Sitran Uusi koulutus -foorumia. Kokeilujen avulla selvitetään uuden koulutuksen haasteita ja tutkiaan, kuinka koulutuskenttää voidaan parantaa käytännössä. Foorumi julkaisee oppinsa Rakkaudesta oppimiseen -tapahtumassa Tiedekeskus Heurekassa 4.6. Tervetuloa mukaan!