Kommentti
Arvioitu lukuaika 3 min

10 syytä säästää energiaa juuri nyt

Energiansäästö on erityisen nopea ja vaikuttava keino ratkaista energiakriisiä ja säästää rahaa.

Kirjoittaja

Oras Tynkkynen

Julkaistu

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on suistanut Euroopan energiakriisiin, joka näkyy Suomessakin rajusti kallistuneina energialaskuina. Kriisin ratkaisemiseen ja kustannusten keventämiseen tarvitaan monia keinoja, mutta yksi niistä on aivan erityisen houkutteleva: energiansäästö.

Energiansäästö tarkoittaa pärjäämistä pienemmällä energiankulutuksella. Monille tuttuja esimerkkejä arjesta ovat huonelämpötilan laskeminen, kimppakyydit ja rivakat suihkut.

Valtio valmistelee syksyksi energiansäästökampanjaa, jossa myös Sitra on mukana. Näin pyritään varautumaan tulevaan talveen, jolloin energiakriisi uhkaa koetella maatamme ankarasti.

Mutta miksi juuri energiansäästö? Ja miksi jokaisen kannattaa nyt osallistua säästötalkoisiin parhaansa mukaan?

Siksi, että energiansäästö…

  1. Säästää rahaa. Jokainen säästetty kilowattitunti ja öljylitra merkitsee vähän enemmän euroja kukkarossa. Viime aikoina energian hinnat ovat moninkertaistuneet, joten myös energiansäästön tuoma taloudellinen hyöty on kasvanut reippaasti.
  2. Ei vaadi investointeja. Energiakriisiin on monia ratkaisuja lämpöpumpuista nesteytetyn maakaasun terminaaleihin, mutta useimmat niistä vaativat investointeja – osa kalliitakin. Energiansäästö sen sijaan tehoaa maksamatta välttämättä euroakaan.
  3. Laskee energian hintaa. Energian hinta määräytyy markkinoilla pohjimmiltaan kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun suuri joukko ihmisiä säästää energiaa, kysyntä voi laskea merkittävästi. Siksi säästö auttaa osaltaan pitämään energian hintoja kurissa.
  4. Torjuu inflaatiota. Energian kallistuminen on kiihdyttänyt yleistä hintojen nousua eli inflaatiota. Siksi energiansäästö torjuu epäsuorasti myös inflaatiota, mistä hyötyy koko kansantalous.
  5. On reilua. Kovimmin kallis energia iskee pienituloisiin ja runsaasti energiaa tarvitseviin ihmisiin, erityisesti maaseudulla. Kun säästö kohtuullistaa energian hintaa, se helpottaa erityisesti vähävaraisten ihmisten arkea.
  6. Auttaa myös naapureita. Suomen energiamarkkinat ovat kytkeytyneet Pohjoismaiden ja Euroopan markkinoihin. Säästö meillä auttaa siksi pieneltä osaltaan naapureitammekin selviämään tulevasta talvesta – ja vastaavasti muiden maiden säästökampanjat helpottavat tilannetta myös meillä.
  7. Vähentää riippuvuutta sortovaltioista. Putin rahoittaa hyökkäyssotaansa energian viennillä, eivätkä kaikki muutkaan fossiilisten polttoaineiden tuottajat ole tunnettuja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Säästö parantaa maamme omavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta eettisesti kyseenalaisista tuottajista.
  8. Säästää ympäristöä. Energiaa, jota ei kuluteta, ei tarvitse myöskään tuottaa, siirtää tai varastoida. Siksi säästö auttaa vähentämään energiantuotannon päästöjä ja muita ympäristövaikutuksia, kuten haittoja metallien tuotannosta.
  9. Vaikuttaa heti. Esimerkiksi tuulipuistot ja energiaremontit auttavat nekin torjumaan energiakriisiä, mutta niiden valmistuminen vie parhaimmillaankin useista kuukausista joihinkin vuosiin. Säästö taas tuottaa tuloksia välittömästi.
  10. Toimii! Säästö on auttanut selviämään aiemmistakin energiakriiseistä, kuten öljykriisistä 1970-luvulla. Kun vuonna 2011 Japani sulki tsunamin jäljiltä kaikki ydinvoimalansa, noin puolet menetetystä sähköstä onnistuttiin kattamaan säästön ja tehokkuustoimien avulla.

Lue Motivan sivuilta vinkkejä, joilla voit aloittaa energiansäästön jo tänään.

Mistä on kyse?