Alue- ja kuntavaaleissa kamppailtiin enemmän menneisyydestä kuin tulevaisuudesta

Kunta- ja aluevaalit 2025 päältä päin katsottuna: Sdp voitti, perussuomalaisten kannatus taas romahti. Mielenkiintoisesti vaaleissa myös uitiin viime vuosien vaalitrendien vastaisesti poispäin puoluekannatuksen blokkiutumisesta, kun poliittisen keskikentän puolueet joko vahvistivat tai ainakin säilyttivät asemiaan. Demokratian kannalta myönteiseltä vaihtelulta kuulostivat myös vaalikentiltä kuuluneet hajahavainnot reilusta kilpailusta ja ystävällisistä kohtaamisista ihmisten välillä.    

Näiden ja muiden puolueiden valtakunnallisten, alueellisten ja kuntakohtaisten tulosten ja muiden välittömien ilmiöiden toteamisen ohella  viime viikonlopun vaaleja – ja mitä tahansa vaaleja – voi katsoa myös laajemmin demokratian ja yhteiskunnallisen kehittymisen ja kehittämisen näkökulmasta.

Hyödynsimmekö vaalien tarjoaman tilaisuuden pitää yhteiskunnallinen tuumaus- ja keskusteluhetki suomalaisten kuntien ja alueiden tulevaisuudesta?

Vaalien alla pidettyjen televisiotenttien perusteella näyttäisi siltä, että tilaisuus taisi jäädä hyödyntämättä. Useimmissa vaalikeskusteluissa poliitikkojen katse oli tukevasti lähimenneisyydessä, olipa kyse sitten sote-uudistuksesta tai viime vuosien hallituspolitiikasta. Tulevaisuudesta puhui vain harva ja jos puhui, yleensä siellä näkyvien vääjäämättömien uhkien kautta.

Kenen on syy, jos ratti on rikki?

Vaalit voi nähdä yhtenä demokratian käyttöliittymänä kansalaisille. Vaaleissa meillä kaikilla äänestäjillä on mahdollisuus saada äänemme ainakin pienesti kuuluville ja kertoa, mihin suuntaan toivomme kotikuntamme tai hyvinvointialueemme kehittyvän tai ainakin sen, keiden toivomme tätä asiaa seuraavien neljän vuoden aikana pohtivan.

Ratti on kuitenkin rikki tai vain lelu, jos sen kääntäminen ei muuta suuntaa. Nähtävästi hyvin harva kokee vaaleja tehokkaaksi keinoksi vaikuttaa paikallis- ja aluetasolla, sillä kuntavaalien äänestysprosentti oli huonoin 70 vuoteen ja jäi vain 54,2 prosenttiin. Aluevaalien äänestysprosentti oli 51,7. Toisin sanoen puolueet päättävät asioistamme puolikkaalla mandaatilla, kun toinen puolikas äänestysikäisistä kansalaisista päätti jäädä kotiin.

Tilanteesta on syytä olla huolissaan, sillä pidemmän päälle kunta- ja aluepäätösten heikko legitimiteetti voi hyvinkin nakertaa koko suomalaisen demokratian perustaa – varsinkin kun jo nyt näköpiirissä on, että vastedes kaikille luottamuspaikoille ei tahdo riittää ehdokkaita.

Maaliskuussa julkistetussa Sitran Tulevaisuusbarometrissa vain 15 prosenttia suomalaisista koki voivansa vaikuttaa kotikuntansa tulevaisuuteen. Samaisessa barometrissa niin kunta- ja aluepäättäjät kuin kansalaisetkin olivat sitä mieltä, että paikallisesta ja alueellisesta päätöksenteosta puuttuu pitkäjänteisyys. Päättäjillä ei myöskään nähty olevan innostavia visioita kuntien ja hyvinvointialueiden tulevaisuuksista. Tulevaisuusbarometrin tuloksiin peilaten matalat äänestysprosentit eivät olleet varsinainen yllätys.

Äänestämisen väliin jättäviä kansalaisia on turha syyttää laiskuudesta tai kansalaisvelvollisuuden laiminlyömisestä, jos puolueet ja ehdokkaat eivät halua tai pysty tarjoamaan eteenpäin katsovia vaihtoehtoja, olipa kyse sitten pidemmän aikavälin visioista tai reilusti myös palvelujen priorisoinneista ja säästöistä.

Tällöin äänestäjä pääsisi tekemään vaaleissakin aitoa valintaa. Sillä kansalaiset ovat valmiita kiperiinkin ratkaisuihin, jos heillä on riittävästi tietopohjaa. Tästä kertovat muun muassa Sitran kokeilut kuudessa kunnassa, jossa kansalaiset pääsivät osallistumaan talouden suunnitteluun.

Puhummeko tulevaisuudesta kohtalona vai asiana, johon voimme yhdessä vaikuttaa?

Vuotta 2024 kutsuttiin yleisesti vaalien supervuodeksi, sillä iso osa maailman väestöstä kävi viime vuoden aikana uurnilla. Vuoden vaaleja leimasivat äänestäjien tyytymättömyys vallassa olleisiin puolueisiin. Vallanpitäjät haluttiin vaihtaa monessa maassa.

Menneeseen ja nykyhetkeen katsovina protestivaaleina tämänkertaiset kunta- ja aluevaalit asettuvat jatkumoon ja näyttävät toimineen tyytymättömyyden ja pettymyksen ilmaisun kanavana sekä niiden osalta, jotka äänestivät ja ehkä osin myös niiden osalta, jotka jäivät kotiin. Tämäkin viesti on oleellinen ja vaalit ovat hyvä paikka sen ilmaisemiseen. Vielä parempaa kuitenkin olisi, jos olisi mahdollisuus ilmaista myös, mitä haluaa vastustamisen sijaan tai rinnalla.

Vastikään Sitran Tulevaisuuspodcastissa vieraillut akatemiatutkija ja Sitran vanhempi neuvonantaja Timo Miettinen nosti esiin tulevaisuusajattelun merkityksen demokratialle.

”Olennaista on, näyttäytyykö tulevaisuus ihmisen toiminnan alueena, missä meillä on joidenkin mekanismien kautta mahdollista vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan”, Miettinen sanoi.

Voisiko tulevaisuuspuolue olla vahvoilla eduskuntavaaleissa 2027?

Puolueille vaatimattomat äänestysprosentit heittävät haasteen siitä, miten tarjota niukkenevien julkisten varojen ja epävarmuuden ajassa myös innostavia tulevaisuuskuvia taaksepäin katsomisen ja nykyhetken voivottelemisen sijaan tai ainakin niiden rinnalla. Seuraavaksi tätä päästään Suomessa harjoittelemaan vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.    

Voisiko tulevaisuusajattelu peräti tarjota jollekulle poliittiselle liikkeelle voittoreseptin seuraavissa vaaleissa? Sitran Tulevaisuusbarometrin mukaan nimittäin tulevaisuus kyllä kiinnostaa suurta enemmistöä, peräti 85 prosenttia, suomalaisista ja 75 prosenttia suomalaisia myös uskoo, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Tämä voisi innostaa myös nuoria aikuisia äänestämään, sillä heidän äänestysaktiivisuutensa on kehittyneiden demokratioiden matalimpia.

Kuten kirjoitimme Tulevaisuusbarometri 2025 -julkaisun esipuheessa: Poikkeusaikoina niin yksilöiltä, erilaisilta yhteisöiltä kuin kokonaisilta kansakunnilta tarvitaan sekä kriisitietoisuutta että varautumiskykyä, mutta myös luottamusta päätöksentekoon. Tämä on mahdollista vain, jos kansalaiset ovat aktiivisesti mukana demokratian toteutumisessa.

”Elävän ja hengittävän yhteiskunnan ja demokratian ylläpitämiseen ja uudistamiseen ne eivät kuitenkaan yksin riitä. Myös limittyvien kriisien ajassa – ja ehkä erityisesti silloin – tarvitaan innostavia näkymiä tulevasta: tulevaisuuksia, joita odottaa ja tulevaisuuksia, joiden eteen on valmis näkemään vaivaa sekä tulevaisuuksia, jotka kokee yhteisiksi muiden kanssa”, esipuheessa kirjoitettiin.