Apatiasta kestävään elämään

Syyllisyyden kokemus voi parhaimmillaan muuttua voimavaraksi, kirjoittaa tutkija Panu Pihkala. Kestävyyskysymysten henkiset ja tiedostamattomat puolet jäävät usein muiden näkökulmien jalkoihin. Tuoreet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kestävyyskriisiin liittyy huomattavasti enemmän ahdistusta kuin yleensä on havaittu. Globaali ja keskinäisriippuvainen maailma vaikuttaa olennaisesti tähän tilanteeseen. Ihmiset saavat nopeasti tietoa eri puolilla maailmaa tapahtuvista kriiseistä ja ongelmista, mikä lisää ahdistuneisuutta. Osa ahdistuksen syistä liittyy nimenomaan teollisuusmaiden, kuten Suomen, asemaan keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Suomalaiset pohtivat sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla sitä, voivatko he eettisesti perustella resurssi-intensiivisen elämäntyylinsä. Tämä aiheuttaa usein tiedostamatonta häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta. Nämä tuntemukset vuorostaan ehkäisevät positiivista eettistä toimintaa, ellei yhteisössä ole mahdollisuuksia tuntemusten käsittelyyn ja asioihin vaikuttamiseen. Psykologinen tutkimus on tuonut uudenlaisen näkökulman kysymykseen siitä, miksi ihmiset eivät näytä välittävän kestävyyskysymyksistä. Näyttäisikin siltä, että asia on täysin päinvastoin: Ympäristön ja maailman tila vaikuttaa niin uhkaavalta, että välittäminen muodostaa henkisen ja eksistentiaalisen kriisin. Pelko omasta ja jälkipolvien tulevaisuudesta lamaannuttaa. Avuttomuuden tunnetta on vaikea hyväksyä. Masennus ja apaattisuus uhkaavat. Ihmiset turvautuvat ja ajautuvat tällaisessa uhkaavassa tilanteessa erilaisiin psykologisiin mekanismeihin. Pakoreaktiot ovat yleisiä ja selittävät nautintoihin sekä lähipiiriin keskittymistä. Kieltämisreaktioita on monenlaisia. Ilmastonmuutoksen kieltäjät tai ilmastoskeptikot ovat saaneet julkisessa keskustelussa paljon huomiota, mutta suorainen kieltäminen on vain yksi osa ilmiötä. Psykoanalyytikot pitävät vähättelyä jopa vaarallisempana mekanismina, koska se on huomattavasti yleisempää ja mahdollistaa kierolla tavalla ilmiön samanaikaisen myöntämisen ja torjunnan. Varsin yleinen selviytymiskeino on asioiden jonkinlainen erillään pitäminen. Esimerkiksi tulevaisuusnäkemyksiä käsitelleissä kyselytutkimuksissa on käynyt ilmi, että lukuisilla ihmisillä on pessimistinen näkemys maailman yleisestä tulevaisuudesta, mutta optimistisempi näkemys omista mahdollisuuksista sellaisen tulevaisuuden keskellä. Käytännön elämäntapavalintoissa ilmenee dissosiaation kaltainen erilläpidon mekanismi, jolla ahdistusta yritetään käsitellä. Lähtökohtana on jonkinasteinen tietoisuus siitä, että maailman tilanne on uhkaava ja vaatii myös minulta sekä yhteisöltäni elämäntapamuutoksia. Sosiaalisen paineen merkitys näihin kysymyksiin on huomattava. Useimmat ihmiset haluavat olla kelvollisia ja kunniallisia niiden mittapuiden mukaan, joita yhteisössä esiintyy.

Olemattomat vaikutusmahdollisuudet?

Ihmiset tarkkailevat niitä mahdollisuuksia, joita yhteisössä ja yhteiskunnassa tarjoutuu kestävämpien valintojen tekemiseksi. Jos tarjotut vaihtoehdot ovat lähinnä kohtalaisen pieniä kulutusvalintoja, joihin ei kohdistu merkittäviä taloudellisia kannustimia tai yhteisöllistä painetta, ihmiset saavat tästä ongelmallisen viestin. Omat vaikuttamisen mahdollisuudet voivat tuntua olemattomilta. Toisaalta yhteiskunnan tarjoamien vaihtoehtojen vähäisyys ja vapaavalinnaisuus voivat antaa tilaa sellaiselle katteettomalle optimismille, että kyseessä ei lopulta sittenkään ole vakava tilanne: koska jos olisi, niin painetta ja vaihtoehtoja esiintyisi enemmän. Molempien vaihtoehtojen seurauksena on, että taustalla esiintyvä ahdistus ei kokonaan poistu: maailman tilan ja oman toiminnan välillä säilyy erillisyys. Katteeton optimismi saa kuitenkin häiritseviä vastaiskuja huonojen uutisten kautta. Ihminen voi pyrkiä vastustamaan viimeiseen asti tällaisten uutisten vakavasti ottamista, mutta tilanteen pahentuessa tämä käy yhä vaikeammaksi ja lisää piilevää ahdistusta. Monet ihmiset turvautuvat tekemiinsä elämäntapavalintoihin ja perustelevat niillä toimintansa eettisyyttä sekä itselleen että läheisilleen. Seurauksena on usein ristiriitoja kokonaisuuden kannalta arvioituna: yksilö saattaa esimerkiksi huolehtia kierrätyksestä erinomaisesti, mutta jatkaa itselleen tärkeiden ulkomaanmatkojen tekemistä eikä kompensoi niistä syntyviä päästöjä. Taustalle jää piinaamaan ahdistuneisuutta, joka kumpuaa tukahdutetusta tiedosta siitä, että omat valinnat ovat yhä riittämättömiä. Tuloksena on usein vihaisia reaktioita, jos tällaisten elämäntapavalintojen riittävyys kyseenalaistetaan.

Mahdollisuudet esiin!

Yhteisön ja yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet ovat tärkeitä ahdistuksen käsittelyn kannalta. Jos yhteisö tukee yksilöä viestimällä, että kestävyyskysymykset ovat olennaisia ja tarjoaa osallistavia mahdollisuuksia riittävän suurten muutosten tekemiseen, ihmisten on myös henkisesti helpompi löytää ratkaisukeinoja. Ahdistus voi muuttua toiminnaksi ja toivoksi, mikä lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja onnellisuutta. Syyllisyyden kokemus voi parhaimmillaan muuttua voimavaraksi, polttoaineeksi eräänlaiselle parannuksenteon prosessille. Sellaisessa yksilöt ja yhteisö kehittävät uudenlaista, kestävyyskysymykset sisältävää talous- ja yhteiskuntanäkemystä. Merkintöjä eettisyydestä on syksyllä 2016 viikoittain ilmestyvä artikkelisarja, joka käsittelee kestävyyttä ennen kaikkea eettisenä ja moraalisena kysymyksenä. Tämä on teksteistä viimeinen. Sarjan artikkelit löytyvät kootusti täältä.