Demografisen vallankumouksen äärellä

Kulunut vuosi Japanissa on ollut hurjaa aikaa. Ei, ei niin, että vanheneminen ja ikääntyvä yhteiskunta olisivat aiheina itsessään mitenkään seksikkäitä, suurta draamaa tai Revelation-huudahduksia synnyttäviä kokemuksia. Hurjaa ei myöskään ole ollut seurata supernopeasti ikääntyvän Japanin kulkua tai Japanin narratiivia yhteiskunnallisena tulevaisuuslaboratoriona. Lähietäisyydeltä katsottuna ikääntyvää Japania analysoidaan edelleen liiaksi massiivisilla ja loputtomilla data-, tilasto- ja numerovirroilla.

Silmiä avaavaa on ollut se, kuinka vuoden aikana eteeni on alkanut piirtyä laajempi, meitä kaikkia koskeva radikaali sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tulevaisuuskehitys. Eikä tämä ole mitenkään yksinään vain Japanin kohtaloa, tai kohta Etelä-Korean, Suomen, Singaporen, Italian, Kiinan tai Saksan huomista.

”Olemme siirtyneet pitkien elämänkaarien yhteiskuntiin.”

Elämme uudentyyppisen demografisen vallankumouksen ja yhteiskunnan äärellä. Olemme siirtyneet pitkien elämänkaarien yhteiskuntiin, jota kuvaa elämän alkupäässä hiipuva syntyvyys ja loppupäässä lisävuodet sekä pidempi elämä. Historiallisesti tiedämme, että olemme 1800-luvun alusta lähtien saaneet elämäämme joka vuosikymmen 2-3 lisävuotta. Ihmisten elinikiin tulee edelleen joka päivä lisää aikaa. Joka vuosi elinikämme kasvaa kahdella kolmella kuukaudella.

Tarvitsemme uuden radikaalin näköalan, analyysin sekä tulkinnan ja strategian siitä, mikä tämä pitkien elämänkaarien yhteiskunta ja tulevaisuutemme on. Uusi tulevaisuusnäky ja maisema edellyttävät niin tutkijoilta kuin päätöksentekijöiltä uusia näkökulmia. Tulevaisuudessa odottaa isoja yhteiskunnallisia rakenteellisia uudistuksia. Ja meillä kaikilla on edessämme oman ihmiskuvamme, työidentiteettimme, osaamisprofiilimme, jopa ihmissuhteidemme ja ylipäätään elämän odotushorisonttimme uudelleen arviointia.

Väitänkin, että meneillään oleva ikääntymiskehitys ja yhteiskuntien demografinen vallankumous ovat sosiaalisesti jopa ilmastomuutokseen verrattava yhteiskunnallinen (globaali) haaste kaikille. Joudumme sopeutumaan uuteen, tarkastelemaan arvojamme ja muuttamaan valintojamme sekä valmistautumaan erilaiseen elämään.

Miltä satavuotiaiden yhteiskunta näyttää?

Tutkijat ennakoivat, että esimerkiksi Britanniassa tulee asumaan vuonna 2070 lähes 600 000 yli satavuotiasta. Merkittävä osa nyt syntyvistä suomalaisista tulee elämään yli satavuotiaiksi. Japanissa tänään syntyvällä lapsella on viidenkymmenen prosentin mahdollisuus elää aina 107-vuotiaaksi.

”Merkittävä osa nyt syntyvistä suomalaisista tulee elämään yli satavuotiaiksi.”

Parhaimmillaan uudet karttuvat vuodet voivat tarkoittaa vuosien, vuosikymmenen verran lisää hyvää elämää. Lisävuosia tuovat nopeasti kehittyvät lääketiede, terveet elämäntavat sekä uudet bioteknologiaa ja ennaltaehkäisevät yksilön genomitietoa hyödyntävät hoitomenetelmät. Yhä useamman meidän terveys ja aktiivinen toimintakyky säilyvät hyvinä vuosia pidempään, jopa vuosikymmeniä verrattuna aiempiin aikoihin. Mitä siis haluamme näillä lisävuosilla tehdä, minkälaista elämää elää?

Pidempien elinkaarien yhteiskunnassa perinteinen kronologinen ikäkäsityksemme alkaa olla mennyttä. Se tyhjenee ja hajoaa eikä kronologinen ikä ole enää riittävän hyvä yhteiskunnallinen tai sosiaalinen mittari tai elämänkaaren eri vaiheita jäsentävä sääntö tulevaisuuden opiskelulle ja oppimiselle, työn tekemiselle ja eläkkeellä siirtymiselle.

”Pitkien elämänkaarien yhteiskunnan tarpeita ei pystytä ymmärtämään vanhoilla yhteiskunnallisilla rakenteilla.”

Kronologisen iän purkautuminen elämän sosiaalisena jäsentäjänä ja määrittäjänä kriisiyttää nykylainsäädäntömme keinoja säädellä yhteiskunnallista toimintaa. Miten esimerkiksi verotus ja sosiaalietuudet, työllisyys ja työttömyys, koulutus pitäisi tulevaisuudessa järjestää, kun 80-vuotiaat haluavat edelleen tehdä töitä? Ja kun keski-ikäiset käyvät läpi jo kolmatta isoa niin ammatillista kuin henkilökohtaisiin arvoihin liittyvää murrosta? Mitä tarkoittaa uusi transitio-osaaminen, ja miten kerrotaan nuorille, että heidän tulee kyetä tekemään valintoja ja katsomaan omaa elämän- sekä työuraansa seitsemän jopa kahdeksan vuosikymmenen päähän?

Pitkien elämänkaarien yhteiskunnan tulevaisuutta on toki vaikeaa nähdä. Pitkien elämänkaarien yhteiskunnan tarpeita ja muuttunutta arkea ei pystytä ymmärtämään saati ohjaamaan 20-30-vuotta vanhoilla yhteiskunnallisilla rakenteilla.

Kykyämme katsoa hankaloittaa nykysysteemiimme sisään kirjoitettu ”rakenteellinen hitaus”. Voisi varmaan puhua myös nykyrakenteiden ”sokeudesta”.

Demografinen vallankumous, joka on ilmastonmuutoksen veroinen sosiaalinen haaste, edellyttää siis uutta radikaalia yhteiskunnallista tulkintaa sekä strategiaa. Haasteena on se, että tämä uusi strategia pitäisi löytää ja hahmottaa samalla, kun ympäröivän maailman lähes kaikki muutkin palaset – kuten globaali turvallisuus, terveys, ympäristö, talous, demokratia, teknologia, työ, tiede ja kommunikaatio – ovat kukin omissa muodonmuutoksissaan.