sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Eduskunnan valiokunnissa kansanedustajat tunkevat korvatulpat korviinsa, rouskuttavat kaalia, esittävät nukkuvaa tai eivät vaivaudu paikalle. Näin he perehtyvät lainvalmistelutyössä auttavan asiantuntijan esitykseen, jonka tiedot eivät miellytä heitä.
Me kaikki käyttäydymme samoin joka päivä: vaihdamme television kanavaa, blokkaamme ystävän somessa, käännämme sanomalehden sivua. Arkipäivän elämässä meillä on tähän oikeus, mutta päätöksentekijän edellytämme kuuntelevan erilaisia asiantuntijoita ja näkökantoja harkiten. Mistä tällaisen kulttuurin kehittyminen kertoo, ja kuinka voisimme parantaa asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden vuoropuhelua?
Kaiken maailman asiantuntijat
Maailma on täynnä tietoa ja faktoja, jotka eivät miellytä meitä tai joita emme ymmärrä. Osasta emme pidä siksi, että totuudet ovat ikäviä: ilmakehä lämpenee ja olemme siitä kansalaisina vastuussa. Osa asioista on sellaisia, että emme tarkalleen ymmärrä mistä puhutaan: joillekin tilastotieteilijöiden esittämät laskelmat ovat vaikeaselkoisia, toisten mielestä taas taiteentutkimus on pelkkää ”arvaustiedettä”. Joskus huomaamme, että asiantuntijan auktoriteetilla esitetty tieto ei ollutkaan faktaa vaan korkeintaan ”valistunut mielipide”. Sorrumme myös pitämään tieteellistä tietoa mielipiteenä, koska meillä itsellämme on vakaumuksellinen näkemys siitä, kuinka asioiden tulisi olla.
Tieto ja asiantuntijuus herättävät nykyisin runsaasti keskustelua ja erimielisyyttä. Ristiriidat ovat ajattelua ja demokratiaa kehittäviä ilmiöitä – jos niitä osataan käsitellä keskustellen ja eri osapuolia kuunnellen. Tähän on kuitenkin harvoin aikaa. Nopeita ratkaisuja monimutkaisiin tietoon liittyviin ongelmiin etsitään sieltä mistä pikaratkaisut muutenkin löytyvät: internetistä ja rahasta.
Tietoteknisvälitteisen asiantuntijuuden volyymi on valtava. Arkeamme ohjaavat Google ja Wikipedia, algoritmit ja botit. Hakukoneet tuovat minkä tahansa yksittäisen faktan kenen tahansa käsille.
Koneelta on helppo kysyä, ja kone myös vastaa lopulta kuten haluamme.
Omiin tarpeisiin googlattu fakta tyydyttää meitä, vaikka emme ymmärrä itse asiaa yhtään paremmin. Tästä syystä koneiden kanssa keskustelu on toisenlaista kuin ihmisten välinen keskustelu. Kritiikki ja toisen vaatiminen kuuntelemaan eivät vielä ole koneiden ominaisuuksia.
Päätöksentekijälle sopivaa tietoa voidaan myös ostaa. Nykyaikainen asiantuntijuus on globaali hyödyke ja markkinoilla on monenlaisia valmistajia. Lisääntynyt konsulttien käyttö päätöksenteossa on yksi esimerkki ”rahalla saa” periaatteesta. Konsultteja ei kuitenkaan tulisi parjata tarkastelematta samalla koko tiedontuotannon rakennetta. Myös sektoritutkimus, sekä erilaiset instituutiot yliopistoista lähtien tuottavat sellaista tutkimusta, joka saa rahoitusta. Tietoa tuleekin tuottaa poliittisen päätöksenteon tueksi, mutta samalla tuo tieto on asetettava avoimeksi monipuoliselle tieteelliselle kritiikille.
Tieto ja asiantuntijuus ovat sopimuksia
Etsiessämme itsellemme sopivaa tietoa meiltä unohtuu helposti se, että tietoa ja asiantuntijuutta on vain se, minkä olemme yhdessä sopineet sellaista olevan. Perinteisesti koulutus ja yhteiskunnallinen asema ovat kertoneet siitä kuka on asiantuntija. Asiantuntijuuden tittelit kuten opettaja, juristi tai professori pitävät pintansa, mutta sopimuksen piiriin on muitakin pyrkijöitä. Joidenkin mukaan vain koneet ja mittarit ovat luotettavia, toisten mukaan oma tai kaverin kokemus on korkein auktoriteetti. Yliopistoissa esimerkiksi ”työelämäprofessorin” nimike venyttää professorin tittelin kriteereitä. Moni haluaisi sanoa koko sopimuksen irti ja julistaa, että oikeaa tietoa on vain se mitä hän ja valikoidut ystävät sellaisena pitävät. Tiedon relatiivisuudesta ja asiantuntijuuden monista muodoista on tullut arkipäivää 2010-luvun yhteiskunnassa.
Kellään ei ole yksinoikeutta brändiin nimeltä totuus
Olennaista on tunnustaa, että yhdelläkään instituutiolla tai toimijalla ei ole yksinoikeutta ”totuus”-nimiseen brändiin. Niin tieteellinen kuin yhteiskunnallinen tiedonmuodostus edellyttävät prosessia, joka muistuttaa monin tavoin demokraattista keskustelua. Erilaisia näkemyksiä, mittareita, metodeja, aineistoja ja kysymisen tapoja on punnittava harkiten ja rehellisesti, jotta voimme lopulta yhdessä olla sitä mieltä, että tietty argumentti on paras ja kestävin. Tieto ja asiantuntijuus ovat yhteiskunnallisia konstruktiota, monimutkaisia sosiaalis-historiallisia ja taloudellis-poliittisia rakennelmia. Ne muodostuvat yhteiskunnallisissa instituutioissa, erityisesti koulutusjärjestelmässä ja tutkimuksessa, mutta myös mediassa, sosiaalisessa mediassa ja kapakkakeskusteluissa.
Tieto ja asiantuntijuus rakentuvat myös päätöksenteossa – kerta toisensa jälkeen. Aina kun kyseenalaistamme jonkun asiantuntijuuden, puramme vakiintunutta yhteiskunnallista tiedon ja asiantuntijuuden käytäntöä. Kriittisyys ja vanhan tuhoaminen ovat uuden luomisen edellytyksiä. Samalla on kuitenkin kysyttävä, millaisen vaihtoehdon pystymme tilalle tarjoamaan. Ymmärrämmekö todella mistä asiantuntijuudessa ja tiedossa on kysymys, vai olemmeko ehdollistuneet KVG- tai postimyyntimenetelmiin? Olemmeko päättäneet mikä on totta ja mikä epätotta ennen kuin olemme edes avanneet prosessia, jossa jotain mitä voimme sanoa todeksi – eli yhteisesti hyväksytyksi tosiasiaksi – voidaan ylipäätään saavuttaa?
Avoimet prosessit demokratisoivat tietoon liittyvää valtaa
Monimutkaistuneen yhteiskunnallisen tieto-valta-rakenteen ja monimuotoistuneen asiantuntijuuden seurauksena tarvitsemme lisää ymmärrystä ja osaamista tiedon tuotannon ja analyysin prosesseista – emme pelkkää faktatietoa. Tarvitsemme ymmärrystä siitä, kuinka monin eri tavoin tieto syntyy, kuinka sitä tuotetaan, käytetään ja väärinkäytetään. Epistemologia, tieteenfilosofia, tiedon sosiologia ja tiedon ja politiikan yhteenkietoutumat ovat olennaisia osia kaikessa kasvatuksessa ja koulutuksessa. Sama koskee medialukutaitoa sekä yleisesti erilaisten tekstityyppien, retoriikan muotojen ja tilastojen lukutapojen tuntemusta. Nämä ovat tietoyhteiskunnan aikakauden kansalaistaitoja, joita voisi kutsua termillä lukutaito 2.0.
Avuksi tiedon asiantuntijat?
Millaiset käytännöt sitten voisivat parantaa asiantuntijoiden ja päätöksentekijöiden keskinäistä vuoropuhelua? Yksi pohdinnan arvoinen asia voisi olla tiedon asiantuntijoiden käyttö erilaisissa organisaatiossa. Tiedon asiantuntijat voisivat olla eräänlaisia koordinaattoreita tai kuraattoreita, jotka osaavat etsiä asiantuntijoita erilaisista instituutioista ja verkostoista, jotka tuntevat monipuolisesti eri tieteenaloja, tutkimusperinteitä sekä käytännön toiminnassa muodostuvaa asiantuntemusta, ja jotka ymmärtävät myös asiantuntijuuden ja tiedon tuotannon poliittiset ulottuvuudet. Olennaista on käydä monipuolista ja monitieteistä keskustelua asetettavista kysymyksistä ja tavoitteista, ei vain tilata sopivia asiantuntijoita kulloiseenkin tarpeeseen. Olisi tärkeää, että asiantuntijat ja poliitikot istuisivat samaan pöytään jo ennen kuin yhtään ratkaisua on mietitty. Jos päätöksentekijät ja asiantuntijat vaihtaisivat lisäksi edes leikkimielisesti hetkeksi hattuja, voisivat näkökulmat monipuolistua entisestään.
2020-luvun yhteiskunnassa tieto on edelleenkin valtaa, ehkäpä enemmän kuin koskaan ennen. Tiedon käytön päätöksenteossa tulee perustua avoimiin ja yhdessä hyväksyttyihin prosesseihin, sillä asiantuntijuuteen kytkeytyy aina valtaa ja portinvartijuutta. Puhuttaessa tiedon ja asiantuntijuuden muodoista, käyttötavoista ja tavoitteista, puhumme aina myös erilaisista vallan muodoista. Demokraattinen päätöksenteko ei voi perustua hakukoneiden, kuppikuntien ja tilattujen tutkimustulosten saneluun. Sen on perustuttava kriittiseen dialogiin, jonka perusedellytys ei ole yksipuolinen totuuden toitottaminen vaan ymmärtävä, arvioiva ja toisen asiantuntemusta arvostava kuuntelu.
Kirjoitus on osa #tietohaaste-blogisarjaa, joka kokoaa yhteen näkökulmia liittyen kolmeen teemaan: 1) Tieto- ja ihmiskäsityksen monipuolistaminen, 2) Dialogi- ja digiloikka: Eri muotoisen tiedon koonnin ja yhteisen tulkinnan toimintamallit sekä 3) Tiedon ja päätöksenteon rajapintaan liittyvä osaaminen ja johtaminen.
Linkkejä:
Justiina Dahl: Maailman vapaimman kansan presidentinvaalien viesti hyvälle tieteelliselle käytännölle. Politiikasta 18.11.2018. http://politiikasta.fi/maailman-vapaimman-kansan-presidentinvaalien-viesti-hyvalle-tieteelliselle-kaytannolle/
Mikko Jakonen: Vastatieto – Tulevaisuuden asiantuntijuutta etsimässä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2017.pdf
Johanna Junttila: Huuhaa haastaa tiedetoimittajan – eikä se ole pahasta, Esa Väliverronen vakuuttaa. Tiedetoimittajien liitto. http://www.tiedetoimittajat.fi/tiedetoimittaja/huuhaa-haastaa-tiedetoimittajan-eika-se-ole-pahasta-esa-valiverronen-vakuuttaa/
Tieteellisten seurain valtuuskunta: Vastuullinen tiede -nettisivut. https://www.vastuullinentiede.fi
Blogisarja
Lue lisää.