Enemmän työtä vähennyksellä

Suomi tarvitsee lisää työtä. Työ on tarpeellista ja arvokasta sekä yksilöille, julkiselle taloudelle että kansantaloudelle. Nykyinen trendi menee kuitenkin väärään suuntaan. Työllisten määrän vuosimuutos on ollut miinusmerkkinen loppuvuodesta 2012 lähtien. Eikä käänne parempaan ole aivan nurkan takana. Yritysten tuotannon, liikevaihdon ja monen muun talouden mittarin on käännyttävä ensin; työllisyys kohenee vasta niiden jälkeen.

Talouspolitiikan ikuisuuskysymys on työpaikkojen luominen – onko se mahdollista ja jos on, niin miten se tehtäisiin tehokkaimmin. Tämä kysymys on myös uudistuvan hallituksen pöydällä.

Kansainväliseen kysyntään emme voi vaikuttaa, mutta kotimaista kysyntää on mahdollista edistää. Vaihtoehtoisia tapoja on periaatteessa kolme: lisätään julkisia investointeja, alennetaan työhön vaikuttavia veroja tai kannustetaan kotitalouksia työn teettämiseen. Viimeksi mainittuun vaihtoehtoon on olemassa teknisesti helppo ja jo käytössä oleva työkalu: kotitalousvähennys.

Suomessa työn teettäminen on kallista. Ansiotulojen verotus on melko kireää jo keskimääräisistä tuloista alkaen ja yleinen arvonlisävero on korkea. Nämä ovat painavia jarruja kotitalouksien palvelujen ostolle.

Kotitalousvähennystä puoltaa lisäksi työmarkkinoiden rankka murros. Yhä useammat työtehtävät ovat suoraan kansainvälisesti kilpailtuja, mikä vähentää matala- ja keskipalkkaisten ammattien määrää vauraissa maissa ja siirtää työtä sinne, missä se on kannattavinta teettää. Tässä työn kilpailussa kotitalouksien tarvitsemien lähipalvelujen potentiaalista kannattaa ottaa irti kaikki mahdollinen. Tämä koskee yhtä lailla hoivapalveluja, muita henkilökohtaisia palveluja sekä korjausrakentamista.

Yksilöllisille palveluille on kasvava kysyntä erityisesti ikääntyvän väestön piirissä. Suurella osalla eläkeläisistä on kuitenkin niin pienet tulot, että he eivät voi hyödyntää nykyistä kotitalousvähennystä. Ikäihmisille tarvittaisiin laajempi viritys vähennyksestä – jonkinlainen malli negatiivisesta kotitalousvähennyksestä tai nykyvähennys korkeammalla vähennysprosentilla tai suuremmilla euromäärillä.

Kotitalousvähennystä on vuosien mittaan myös arvosteltu. Sitä on pidetty tarpeettomana hyvätuloisten verotukena. Toiseksi vähennyksen arvioidaan nostavan sillä ostettavien palvelujen hintaa. Kaikilla finanssipolitiikan työkaluilla ja toimilla on riskinsä ja epäkohtansa. Talouspoliittista riskinottoa on sekin, ettei tehdä mitään – tai tehdään myöhään ja liian vähän. Tässä tilanteessa positiivinen riskinotto kotitalousvähennyksen laajemmalla virityksellä olisi paikallaan.