Eri polkuja kulkevat ihmiset kohtasivat kolmessa tilaisuudessa. Joillain oli iän tuomaa vahvaa kokemusta, toisilla avarakatseisuutta, joillakin rutkasti molempia. Riippumatta siitä, mitä organisaatiota he edustivat tai miltä paikkakunnalta he olivat tulleet, oli heillä kaikilla silti sama tavoite. Heidän piti yhdessä tunnistaa ne yhteiskunnalliset haasteet, jotka vaivaavat Suomea eniten nyt – mutta myös tulevaisuudessa. Tähän tehtävään pureuduttiin Ratkaisu 100 -haastetyöpajoissa Jyväskylässä, Helsingissä ja Oulussa.
Jyväskylän työpajan kantavana teemana oli kestävyyskriisi. Kun luonnonvarat eivät riitä enää siihen, että hyvinvointi ja talouskasvu kulkevat käsi kädessä, on nämä pakko erottaa toisistaan. Jos irtikytkentä tehdään, se näkyy selkeästi hyvinvointivaltiossa, jossa massakulutuskulttuuri on valtavirtaistunut. ”Ihminen shoppailee etsiessään onnellisuutta, yhteiskunta kannustaa siihen talouskasvun nimissä”, sanoo Sari Haapasalo. Moni pohtikin yhteisen vision luomisen vaikeutta – kuinka sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys kiteytyvät kestäväksi elämäntavaksi, johon jokainen voi sitoutua?
Asennemuutos: Loputtomasta ahneudesta yhteistoimintaan
Helsingissä työpajan inspiraatiopuheenvuorot liittyivät globaaliin keskinäisriippuvuuteen ja kasvaviin jännitteisiin ihmisryhmien välillä. Kansainvälisten kriisien taustalla on usein kansalaisten kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, joka heijastuu myös Suomeen näkyvämmin kuin koskaan. Konfliktien ollessa nousussa, aikaisemmin puolueettoman maineen omaava Suomi ei välttämättä enää pidä kiinni omasta vahvuudestaan – riippumattomuudestaan. Vaikka Suomi olisikin kuulunut globalisaation voittajiin aikaisemmin, on epäselvää, mikä rooli meillä tulee uudessa geotaloudessa olemaan.
Kuka määrittelee vision yhteisestä tulevaisuudestamme ja kuinka sitä kohti pitää pyrkiä?
Oulussa keskustelun aiheena oli teknologian hyödyntäminen ja sen vaikutus yhteiskuntaamme tulevaisuudessa. Jos digitalisaatio muuttaa maailmaamme nopeammin kuin mikään muu sitten teollistumisen aikakauden, lienee muutos ainoa asia, johon voi luottaa. Se edellyttää meiltä uudistumiskykyä ja pelisääntöjen luomista kentälle, jota emme vielä tunne. Uudet teknologiat pakottavat pohtimaan ihmisyyttä ja sen tehdäksemme meidän on kyettävä astumaan ulos siiloistamme ja keskustelemaan asioista yhdessä. Osataanko polarisoituneessa yhteiskunnassa kuitenkaan enää keskustella eri mieltä olevien kanssa? Mikael Heikkinen pohti teknologian tuomaa epäsuhtaa vuorovaikutukseen sosiaalisessa mediassa kysyessään: ”Teknologia mahdollistaa informaatiotulvan missä äänekkäin näkyy ja kuuluu – kuka hoitaa säätelyn, hoitaako kukaan?”
Keskustelu Ratkaisu100-kilpailusta ja yhteiskuntamme haasteista jatkuu edelleen vilkkaana, ja ongelmiin suhtaudutaan monella tavalla. Yksi näkee tilanteen mahdottomana eikä tahdo miettiä asiaa sen enempää. Toinen toteaa, että jotain pitäisi asialle tehdä, mutta lamaantuu koska taklattava haaste tuntuu liian isolta. Kolmas tunnistaa tässä jopa mahdollisuuden ja esitteleekin startupinsa, jonka perusti megatrendiä hyödyntäen. Yhteiseen hyvään ei kuitenkaan päästä, ellei sen edistäminen ole jollain tavalla palkitsevaa yksilötasolla jokaiselle meistä. Jotta pääsemme eteenpäin, on individualismin nurja puoli selätettävä. Kuinka siis valjastaa egoismi osaksi ratkaisua? Miten tehdä toiselle mahdollisimman helpoksi ottaa uudet käytösmallit käyttöön? Miten ohjata kolmas tekemään asioita tutkimuksen viitoittamalla tavalla, jottei innokkuus mene hukkaan?
Tähän mennessä on tunnistettu liki 500 yhteiskunnallista ongelmaa, mutta keskustelu ei suinkaan ole vielä ohi, vaan jatkuu vielä noin kolmen viikon ajan osoitteessa ratkaisu100.fi. Tule mukaan. #SanoSinä!
Suosittelemme