sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Olen 29-vuotias vihreä demokratia-aktivisti Helsingistä. Perustin keväällä Kallio-liikkeen joka on epähierarkkinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton, sosiaalisen median kautta toimiva kaupunginosayhteisö. Liikkeen tarkoituksena on vaikuttaa Kallion seutua koskevaan päätöksentekoon sekä järjestää yhteisöllistä ja sosiaalista vastuuta edistävää toimintaa. Parhaillaan teen valtio-opin graduani peruskoulun kansalaiskasvatuksesta. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa oikeusministeriön demokratiayksikössä.
Demokratian sanotaan olevan kriisissä. Useimmiten tällöin viitataan laskevaan äänestysaktiivisuuteen ja kansalaisten epäluottamukseen poliittisia päätöksentekijöitä kohtaan. Osuvampaa olisikin tässä tapauksessa puhua edustuksellisen demokratian kriisistä.
Meneillään oleva euroalueen velkakriisi on vahingossa tullut paljastaneeksi myös demokratian rajat. Kreikan ex-pääministeri Andreas Papanderou sai aikaan maailmanlaajuisen paniikin ilmoitettuaan aikeistaan järjestää suora kansanäänestys maalle myönnetyn tukipaketin ehdoista. Aikeet torpattiin päättäväisesti ja Papandreou joutui eroamaan.
Demokratian keskeisin haaste niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa on vaikutusmahdollisuuksien lipuminen kansalaisten ulottumattomiin. Syiksi on nähty esimerkiksi kansallisvaltion roolin heikentyminen, talouden globalisaatio, yhteiskunnan atomisoituminen, kansalaisten osallisuuden tunteen väheneminen, politiikkatietämyksen rapautuminen ja niin edelleen.
Kaikille edellä esitetyille syille ei voi kansallisen päätöksenteon rajoissa tehdä mitään, vaan niiden ratkaisemiseksi tarvitaan kansallisvaltioiden rajat ylittävää yhteistyötä. Ratkaisun avaimet demokratian suurimpiin haasteisiin ovat tästä huolimatta omissa käsissämme. Ongelmien ratkaiseminen kuitenkin edellyttää demokratian pelisääntöjen muuttamista ja peiliin katsomista, mikä ei koskaan ole helppoa.
Edustuksellisen demokratian keskittyneitä rakenteita on purettava ja tasapainotettava suoran demokratian keinoin muun muassa sitovilla kansanäänestyksillä, kansalaisaloitteilla ja vahvalla lähidemokratialla. Poliittisten päätöksentekijöiden, virkamiesten, puolueiden, työmarkkinajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen on tultava ulos pölyttyneistä kabineteistaan ja tehtävä toiminnastaan radikaalisti demokraattisempaa ja avoimempaa. Julkisen vallan on keksittävä keinoja tukea uudenlaista, verkottunutta kansalaistoimintaa sekä luotava edellytyksiä osuuskuntatoiminnalle ja yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle.
Lyhyesti sanottuna uusi demokratia on se tapa, jolla edellä kuvattuihin kansalaisyhteiskunnan ja edustuksellisen demokratian haasteisiin on vastattava. Se ei ole uusi demokratiamalli tai demokratiateoria vaan löyhä viitekehys sille, miten vanhoja rakenteita ja toimintatapoja on uudistettava.
On siis pyrittävä säilyttämään se, mikä nykyjärjestelmässä on arvokasta, mutta uudistusten on samalla oltava riittävän rohkeita, jotta suomalainen kansalaisyhteiskunta ja demokratia voidaan onnistuneesti päivittää 2010-luvulle. Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua kertarysäyksellä vaan askel kerrallaan kokeilemalla, erehtymällä ja uudelleen yrittämällä.