Eroon kolonisoidusta tulevaisuudesta

Historioitsija Yuval Harari pohtii tuoreessa kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta sitä, kuinka elokuvat ja romaanit muokkaavat käsityksiämme rakkaudesta. Hänen mielestään romanttiset komediat ovat rakkaudelle samaa kuin porno seksille tai Rambo sodalle. Vaikka kuinka haluaisi, ei ole olemassa delete-nappia, jolla voisi pyyhkiä Hollywoodin vaikutuksen pois alitajunnastaan.

Samalla tavoin Hollywood ja tieteisfiktio ovat vahvasti muovanneet käsityksiämme tulevaisuudesta. Ainakin minun on mahdotonta sivuuttaa Matrixia, Mad Maxia, Minority Reportia, Westworldia tai Blade Runneria, kun ajattelen ihmiskunnan tulevaisuutta. Jos jatkamme Hararin vertauskuvin, lienee syytä kysyä, mitä Hollywoodin dystopiset tulevaisuuskuvat ovat tulevaisuusajattelulle?

En väitä, etteivätkö dystopiat ole mainioita kriittisen ajattelun välineitä. Ne pakottavat sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole perillä tieto- tai geeniteknologian viimeisistä edistysaskelista, pohtimaan aikamme tärkeimpiä teknologisia, yhteiskunnallisia ja taloudellisia kehityskulkuja. Samalla ovat ikkuna aikakauden pahimpiin pelkoihin. Orwell on edelleen ajankohtainen analysoitaessa Kiinan kehitystä kohti totalitääristä valvontayhteiskuntaa. Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin on karu varoitus siitä, mitä tien päässä odottaa, jos jatkamme siirtolaisten kohtelua toisen luokan kansalaisina.

Kriittinen kysymys kuitenkin kuuluu, saavatko dystopiat meitä enää voimaantumaan. Herättävätkö ne meissä halun toimia vai tekevätkö ne meistä passiivisia fatalisteja, sivustaseuraajia? Avaavatko ne tilaa erilaisten tulevaisuuksien hahmottamiselle ja luomiselle vai rajaavatko ne mielikuvitustamme?

“

Tekevätkö dystopiat meistä sivustaseuraajia?

Kun biologi Rachel Carsonin Äänetön kevät julkaistiin 1960-luvulla, dystopioiden shokkivaikutus oli vielä voimissaan. Hyönteismyrkkyjen vaaroista kertova kirja sai ihmiset huolestumaan siinä määrin, että sitä pidetään yhtenä kansainvälisen ympäristöliikkeen lähtölaukauksena. Sittemmin vastaavia varoituksia muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista on tulvinut tajuntaamme jo niin paljon, että varoitukset ovat arkipäiväistyneet.

Jotain aikamme kertomuksille pitäisi tapahtua, jotta ne saisivat taas ihmiset liikkeelle. FinnSight 2018 – Visiofest -tapahtumassa 26.9. puhunut tulevaisuustutkija Wendy Schultz muistutti puheenvuorossaan siitä, että dystopioiden pohtimisen ohella olisi tärkeää myös laajentaa perspektiiviä toivottavista tulevaisuuksista.

“

Positiiviset tulevaisuuskuvat ovat elintärkeitä

Hän kehotti kuulijoita haastamaan ja laajentamaan vallalla olevia tulevaisuuskuvia omista arvoistaan lähtien. Se on erityisen tärkeää aikana, jolloin globaalit teknologiayritykset määrittävät yhä enemmän kehityksen suuntaa ja kolonisoivat kertomuksia tulevaisuudesta.

Mahdollisuuksien esiin nostaminen ei ole muodikasta. Ne ovat lällärikamaa uhkakuviin verrattuna, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski on todennut. FinnSight-esityksessään Wendy Schultz kuitenkin totesi Fred Polakiin viitaten, että positiiviset tulevaisuuskuvat ovat elintärkeitä yhteiskuntien elinvoiman kannalta. Kulttuuri kukoistaa niin kauan, kun käsitys yhteiskunnan tulevaisuudesta nähdään myönteisenä. Kun tulevaisuususko hiipuu, kulttuurin alamäki alkaa. Kuulostaako tutulta?

FinnSight 2018 – Visiofest -tapahtuma esitteli 26.9. laajan kattauksen Suomessa tehtävää ennakointityötä ja yhteiskunnallisia visioita. Katso tapahtuman tallenteet ja lue lisää tapahtuman sivulta.