Globaalin kokonaiskysynnän rakenne muuttuu – kääntääkö ”ilmastovienti” Suomen viennin suunnan?

Tämä kirjoitus perustuu puheenvuoroon, joka on julkaistu Talouselämä-lehden Tebatti-osastossa 23.1.2021.

Pariisin ilmastosopimuksessa maailma sitoutui rajoittamaan ilmaston lämpenemisen alle 2 asteeseen ja mieluummin lähelle 1,5 astetta, mutta teot jäivät vaatimattomiksi. Nyt EU, Britannia, Japani ja Etelä-Korea tavoittelevat hiilineutraalisuutta vuonna 2050. Presidentti Joe Biden on esittänyt saman tavoitteen USA:lle. Kiinan katse on vuodessa 2060.

Yli puolet maailman kokonaistuotannosta tehdään hiilineutraaliuteen jo sitoutuneissa maissa, jotka tulevat vähentämään paitsi fossiilisten polttoaineiden myös ison hiilijalanjäljen raaka-aineiden ja välituotteiden tuontia. Kun sään ääri-ilmiöt vahvistavat kansalaisten ilmastotietoisuutta ja vähähiiliset tuotteet kehittyvät sekä laadultaan että hinnaltaan kilpailukykyisiksi, kuluttajat kautta maailman siirtyvät suosimaan puhtaita vaihtoehtoja.

Globaalin kokonaiskysynnän rakenne muuttuu merkittävästi. Kuinka viennistä riippuvainen taloutemme asemoituu suhteessa muutokseen? Tämä on hyvinvointimme kohtalon kysymys.

”Ilmastovienti” on Suomelle iso mahdollisuus

Pienen avotalouden voittava strategia on innovoida ja tuotteistaa ratkaisuja, joita maailma tarvitsee päästöjen vähentämiseen. Tästä näkökulmasta Suomen 2035-tavoite voi olla menestyksellemme paljon tärkeämpi kuin yleisesti ymmärretään. Jos tekomme vastaavat sanojamme, Suomi erottuu alueena, joka on testannut kehittämiensä ratkaisujen vaikuttavuuden ja toimivuuden. Se on arvaamaton etu, kun niitä kaupitellaan perässä hiihtäviin maihin. Kunnianhimoinen tavoitteemme on jo kiinnittänyt maailman huomion siihen, mitä teemme. Valokeila kohdistuu edelläkävijään.

Nokian kultakauden jälkeen vientimme on kasvanut vientimarkkinaa hitaammin. ”Ilmastovienti” tarjoaa mahdollisuuden kääntää suunta. Sitä paitsi, kun pääsemme eroon öljylaskuista, hiililaskuista ja viimein myös kaasulaskuista, kansantuloa voidaan käyttää tuontienergian sijasta esimerkiksi tuotekehitykseen, koulutukseen, kansanterveyteen ja vanhustenhoitoon. Eteenpäin katsovilla ratkaisuilla on suora vaikutus suomalaisten hyvinvointiin.

Kuinka suuri markkinamuutoksen vientivaikutus sitten voisi olla? Sitä on vaikea kvantifioida, sillä talouden syvien murrosprosessien oloissa historiaan perustuvat talouden ennustemallit ovat heikoilla. Mielikuvatasolla asiaa voi kuitenkin hahmotella.

Jos maailmankauppa palaa 2000-luvulla ennen pandemiaa vallinneelle kasvutrendilleen, sen volyymi kasvaa 3-4 prosentin vuosivauhtia. Kun fossiilista energialähteistä halutaan eroon, niiden kysyntä kehittyy maailmankauppaa heikommin. Sama koskee muita ison hiilijalanjäljen raaka-aineita sekä myös lopputuotteita, sillä päästöjä vähentävät maat eivät halua antaa kilpailuetua päästönormeista piittaamattomille maille. Puhtaiden tuotteiden ja ratkaisujen kysyntä kasvaa maailmakauppaa nopeammin. Ei ole yhdentekevää, kilpailemmeko vientimarkkinassa, jonka vuosikasvu voi olla 5-6 prosenttia, vai markkinassa, joka kasvaa 1-2 prosenttia. Vaikka hintakilpailukyky saataisiin kuntoon, on vaikea kaupata tuotteita, joiden markkina vähitellen katoaa alta.

Jos asemoidumme vahvaksi kilpailijaksi vahvan kysynnän markkinoilla, olemme löytäneet uuden lähteen vaurastumisellemme. Joku voi pitää tätä kansallisen itsekkyyden strategiana. Häntä helpottanee ymmärrys siitä, että meidän hyvämme syntyy innovaatioista ja ratkaisuista, jotka auttavat ihmiskuntaa pelastamaan itsensä pahimmilta ilmastoskenaarioilta.

Maailma on pullollaan neropatteja, joilla on sama menestymisen unelma. Kilpailu on kovaa ja muutos nopeaa. Pääsemmekö puhtaita ratkaisuja hamuavassa maailmantaloudessa myyjäpuolelle vai jäämmekö ostajapuolelle?

”Sähköllä-mitä-vaan” muuttaa tuotantotapoja

Kun Suomi koronaelvyttää, elvytettäköön eteenpäin. Hehtaaripyssyllä ei kannata tähdätä. Maali liikkuu, mutta liikkeen suunta ei ole ennakoimaton. Nyt pitää fokusoida, ei ampua haulikolla.

Monilla toimialoilla pinnan alla pöhisevät tuotantotapojen murrokset, joita ilmastonmuutos generoi. Disruptioprosessien keskeistä ajuria kuvataan termillä power-to-X eli ”sähköllä-mitä-vaan”. Sateenvarjokäsite kokoaa tuotantoteknologiat, jotka tulevat paitsi mahdollisiksi myös kannattaviksi, kun uusiutuva sähkö halpenee. Erityisen merkitsevä on sähköllä tuotetun vihreän vedyn tuotantokustannusten putoaminen. Se alkaa ruokkia vallankumousta energiantuotannossa, lämmityksessä ja liikenteessä. Tulossa on hiilivapaa teräs, ja sementti seuraa perässä. Muuttaessaan ruoantuotantoa power-to-X voi muuttaa myös maataloutta ja maankäyttöä merkittävästi. Nämä ovat tärkeitä paloja prosessissa, joka vie maailmaa kohti hiilineutraaliutta.

Monet suomalaisyritykset ovat jo asemoituneet ilmastoratkaisujen eturiviin. Esimerkkinä mainittakoon maassamme vuonna 2014 perustettu Climate Leadership Coalition, joka yhdistää yli 80 yritystä, kaupunkia, yliopistoa ja ajatushautomoa ilmastotyöhön. Jos joku pelkää, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikka vaarantaa yritysten menestyksen, kysyttäköön johtavilta suomalaisilta yrityksiltä.

Viisas elvytys lisää eturivin yritysten määrää maassamme. Se auttaa Suomen vientiä surffaamaan globaalin kysyntämuutoksen aallonharjalla. Tämä olisi parasta työllisyyspolitiikkaa. Se olisi tie hyvinvointivaltion vahvistamiseen.