#HaluanOsata vielä vaikka mitä!

Syksy on oppimisen kulta-aikaa. Elokuussa kurssikirjojen ostajat täyttivät kirjakaupat, pienet reppuselkäiset ekaluokkalaiset some-kanavat ja uusi opetussuunnitelma pääkirjoitukset. Vaikka digitalisaatio myllääkin työtehtäviä, kynät ja kumit kuuluvat monen syksyn ostoslistaan. Opetuksessa sen sijaan valmistaudutaan jo täyttä häkää työelämän muutokseen: oppilaasta tulee nyt aktiivinen tiedonetsijä, joka osaa ottaa itse selvää asioista.

Tämä onkin tärkeää, sillä työelämä muuttuu jatkuvasti: työtehtäviä ja jopa kokonaisia toimialoja, katoaa, mutta onneksemme myös uusia syntyy tilalle. Ajatus yhdestä työnantajasta ja jopa yhdestä alasta eläkkeeseen saakka tuntuukin yhtä suurelta muinaisjäänteeltä kuin Suomen olympiamenestys: siitä puhutaan kaiholla ja ihmetellään, ketä pitäisi syyttää kun paavonurmet ja patruunatehtaat eivät enää takaakaan vanhaa totuttua kaavaa.

Lääkkeeksi (ainakin työelämän muutoksen kohdalla) tarjotaan usein muun muassa ketteryyttä: on omaksuttava ajatus jatkuvasta muutoksesta ja kehitettävä omaa osaamista. Foundation for Young Austalians säätiön johtaja Jan Owen onkin kehottanut nuoria valmistautumaan työelämään, joka voi sisältää viisi alanvaihtoa ja keskimäärin jopa 17 eri työtä. Monialaisuutta ennakoi myös taloustieteen professori Bengt Holmström Helsingin Sanomien haastattelussa viime sunnuntaina: ”Meidän on varauduttava käyttämään osaamistamme hyvin erilaisissa tehtävissä.”

Oppiminen ja osaaminen ovatkin kokemassa uuden renessanssin. Yhä useampi organisaatio palkkaa tutkinnon sijaan potentiaalia ja kolme ällää alkaa olla kovaa valuuttaa muuallakin kuin ylioppilaskirjoituksissa: life long learning on nyt entistä tärkeämpää.

Life long learning eli elinikäinen oppiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heti kaikki suomalaiset kynäkumi-ostoksille ja koulun penkille uutta ammattia opiskelemaan. Sillä tarkoitetaan pikemminkin jatkuvaa ja itseohjautuvaa tietojen ja taitojen kehittämistä. Se lisää yksilöiden henkilökohtaista kilpailukykyä työmarkkinoilla sekä tunnetta aktiivisesta kansalaisuudesta.

Elinikäinen oppiminen tai uuden opetussuunnitelman kaltaiset kauniit ja ylevät tavoitteet eivät kuitenkaan saa jäädä organisaation strategiapäivien julkilausumaksi tai ministeriön sanahelinäksi: sen pitää olla aitoa ja jatkuvaa. Yhtä tavanomaista kuin Facebookin lomallaviimeinkin-päivitykset. Kenen vastuulla sitten jatkuva osaamisen päivittäminen on? Sanoisin että jaetusti eri tahoilla: yksilöillä, oppilaitoksilla ja organisaatioilla.

Yksilöillä pitää olla aito halu oppia ja kehittää itseään. Tänä päivänä osaamisen kehittäminen on kännykän ulottuvilla, mutta sen tärkeys pitää omaksua. MOOC-lyhenteen tulisikin olla jotain yhtä selvää kirjainlyhennelmää kuin mol.fi. Oppilaitosten täytyy omaksua tapa, jolla opiskelijoita paitsi innostetaan, myös opetetaan oppimaan. Oppilaitosten pitää myös huolehtia siitä, että eri oppimistavat huomioidaan entistä paremmin. Organisaatioissa puolestaan tulisi ymmärtää ajattelutapa, jossa jatkuvasti kehittyvä henkilöstö on kilpailuvaltti kustannuserään sijaan.

Kun yhä useampi meistä kohtaa työurallaan taitekohdan, on alanvaihto oltava vaihtoehto siinä missä muutkin. Muutoksessa selviää yleensä avoimella mielellä – oletko palavalla öljylautalla vai surffaatko aallonharjalla? Oppimishalua tulisi olla muutenkin kuin mökkihöperyyden jälkeen syksyn oppimishuumassa. Kysy sinäkin itseltäsi mitä #HaluanOsata? Minä haluaisin osata olla kärsivällisempi ja kehittyä kuuntelijana. Lisäksi haluaisin osata kikkailla excelillä. Ja laskea kannattavuuslaskuja.

Millaisia työelämätaitoja kannattaa vielä kehittää? Testaa itsesi Sitran työelämän kuntotestillä.