Hyvinvointialueiden demokratiaa ei pidä valaa vanhaan muottiin

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla 19.1.2022.

Suomen hallintohistorian suurimmassa uudistuksessa voimavarat ovat toistaiseksi kiinnittyneet palveluiden uudelleenorganisointiin. Vähemmälle huomiolle on jäänyt hyvinvointialueiden demokratia eli asukkaiden osallistuminen, vaikka kyseessä on jättimäinen rahan ja vallan siirto kunnilta 21 hyvinvointialueelle.

Uudet aluevaltuustot päättävät yli 20 miljardin euron laajuisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuudesta. Summa vastaa noin kolmannesta valtion budjetista. Lisäksi alueiden vastuulle tulee pelastustoimi.

Aluevaaleissa on paljon pelissä. Ne tulee nähdä eduskuntavaalien jälkeen tärkeimpinä vaaleina, jos raha ja palvelut ovat mittareina.

Äänestysaktiivisuuteen tämä ei näytä heijastuvan: kyselytutkimusten mukaan aluevaaleissa uurnille aikoo lähteä vain 40 prosenttia äänioikeutetuista. Osuus on vielä pienempi kuin viime kesän kuntavaaleissa, joissa äänestysaktiivisuus jäi historiallisen matalaksi.

Viime keväänä  julkaistu OECD:n luottamusraportti paljasti, että suomalaisten luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa on erittäin alhainen. Havainto nimettiin ”suomalaisen osallistumisen paradoksiksi” – yleensä suuri luottamus instituutioihin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Näin on muissa Pohjoismaissa, muttei Suomessa: täällä omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa uskoo alle kolmasosa väestöstä.

Yhä kasvava joukko suomalaisia kokee, ettei edustuksellinen demokratia nykymuodossaan välitä heidän toiveitaan ja huolenaiheitaan tarpeeksi tehokkaasti päätöksentekoon.

Suomalainen demokratia on voinut toistaiseksi ”liian hyvin”, jotta osallistumisen eriytymiseen olisi puututtu. Nyt on aika havahtua kokeilemaan muitakin osallistumisen ja vaikuttamisen tapoja kuin vaaleissa äänestämistä. Demokratia ei voi tarkoittaa 2020-luvulla pelkkää lapun pudottamista uurnaan ja hallintoalamaisena toimimista – ei etenkään, jos enää vain vähemmistö osallistuu vaaleihin.

Maailmalla on innostavia esimerkkejä siitä, miten kansalaisosallistuminen voidaan kytkeä uudella tavalla osaksi edustuksellista päätöksentekoa. Uusiin osallistumismuotoihin kuuluvat kansalaisaloitteet, kansanäänestykset ja erilaiset puntaroivat kansalaiskeskustelut, kuten kansalaisraadit ja -paneelit. Kansalaisaloitteet ja osallistava budjetointi ovat käytössä Suomessakin. Meillä on kokeiltu myös puntaroivia kansalaiskeskusteluja, mutta toistaiseksi niitä ei ole institutionalisoitu osaksi päätöksentekoa.

Pariisissa otettiin viime syksynä kansalaispaneeli pysyväksi osaksi kaupungin hallintoa. Paneeliin valitaan satunnaisotannalla sata jäsentä vuodeksi kerrallaan. Moninaisuus varmistetaan ottamalla valinnoissa huomioon panelistien ikä, asuinpaikka, sukupuoli ja koulutustaso. Paneelilla on oikeus tehdä aloitteita kaupunginvaltuustolle ja päättää Pariisin osallistuvan budjetoinnin aiheita.

Hyvinvointialueet voivat pitkälti itse päättää, millaisia osallistumiskeinoja ne ottavat käyttöön ja miten ne kytketään osaksi päätöksentekoa. Laki hyvinvointialueista antaa tähän varsin kattavasti mahdollisuuksia.

Sitovat asukasosallistumisen tavat edellyttävät hyvää suunnittelua. Hyvinvointialueiden tulisi luoda hallintosääntöön kytketty osallistumissuunnitelma. Suunnitelmaan on hyvä kirjata, miten ja missä vaiheessa asukkaat voivat osallistua päätöksentekoon. Asiakas- ja asukaspalautejärjestelmät voivat olla tärkeä osa vuorovaikutusta.

Oleellista on, että uudet osallistumismuodot kytketään kiinteäksi osaksi päätöksentekoa. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra voi auttaa alueita osallistumisen ohjelman luomisessa.

Hyvinvointialueilla pitäisi rohkeasti luoda uusia päätöksenteon foorumeita, jotka laajentavat vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Mikäli kunnat perustettaisiin nyt, niihin tuskin luotaisiin nykyisen kaltaista päätöksentekorakennetta. Olisi murheellista, jos hyvinvointialueille istutettaisiin sellaisenaan satavuotias hallintomalli lautakuntineen.