Hyvinvointi­palvelujen johtamisen korjausvelka

Yhteiskuntatieteilijä, sittemmin kansanedustaja, sosiaaliministeri ja Alkon pääjohtaja Pekka Kuusi oli aikaansa edellä. Vuonna 1961 julkaistusta 60-luvun sosiaalipolitiikasta tuli myyttinen teos, jota luettiin vuosikymmeniä paitsi pamflettina, oppikirjana ja tietokirjana myös sosiaalipolitiikan kehittämisen aikalaismanifestina.

60-luvun sosiaalipolitiikka -teos viitoitti suunnan Suomen hyvinvointivaltion rakentamiselle. Kun sitä tarkastelee 2010-luvun lopun näkökulmasta 50 vuotta taaksepäin, voi todeta, että hyvinvointipalveluja ja sosiaaliturvaa on Suomessa kehitetty pala palalta ja säädös säädökseltä edellisiä rakenteita paljoakaan pois purkamatta.

Lopputuloksena on vaikeasti hallittava ja osin päällekkäinen sosiaaliturvamalli sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestelmä, jonka uudistaminen ei ole ollut mitenkään helppo tehtävä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistamista on yritetty saada eteenpäin kohta 20 vuotta.

Niin muuttuu maailma…

Viidenkymmenen viime vuoden aikana maailma on muuttunut radikaalisti. Mutkia oikoen voisi sanoa, että hallituksen reformeja ja hallituksia on tullut ja mennyt, mutta yksi on varma: Suomesta on tullut palveluyhteiskunta ja vieläpä hämmästyttävän nopeassa ajassa, parissa kymmenessä vuodessa. Ja jos tulevaisuudentutkijoita on uskominen, muutosvauhti sen kuin kiihtyy.

Myös väestömuutokset ovat osa nykyistä maailman kompleksisuutta. Suomessa syntyvyys on laskenut viidenneksen seitsemässä vuodessa. Muutos on dramaattinen. Edellisen kerran syntyvyys on laskenut näin monta vuotta peräkkäin joskus 1960-luvulla. Syntyvyyden tasoa kuvaava kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87 vuonna 2010. Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan vuonna 2017 vastaava luku oli 1,49. Se oli Suomen historian matalin taso.

Johtaminen jäänyt jalkoihin

Hyvinvointipalvelujen johtaminen on jäänyt vuosikymmenten saatossa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän rakentamisen jalkoihin. Tämä on johtunut neljästä syystä:

1. Sektorikeskeisyys on merkinnyt sitä, että palvelujärjestelmän kokonaisuutta on tavattu katsoa toiminnallisten sektorien (sosiaali-, terveys- ja opetussektori ja muut yhteiskunnan lohkot) näkökulmasta, mikä on vaikuttanut siihen, ettei kokonaisnäkökulmaa johtamiseen ja kansalaisten arkeen ole ollut helppo – tai ylipäänsä mahdollista – saavuttaa.
2. Professiokeskeisyys on tavallaan ollut hyvinvointivaltionkehittämisen suuri lupaus ja ammattilaisuuden kivijalka. Ongelmaksi se on muodostunut siinä vaiheessa, kun on huomattu, että eri ammattikuntien tapa ajatella johtamisesta vaihtelee hurjasti. Sosiaalityöntekijät, lääkärit, hoitajat ja opettajat edustavat erilaista johtamisfilosofiaa. Johtamisen näkökulmasta terveydenhuolto on hyvä esimerkki sektorista, jossa erilaisia siilorajoja löytyy myös paljon sektorin sisältä.
3. Asiantuntijakeskeisyys on hyvä johtamisen renki, mutta huono isäntä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut tapana nostaa esimies- ja johtajatehtäviin oman erikoisalansa huippuja. Tästä on pahimmassa tapauksessa seurannut, että johtajanimityksen myötä on menetetty asiantuntija eikä ole saatu johtajaa.
4. Tuotantokeskeisyys on ollut varmasti omiaan tehostamaan toimintaa, mutta valitettavan usein se on tapahtunut asiakaslähtöisyyden kustannuksella. Tuotantokeskeinen ajattelu lisää häiriökysyntää – sitä, että byrokratiat ovat hyviä keksimään itse itselleen tekemistä, mikäli asiakasnäkökulma on unohdettu.

Palveluiden käyttäjät saavat lisää sananvaltaa

Hyvinvointipalvelujen johtamista pitää uudistaa. Se on pitkä tie, eikä hoidu poppakonsteilla. 2020-luvulla johtamisen kysymyksiä värittävät uudet tuulet, joiden puhurin soisi saavuttavan myös nykyisen hyvinvointipalvelujärjestelmän rakenteet, toimintatavat ja käytännöt.

Johtamisen avainsanoja ovat lähivuosina kohderyhmälähtöisyys, digitalisaatio, resurssien uudelleen kohdentaminen, yhteiskunnallisten ilmiöiden (esimerkiksi yksinäisyys, masentuneisuus, kaupungistuminen) parempi haltuunotto, kankeiden sektorirajojen ylittäminen uudenlaista yhteistyötä lisäämällä, yhdessä oppiminen, palveluintegraatio ja itseohjautuvuuden esiinmarssi työyhteisötasoisena asiana.

Myös palvelujen käyttäjät ovat astumassa johtamisen kehälle: yhteiskehittäminen asiakkaiden kanssa tarkoittaa sitä, että palvelujen käyttäjillä on jatkossa paljon nykyistä enemmän sananvaltaa palveluja uudistettaessa.

Hyvinvointipalvelujen vuosikymmenten korjausvelka ei poistu itsestään eikä hetkessä. Jonkun täytyy tehdä asialle jotain. Tällaista vastuunkantoa ja suunnannäyttämistä nyt tarvittaisiin. Ilman nykyaikaista johtamista mistään reformista ei tule koskaan valmista.