Idän taju: Kiina muuttuu ja haastaa

Matkustin lokakuun lopussa 1300 kilometriä kiinalaisen raideliikenteen ylpeydellä, 300 km/h kulkevalla, CRH380A luotijunalla. Matka alkoi Shanghaista Hongqiaon asemalta ja päätyi Pekingiin Eteläiselle rautatieasemalle.

Matka oli ympäristömielessä järkytys. Alkaen Jiangsunin maakunnan pääkaupunki Nanjingistaja ja siitä tuhat kilometriä kohti Pekingiä koko maiseman peitti raskas saasteinen savusumu. Joissain kohdin matkaa näkyvyys ikkunasta kiinalaisille riisipelloille oli pahimmillaan 50 metriä.

Vähän yli viikko junamatkastani käynnistyi pääkaupungin Peking-hotellissa Kiinan kommunistisen puoleen 18. keskuskomitean kolmas täysistunto, jonka johtopäätöksiin on kohdistunut maailmalla korkeita odotuksia. Vihjattiinhan useissa kiinalaislähteissä, että edessä voisi olla uudistusten aalto, joka olisi verrannollinen vuoden 1978 Deng Xiaopingin johtamaan keskuskomitean kokoukseen. Tuolloin käynnistyi Kiinan markkinatalouteen siirtänyt radikaali rakenneuudistus.

Olen yrittänyt analysoida (massiivinen savusumu mielessäni) mitä 18. keskuskomitean täysistunto teki ja päätti. Tuo nelipäiväinen kokoushan pidetään viiden vuoden välein ja perinteisesti sen jälkeen Kiinan uusi johto kertoo strategiansa Kiinan tuleviksi vuosiksi. Ja Kiinan päätökset talouteen, energia- ja ympäristökysymyksiin, turvallisuuspolitiikaan ja poliittisiin uudistuksiin liittyen ovat vaikutuksiltaan saman tien globaaleja ja heijastuvat meidän kaikkien tulevaisuuteen.

Minne siis presidentti Xi Jinpingin ja pääministeri Li Keqiang tulevat Kiinaa viemään? Tulkinta menee nopeasti hyvin kiinalaiseksi sillä rajuja, merkittäviä uudistuksia ei tehdä – mutta syvälle meneviä uudistuksia tehdään.

Kiina pyrkii taloutensa rakenteessa siirtymään rivakasti kohti palvelu- ja innovaatiotaloutta. Kasvun tulee rakentua yhä enemmän kulutukseen ja palvelujen ostamiseen raskaiden investointien sijaan. Markkinamekanismien toimintaa ja kilpailua tullaan lisäämään. Markkinoille halutaan enemmän vastuuta taloudellisten resurssien liikuttamisesta ja säätelyä halutaan purkaa. Maaseudulla asuvien urbanisaatiossa sivuun jäävien ihmisten tulee päästä paremmin mukaan talouden kasvuun. Heidän tulee saada päättää enemmän omista elinoloistaan ja esimerkiksi mitä heidän omistamilleen maatiloille tapahtuu.

Kiinan hallintomallia tullaan uudistamaan – mutta jotenkin paradoksaalisesti: maakuntien paikallistalouksille, alueellisille erilaisuuksille ja alemman tason päätöksen teolle annetaan liikkumatilaa ja itsenäisyyttä. Pankki- ja finanssijärjestelmää avataan kilpailulle. Pekingin keskushallinto myöntää, että perinteinen ja autoritaarinen ”top-down” hallintotapa ei enää toimi erikoistuvassa, miljoonailmeisessä ja eri rytmeissä kehittyvässä valtavassa maassa. Toisaalta presidentti Xi perustaa uuden neuvoston kommunistisen puolueen sisään, joka kokoaa tiiviimmin niin talouden kuin turvallisuus- ja tiedustelutoiminnan Xi:n ja valtaeliitin käsiin.

Sitran näkökulmasta on tietenkin kiinnostavaa havaita kuinka Kiinan uusi johto näyttää luottavan kehittämisen ja tekemisen kokeilukulttuureihin. Tulevaisuus halutaan tehdä pragmaattisten ja alueellisten kokeilujen kautta. Pienin askelin. Filosofiana toimii joen ylittämisen metafora: astellen varovaisesti, kivien pitävyyttä koetellen, “crossing the river by feeling the stones”, Den Xiaopingiä lainaten.

Entä mitä tehdään tuhansia kilometrejä junarataa peittäville ilmansaasteille, massiivisille ympäristöongelmille ja ekoriskeille?

Ulkopuolisten on ehkä vaikea uskoa, että Kiinassa on oikeasti voimassa ehkä maailman tiukin ympäristölainsäädäntö ja säädellyimmät teollisuuden päästönormit. Kiinassa on puhuttu yli kymmenen vuotta kuinka viranomaisten tulee tehdä lähes kaikkensa ratkaistakseen maansa saaste- ja myrkylliset päästöongelmat. Keskuskomitean kolmannen täysistunnon antamassa julkilausumassa korostetaan uudestaan kuinka Kiinan tulevaisuuden tulee olla ”ekologinen sivilisaatio”, jossa on luotu toimintamallit ja instituutiot suojelemaan vastuuntuntoisesti maan ekologista ympäristöä.

Mutta samaan aikaan talouden pitää kasvaa yli seitsemän prosenttia vuodessa. Kiinan kommunistinen puolue haluaa säilyttää poliittisen asemansa, poliittista yhteiskuntarauhaa ja oikeutustaan valtaan. Tähän mennessä ekologinen kestävyys on uhrattu kansantalouden kasvulle. Ympäristölainsäädäntöä on liian usein sivuutettu toisaalta korruption ja toisaalta välinpitämättömyyden takia.

Entä ovatko uudet linjaukset mahdollisuuksia vai haasteita Suomelle?

On selvää, että meidän tulee selvästi vahvistaa entisestään Cleantechin sekä vihreän teknologian, vesi- ja resurssitehokkaan osaamisen vientiä Kiinaan. Lisää panostuksia yritykset ja Team Finland!

Mutta samalla meidän pitää osata matkustaa yhä sisempään ja syvemmälle Kiinan maakuntiin ja eri kaupunkeihin – kymmeniin erilaisiin Kiinoihin. Tulevaisuuden keskustelut ja kaupat, yhteistyö ja verkostoituminen syntyvät poliittisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti paikallisesti.

Ai niin, Kiinan luotijunaylpeys CRH380A oli hieno ja tyylikäs juna. Tasoltaan ehdottomasti Ranskan TGV:tä ja Japanin Shinkansea vastaava.