Kohti resurssiviisautta -hankkeen kautta syntyneitä ideoita jalostettiin yhteisissä ideajameissa liiketoiminnaksi ja kokeiluiksi.
Tanssisali Lutakkoon kerääntyi viime lauantaina joukko innostuneita ihmisiä kehittelemään resurssiviisaita ideoita Ideajameihin. Ideajamit suunnattiin niille ideoille, jotka eivät olleet valikoituneet Kohti resurssiviisautta -hankkeen kokeiluiksi, mutta joiden kehittäjiä Sitra halusi kannustaa viemään ideoitaan eteenpäin käytäntöön.
Ideajameissa keskityttiin kymmenkuntaan ideoita, joiden kehittäjillä oli itse mahdollista viedä ajatus käytäntöön ja jolla on vähintään yksi sitoutunut toteuttaja. Mukana oli myös joukko innostuneita ihmisiä, jotka halusivat tuoda oman osaamisensa ideoiden toteuttajien avuksi. Ideajamit fasilitoi Monkey Businesin Ville Keränen ja Johanna Hytönen.
Tapahtuman alkulämmittelyissä ideoita yhdistyi sekä pari putosi pois, kun jokin muu idea tuntuikin houkuttelevammalta. Kehitysvaiheeseen päätyivät VanhainVaatehtimo, Luonnollisen liikkumisen kurssi, Järvikalasta särvintä, LöydäLuomusi.fi, Luonto-opas sekä Yrityksien ylijäämän ja jätteen kauppapaikka nettiin.
Ideajamien alussa pavelumuotoilija Katriina Lahtinen avasi ajatuksia päivän ideointiin haastamalla jamittajia miettimään, mistä kokemuksista käsin idea on syntynyt ja minkälaisia arvoja kokeilulla halutaan välittää? Tärkeintä Lahtisen mukaan on, minkälaisen tarinan idea kertoo, sillä tarina on yhtä tärkeä kuin itse idea.
Ideoiden ympärille muodostuneet ryhmät tutustuivat toisiinsa keskustelemalla siitä, miksi idea ylipäätään on tärkeä ja mitä sillä halutaan saavuttaa. Sen jälkeen rakennettiin tavalla tai toisella ensimmäinen prototyyppi. Välillä vaihdettiin ryhmää, jotta saatiin uusia ajatuksia ja jaettiin kokemuksia. Ryhmät miettivät, mitä käyttäjiltä halutaan kysyä ja mitä pitää osata kuunnella. Tästä lähdettiin kahden ja kolmen hengen ryhmissä esittelemään ideaa käyttäjille. VanhainVaatehtimo suuntasi läheiseen vanhusten palvelutaloon, osa meni lähikaupan pihaan ja toiset keskustan suuntaan. Tunnissa ehdittiin haastatella muutamia ihmisiä ja saatiin arvokasta kokemusta idean jatkokehittelyyn. Opitun perusteella prototyyppiä paranneltiin ja tehtiin hissipuhe. Lopuksi idea esiteltiin vielä muille jamittajille.
Sitran johtava asiantuntija Lari Rajantie avasi jamittajille paikallisia mahdollisuuksia viedä ideaa eteenpäin.
Ideaa voi mennä toteuttamaan esimerkiksi PopUpCompanylle ja Protomolle . Hyvä paikallinen verkosto on Jyväskylä Entrepreneurship Society. Apua yrityksen perustamiseen saa Luotsista . Rahoituksen hankkimiseen on erilaisia vaihtoehtoja, kuten joukkorahoitus , enkelisijoittajat, TEKES ja ELY-keskus. AVEK palkitsee luovan alan innovatiivisia tuote- ja palveluideoita cd² -pitchauskilpailussa, johon ilmoittautuminen alkaa 3.12.2013. CreaDemo avustuksia voi hakea uusien luovien alojen ja kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioiden kehittämiseen. Haettavana on myös DigiDemo avustuksia digitaalisiin päätelaitteisiin soveltuvien kulttuuristen sisältöjen ja palveluiden tuotekehitykseen.
Ideajamit saivat jamittajilta erinomaisen palautteen. Huomasimme, että tällaisten tapahtumien tärkein tehtävä on ihmisten tuominen yhteen ja yhteyksien luominen.
“Never doubt that a small group of thoughtful citizens can change the world. Indeed, it is the only thing that ever has.” Margaret Mead
Lue lisää Ideajameista Keskisuomalaisen jutusta 23.11.2013: Järvikalasta ja särkikalasta tulee järkikala!
Teksti: Johanna Hytönen / Monkey Business
Suosittelemme