sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Suomi otti hiiliveron käyttöön ensimmäisenä maailmassa vuonna 1990. Sen jälkeen kasvihuonekaasuja on pyritty suitsimaan myös monilla muilla taloudellisilla ohjauskeinoilla ja sääntelyllä. Kokonaisuudessaan Suomen kasvihuonepäästöt ovat laskeneet 21 prosentilla vuodesta 1990 tähän päivään. Mikä on ollut verotuksen ja tukien rooli? Tätä selvitimme uudessa julkaisussamme.
Keskeisen tuloksen voi tiivistää lyhyesti: ohjausvaikutus ei ole ollut ihmeellinen.
Verotus ja tuet eivät tähän asti ole tarpeeksi ohjanneet Suomen kasvihuonepäästöjen kehitystä.
Vaikka polttoaine-, auto- ja ajoneuvoveromme ovat maailmanlaajuisestikin edistyksellisiä, ne eivät silti ole onnistuneet vähentämään päästöjä merkittävästi. Todennetusti parhaiten päästöjä ovat nipistäneet biopolttoaineiden jakeluvelvoite ja uusiutuvan energian syöttötariffi. Mutta syöttötariffi on ollut hyvin kallis tapa saada aikaan päästövähennyksiä verrattuna esimerkiksi EU:n päästökauppajärjestelmään.
Vaikka liikenteen verotus voi purra paremmin, kun vähäpäästöiset autot halpenevat ja kaasu- ja sähköautojen latausmahdollisuudet paranevat, meillä ei ole aikaa odottaa. Ilmastopaneelin mukaan Suomen pitää vähentää päästöjään 44–66 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 1990, jotta olisimme linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa. Kun IPCC julkaisee maanantaina 1,5 asteen raporttinsa, lienee selvää, että myös Suomen tavoitteen pitäisi asettua haarukan yläpäähän.
Tarvitsemme akuutisti keskustelua siitä, mitkä ohjauskeinot veisivät meitä nopeimmin kohti päästötöntä Suomea.
Halusimme selvittää, mitä tutkimukset aiheesta kertovat. Kahlasimme selvitystä varten läpi ison kasan tutkimuksia, mutta olisimme suoneet, että kasa olisi ollut paksumpikin: monen ohjauskeinon vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin ei ole Suomessa tutkittu kunnolla niiden käyttöönoton jälkeen. Näpertelyyn ja tehottomiin keinoihin ei ole enää varaa, joten vaikutusarvioiden systemaattisessa tekemisessä tulisi ryhdistäytyä.
OECD:n mukaan kaikkien hiilidioksidipäästöjen tulisi maksaa vähintään 30 euroa/tCO2 vuonna 2020. Reilusti yli puolet Suomen päästöistä tupruteltiin vuonna 2015 tätä halvemmalla. OECD:n mukaan 2030 hiilipäästöjen pitäisi maksaa jo vähintään 60 euroa. Päästöjen hinnoittelu kaipaa terävämpää otetta. Siksi ilmasto pitää olla myös talouspolitiikan kovassa ytimessä.
Hiiliverojen korotus kannattaa tehdä osana laajempaa kestävän kehityksen verosiirtymää.
Kestävän kehityksen verosiirtymä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että siirretään verotuksen painopistettä budjettineutraalisti tulo- ja yhteisöverotuksesta kohti ympäristöhaittojen verotusta. Korkeampien päästö-, kulutus- ja resurssiverojen valtiolle luomaa lisätuloa voidaan allokoida tulo- ja yhteisöverojen laskun avulla tukemaan työllisyyttä ja kustannuskilpailukykyä. Lisäksi voidaan miettiä esimerkiksi könttäsummapalautuksia matalatuloisimmille kotitalouksille, joille veronkorotukset voivat olla suhteellisesti suurempia, tai lisätukia (päästöjä entisestään vähentäviin) tutkimus- ja kehitystoimiin.
Tällaisella verosiirtymällä voidaan siis parhaimmillaan tukea työllisyyden, kilpailukyvyn ja talouden kasvua ja vähentää samanaikaisesti päästöjä. Tarvitsemme verouudistuksen pikaisesti, jo seuraavalla hallituskaudella, ja sen tulisi olla aikaisempia yrityksiä massiivisesti laajempi.
Ennen kuin teemme taloudellisten ohjauskeinojen käyttöönotosta lopullisia päätöksiä, on syytä mallintaa, että valituilla keinoilla varmasti päästään tavoiteltuihin päästövähennyksiin ja että niiden mukanaan tuomat taloudelliset ja sosiaaliset yhteisvaikutukset ovat mahdollisimman positiivisia.
Ohjauskeinopaletin suunnittelu on politiikkaa isolla P:llä.
Keskustelu ei välttämättä ole helppo. Juuri siksi se pitää aloittaa hyvissä ajoin ennen seuraavaa hallituskautta. Ehdotuksia tarvitaan kaikilta. Ilmastoratkaisut-tiimimmekin tulee tarjoamaan tähän lisää eväitä seuraavien kuukausien aikana.
Odotan innolla kaikkia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.