Johtaminen muutoksen ajurina

Suurten rakenteellisten muutosten suurin este on johtajuuden eli päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyn puute. Asiantuntijuutta meillä on jo riittämiin.

Eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja poliittinen keskustelu sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa sen kuin kiihtyy. Yksi keskustelunaihe kuitenkin loistaa poissaolollaan: johtaminen. Uskaltaisin väittää, että sen systemaattisella kehittämisellä olisi suurempi vaikutus suomalaisten hyvinvointiin ja Suomen kilpailukykyyn kuin millään mediassa nyt keskusteltavalla asialla.

Sekä yksityisen että julkisen sektorin johtamisessa on parantamisen varaa, mutta ylivoimaisesti suurin kehityspotentiaali liittyy julkisen sektorin johtamisosaamiseen ja -käytäntöihin. Ja koska muutoksen täytyy aina lähteä ylimmästä johdosta, keskityn seuraavaksi valtion johtamisen keskeisimpiin haasteisiin ja -kehitystoimenpiteisiin.

Ongelman tunnistaminen ja tunnustaminen

Johtamista ei ole vieläkään tunnistettu – eikä varsinkaan tunnustettu – rakenteellisten muutosten keskeisenä ajurina. Se nähdään ikään kuin annettuna tekijänä, johon ei voi eikä kannata yrittää vaikuttaa. Vaalitulos ratkaisee ja niillä pelimerkeillä sitten ”rämmitään” eteenpäin parhaan kykymme mukaan.

Kun johtamisen merkitystä ei korosteta poliittisessa johdossa, ei sen kehittämiseen ole painetta myöskään virkamieskunnassa. Siellä ratkaisee asiantuntijuus, joka ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin johtajuus. Asiantuntijuus on ensiarvoisen tärkeää, mutta asiantuntija-johtajuus vie helposti ohipuhumiseen ja loputtomaan debatointiin. Johtaminen tulisikin nähdä omana erillisenä asiantuntemuksen alueena, jonka perimmäisenä tavoitteena on rakentaa parempaa tulevaisuutta moniäänisen dialogin kautta.

Miksi johtamisen merkitys korostuu juuri nyt?

Yksinkertaisesti siksi, että ympärillämme olevat viheliäiset ongelmat, kuten kestävyysvajeen poistaminen, työllisyys ja kasvu, ovat poikkiyhteiskunnallisia strategisia haasteita. Niiden ratkaiseminen vaatii yhteistä tulevaisuuden visiota sekä tiivistä ja pitkäjänteistä yhteistyötä yli rajojen.

Suurten rakenteellisten muutosten suurimpana esteenä ei mielestäni olekaan tiedon (=asiantuntijuus) puute, vaan päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyn (=johtajuus) puute. Erilaisten MITÄ-kysymysten yhteensovittaminen vaatii ymmärrystä siitä, MITEN asiat saadaan tapahtumaan. Valitettavasti MITÄ-kysymyksistä debatointi on huomattavasti helpompaa kuin sen pohtiminen, MITEN asiat toimeenpannaan.

Valtionhallinnon uusi ohjausjärjestelmä (OHRA) on lupaava alku

Valtionhallinnon johtamisjärjestelmän kehittäminen otti tämän vuoden alussa merkittävän askeleen eteenpäin kun valtioneuvosto hyväksyi valtioneuvoston kanslian johdolla tehdyn OHRA-raportin. Siitä suuri kiitos suurimpien puolueiden johdolle ja hyvälle virkamiesvalmistelulle!

Toteutuessaan uusi ohjausjärjestelmä muuttaa radikaalisti sitä tapaa, jolla valtionhallintoa ja sitä kautta koko julkista sektoria on Suomessa näihin päiviin asti ohjattu. Poliittinen ohjaus vahvistuu ja keskittyy maan tulevaisuuden kannalta keskeisiin asioihin. Myös taloudellinen ohjaus vahvistuu hallitusohjelman toimintasuunnitelman yhteydessä määriteltävän julkisen talouden suunnitelman (JTS) kautta. Sen tulisi jatkossa varmistaa, että valtion talous pysyy nykyistä paremmin hallituksen ja viime kädessä eduskunnan ”näpeissä”.

OHRA-raportin viitoittaman muutoksen toimeenpano vaatii suurta sitoutuneisuutta koko tulevan hallituksen poliittiselta- ja virkamiesjohdolta. Tällä hetkellä sitoutumisen aste vaikuttaa lupaavalta, koska maamme ongelmat ovat kasautuneet ja kriisitunnelma lisääntynyt. Kaikki osapuolet tietävät, ettei nykyinen osa-optimointi voi enää jatkua. Siilot on yksinkertaisesti murrettava ja yhteistyön on parannuttava!

Muutama parannusehdotus

1.     Poliittiset valtiosihteerit strategisille, poikkihallinnollisille prioriteeteille

Yksi valtionhallintoa viime aikoina hiertänyt haaste on poliittisten valtiosihteerien rooli. Kukin ministeriö on määritellyt heidän roolinsa hieman eri tavoin, mikä on hämärtänyt poliitikkojen ja virkamiesten roolijakoa.  Poliittinen ohjaus on sekaantunut virkamiesvalmisteluun ja päinvastoin. Kaikkein räikeimmin tämä on näkynyt sote-uudistuksessa.

On tärkeää, että poliitikot keskittyvät tavoitteiden määrittelyyn, päätöksentekoon  ja toimenpanon seurantaan, ja vastaavasti virkamieskunta hoitaa ammattitaitoisen valmistelun ja toimeenpanon yhdessä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.

Oma ehdotukseni on, että seuraava hallitus nimeää poliittiset valtiosihteerit ainoastaan strategisen hallitusohjelman keskeisille, noin viidelle poikkihallinnolliselle prioriteetille. Tämä asetelma vahvistaisi strategisen prioriteetin asemaa valtionhallinnossa. Muussa tapauksessa riskinä on, että vastuuministerit jatkavat oman ministeriönsä johtamista entiseen malliin ja jättävät poikkihallinnolliset yhteiset prioriteetit vähemmälle huomiolle.

Ehdotan myös, että kukin hallituskoalition pääpuolue nimittäisi ainakin yhden edellä mainituista valtiosihteereistä. Tällä tavoin varmistettaisiin poliittinen koordinaatio yli puoluerajojen. Valtiosihteerien fyysinen ja hallinnollinen ”kotipesä” voisi olla Ruotsin mallin mukaisesti valtioneuvoston kansliassa. Tämä varmistaisi hallituksen strategisten prioriteettien hyvän valmistelun yli ministeriö- ja puoluerajojen.

 2.     Ministereille yhteiset työtilat valtioneuvostoon

Uuden hallituksen kaikkien ministereiden sitouttaminen hallituksen yhteisiin strategisiin tavoitteisiin on äärimmäisen tärkeää, koska yhteinen agenda on jatkossa heidän työnsä lähtökohta. Kyseessä on suuri muutos nykytilanteeseen, jossa ministereiden agendat määräytyvät pitkälti kunkin ministeriön erillistavoitteista. Tämän muutoksen toteuttaminen edellyttää hallituksen yhteisen identiteetin aktiivista rakentamista. Tämä jos mikä vaatii johtajuutta, koska vastavoimat ja historian painolasti ovat suuret. Yhteisen identiteetin vahvistamiseksi voisikin olla hyödyllistä, jos kaikki ministerit työskentelisivät ainakin hallituskauden alussa mahdollisimman paljon yhteisissä tiloissa valtioneuvostossa.

 3.     Hallituksen kokouskäytännöt strategiaa tukeviksi

Toimitilaratkaisujen lisäksi myös hallituksen kokouskäytäntöjä on syytä tarkastella uudelleen. Muun muassa hallituksen iltakoulua tulisi hyödyntää sen alkuperäisessä tarkoituksessa yhteisten haasteiden avoimeen pohtimiseen ja edistämiseen.  Myös eri valiokuntien rooleja olisi hyvä tarkastella valtionhallinnon uuden ohjausjärjestelmän hengessä.

Talouspolitiikan dynaaminen johtaminen vaatii varmasti nykyoloissa oman vahvan valiokuntansa, joka käytännössä toteuttaa vaikeita talouspoliittisia päätöksiä muuttuvissa olosuhteissa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka (UTVA) sekä EU-asiat (EU-ministerivaliokunta) tarvitsevat varmasti myös jatkossa omat poikkihallinnolliset valiokuntansa, mutta mitä muuta tarvitaan?

Pääviestini onkin: Valtionhallinnon johtamisjärjestelmää on tarkasteltava ja kehitettävä yhtenä kokonaisuutena, joka toteuttaa mahdollisimman hyvin uuden hallituksen strategiset tavoitteet. Hyvään lopputulokseen voidaan päästä monien erilaisten johtamisjärjestelmä-ratkaisujen kautta. Pääasia on, että ne ovat kokonaisuuden kannalta perusteltuja ja toisiaan tukevia.

Yksi asia on kuitenkin varma. Suomen nykyiseen haastavaan tilanteeseen sovitettu ja hallitusohjelman strategisia tavoitteita tukeva johtamisjärjestelmä sekä vahva henkilökohtainen johtajuus ovat menestyksen avaimia.