Kaikella suurella on pieni alku

Haastekilpailu nostaa esiin ongelmia, mutta myös mahdollisuuksia. Mutta mikä on yksilön merkitys koko yhteiskuntaa johdattavan vision luomisessa? Sara Peltola pohtii blogissaan Ratkaisu 100 -sivuille tulleita ideoita.

Kaksi viikkoa auki ollut, Sitran kaikille avoin haastekilpailu Ratkaisu 100 on kerännyt nyt 104 ehdotusta ratkaistavasta ongelmasta. Ehdotuksia on tullut ympäri Suomen Riihimäeltä Kempeleelle.

Haastekuulutuksessa puhuttaa erityisesti työllisyys, kestävä elämäntapa sekä hyvinvointiin liittyvät huolenaiheet. Kuten Johanna Jämsä toteaa Ratkaisu 100 -sivulla: ”Kyky tarttua toimeen omassa elinpiirissään on tärkeä taito’’. Esille nousseet teemat edustavat jokapäiväistä arkeamme: Miten itse voimme, miten ympäristömme voi ja mitä teemme sillä kaikella ajalla, jota meillä on?

On hienoa nähdä, että yhden ihmisen heittäessä kehiin omat ajatuksensa tulevaisuuden kannalta olennaisimmista asioista, toinen tarttuu niihin esittämällä ratkaisun tai tarkastelemalla ongelmaa toisesta näkökulmasta. Juuri tähän kisassa pyrimme. Luomme yhdessä tikapuut kohti ratkaisuja niihin haasteisiin, joita joudumme kohtaamaan.

”Kansakunnalla, jolla on jo kaikki, ei ole enää unelmia joita tavoitella”

Usein tuntuu, että elämme liikaa tässä hetkessä ja ongelmien kanssa, jotka ovat juuri nyt käsillä. Julkista keskustelua leimaa usein toivottomuus, pelko ja lyhytkatseisuus. Mietimme, mikä muutos tai uudistus on poissa juuri minulta. Pidämme tiukan otteen tavoistamme ja tottumuksistamme, vaikka ne välillä sotisi omia toiveitamme vastaan.

Pelkäämme usein kaikkea uutta – ehkä siksi, koska meillä ei ole selkeää yhteistä visiota tulevasta. Emme osaa nähdä uusia asioita tärkeinä palasina siinä visiossa, joka meidän pitäisi luoda. Minkälaisessa maailmassa tai Suomessa haluamme elää? Onko tämän kysymyksen määrittely vieritetty jokaisen omille harteille? Onko yhteisen vision luomisesta tullut yksin puurtamista?

”Onko käsityksemme työstä vanhanaikainen?”

Itselleni mielenkiintoisimmat Ratkaisu 100 -sivuilla esille tulleet tulevaisuuden haasteet käsittelivät työn murrosta ja siihen liittyvää osallisuutta. Vaikka kannatan nopeaa kehitystä esimerkiksi digitalisaatiossa, se asettaa haasteita ahkeralle ja työnsä kautta itseään määrittävälle kansalle. Mitä käy, kun työpaikkojen määrä vähenee roimasti, eikä koulutusta voi enää perustella työelämällä?

Korvaako vapaaehtoistyö palkkatyön? Vai muuttuuko vapaaehtoistyö palkalliseksi tai pakolliseksi perusturvan ehdoksi?

Kuten useammassa kisan kommentissa nousee esiin, yksinäisyys ei ole poistumassa tulevaisuudessakaan. Yksinäiselle ihmiselle parasta seuraa eivät ole robotit tai verkkopalvelut vaan aito, välittävä ja kuunteleva ihminen. Voiko työn murros johtaa siihen, että meillä onkin aikaa läheisillemme ja hieman tuntemattomillekin ihmisille. Pysähtyisimme kadulla juttelemaan jonninjoutavista ja kävisimme kahvittelemassa mummon luona useammin? Mitä jos työn murros tarjoaakin enemmän mahdollisuuksia kuin kauhukuvia. Tartummeko näihin mahdollisuuksiin vai pidämmekö kiinni stressistä ja kiireestä, joita nykyinen työelämä pahimmillaan usein tarjoaa?

Omat ongelmat, mutta yhteiset haasteet

Ratkaisu 100 -sivulla esitetyt haasteet liittyvät meihin kaikkiin. Osa huolehtii kestävästä kuluttamisesta, osa kärsii yksinäisyydestä ja jonkun palkkapussissa näkyvät pätkätyöt. Nämä ongelmat koskettavat isoa osaa suomalaisia – ja kun katsomme oikein tarkkaan, meitä on aika paljon.

Kerro meille, mikä on mielestäsi Suomen tulevaisuuden kannalta tärkein haaste: huoli, ongelma tai mahdollisuus. Millaisiin suurempiin kehityskulkuihin huoli kytkeytyy? Miten ongelma on syntynyt ja miksi? Millaisia mahdollisuuksia emme vielä hyödynnä? Ehdotuksesi Ratkaisu 100 -kilpailussa ratkaistavaksi ongelmaksi voit antaa alla tai tästä linkistä.

(Otsikoissa olleet sitaatit on poimittu Ratkaisu 100 -kisan sivulta.)