sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Haluaisinko mieluummin elää kasinossa, kasarmissa vai kansankodissa?
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka hahmottelee tuoreessa kirjassaan Datakapitalismi kriisien maailmassa (2022) kolme erilaista kuvaa globaalin talouden tulevaisuudesta, jossa datasta on tullut tärkein raaka-aine.
Hänelle kasino kuvaa parhaiten yhdysvaltalaista lähestymistapaa dataan. Yhdysvalloissa suhde dataan ja tietosuojaan on kaupallisempi kuin eurooppalaisessa oikeusperinteessä.
Kasarmi puolestaan kuvaa autoritääristen valtioiden, kuten Kiinan, tapaa hallita datataloutta ja internetiä rautaisella otteella ja keskusjohtoisesti.
Kansankoti taas on pohjoismaalainen tai eurooppalaisiin arvoihin perustuva versio, jossa yhteiskunnan, yksilön ja yritysten edut on saatettu paremmin tasapainoon.
Minkä näistä vaihtoehdoista siis valitsisimme?
“Kansankoti” on pohjoismaalainen tai eurooppalaisiin arvoihin perustuva versio, jossa yhteiskunnan, yksilön ja yritysten edut on saatettu paremmin tasapainoon.
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan asukkaina useimmat valitsisivat todennäköisesti kansankodin – niin myös allekirjoittanut. Herää kuitenkin kysymys, onko “kansankoti” kilpailukykyinen “kasinoon” verrattuna?
Väitän, että kansankoti on kaikkein kilpailukykyisin. Se on myös pitkällä tähtäimellä ainut kestävä malli, jossa aidosti parhaat innovaatiot pääsevät esiin vapaassa kilpailussa – toisin kuin nykyisessä digijättien hallitsemassa “kasinossa”.
Digijättien ylivalta on aikamme “epämiellyttävä totuus”, jota Harakan kirja mainiosti kuvaa.
Eurooppalaisista kerätään käsittämättömät määrät dataa
Euroopan kansankotionnela ei ole vielä totta. Meistä kerätään profilointidataa enemmän kuin on mahdollista arkijärjellä ymmärtää. Valtaa on keskittynyt harvoille digijäteille, eikä datan keräämisessä kunnioiteta eurooppalaisia perusoikeuksia. Tämän osoitti myös Sitran Digivalta-selvitys.
Datan keskittyminen on ongelmallista myös, jos ja kun se johtaa uusien innovaatioiden ja kilpailun vähenemiseen. Tästä syystä data-alustat ovat olleet lainsäätäjien ja kilpailuviranomaisten hampaissa niin EU:ssa, Yhdysvalloissa kuin Kiinassakin.
Digijättien ylivalta on aikamme “epämiellyttävä totuus”
Erilainen arvopohja Euroopan, Yhdysvaltojen ja Kiinan suhtautumisten taustalla vaikuttaa siihen, miten esimerkiksi yksityisyyden suojaa tai tietosuojaa eri puolilla arvostetaan.
Juuri nyt nämä kolme mallia kilpailevat keskenään. Kukin niistä pyrkii osoittamaan johtajuutta internetin ja nousevan datatalouden sääntelyssä.
Kiina ratkaisee ongelmaa hyvin keskusjohtoisesti. Se muun muassa kieltää alustoja välittämästä kiellettyjä sanoja ja puuttuu kovalla kädellä suosittelualgoritmeihin. Usko keskusjohdon suurempaan viisauteen on kovaa.
Yhdysvalloissa digijätit ovat saaneet rakentaa imperiumejaan pitkään, mutta viime vuosina on ongelmiin havahduttu. Parhaillaan liittovaltion kauppakomissio tutkii Facebookin emoyhtiötä Metaa markkina-aseman väärinkäytöstä tavasta, jolla se on pyrkinyt estämään uusien innovaatioiden pääsyn markkinoille. Hiljattain liittovaltion kauppakomissio (FTC) käynnisti Googlea vastaan vastaavan tyyppisen tutkinnan, joka voi johtaa yhtiön pilkkomiseen.
Meistä kerätään profilointidataa enemmän kuin on mahdollista arkijärjellä ymmärtää.
Harakan kirja kuvaakin hyvin, miten omilla ansioillaan vähitellen määräävään markkina-asemaan päässeet digijätit ovat kääntyneet vapaata kilpailua vastaan, sitä estäen. Meta ja Google ovat saaneet ennätyksellisiä sakkorangaistuksia kilpailulakien rikkomisesta.
Nykyhetken ongelmien ymmärtämiseksi vertailukohtaa voi hakea historiasta. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, kun jättiyhtiöiden toimiin tällä tavoin puututaan Yhdysvalloissa. Harakka kuvaa kirjassaan öljy-yhtiö Standard Oilin tapauksen. Yhtiön markkinaosuus Yhdysvaltain öljynjalostuksesta ja öljytuotteiden myynnistä oli 1900-luvun alussa noin 90 prosenttia. (Vertailun vuoksi: Googlen markkinaosuus hakukoneissa on nyt noin 95 prosenttia.)
Myös Standard Oil oli menestynyt alussa omilla ansioillaan, ja niinhän kilpailun pitäisikin toimia. Määräävään markkina-asemaan päästyään Standard Oil pyrki varmistamaan oman asemansa estämällä muiden mahdollisuudet kilpailla samoista asiakkaista. Se esti uusien tulokkaiden ja uusien innovaatioiden pääsyn markkinoille esimerkiksi saalistushinnoittelulla eli alihinnoittelemalla omat tuotteensa kilpailijoiden savustamiseksi markkinoilta tai ostamalla kilpailijat pois.
Kilpailijat arvostelivat yhtiön toimintaa, mutta yritykset ja kuluttajat iloitsivat halvoista hinnoista. Kuluttajia ja pienempiä yrityksiä vaivasi kuitenkin todellisen valinnanvapauden puute, ja Standard Oil sai ylisuuria monopolivoittoja.
Tapauksen johdosta jo 100 vuotta sitten merkittäväksi poliittiseksi teemaksi nousi niin kutsuttu trust busting eli jättiyhtiöiden kuriin laittaminen. Seurauksena länsimaissa syntyi moderni kilpailulainsäädäntö, joka estää mm. määräävän markkina-aseman väärinkäytön.
Kuulostaako tutulta?
Kaikkien on voitava kilpailla
Kilpailulainsäädännön ajatuksena on suojella markkinamekanismia eli kilpailua, innovointia ja uusien tulokkaiden pääsyä markkinoille.
Jos sallimme jonkun yrityksen kääntyvän kilpailua vastaan, estävän uusien tulokkaiden tulon markkinoille ja sitä kautta uusien innovaatioiden syntymisen, menetämme vapaan kilpailun edut. Tilalle tulee varallisuuden kasautuminen harvoille ja tavallisten ihmisten kokemat menetykset hyvinvointinsa tasossa.
Lasten kasvatuksessa on pätenyt vanha sääntö: rajoja ja rakkautta. Sama pätee myös vapaaseen kilpailuun. Myös muiden on voitava kilpailla.
Kohti reilumpaa datataloutta
Harakka alleviivaa teoksessaan, kuinka nykyinen datatalous tai datakapitalismi ei ole “reilu”, sillä digijättien edut ovat etusijalla yksilön ja yhteiskunnan etujen kustannuksella. Sitra ponnistelee juuri tämän vallitsevan tilanteen muuttamiseksi.
Onneksi lainsäätäjä erityisesti EU:ssa on herännyt tähän nurjaan todellisuuteen – ja edessä siintäviin mahdollisuuksiin. Historiallisessa teknologian ja talouden murroksessa digitalisaatio ja datatalous mahdollistavat myös hyvinvoinnin ja työn tuottavuuden voimakkaan kasvun. Sitä mahdollisuutta ei kannata hukata.
Digitalisoituvassa taloudessa tuotamme joka päivä valtavasti erilaista dataa, ja se olisi valjastettavissa hyötykäyttöön muuallakin kuin digijättien konttoreissa. Se taas vaatii yrityksiltä ennakkoluulottomuutta, uudenlaisia kumppanuuksia ja osaamista.
Data ja siitä jalostettu tieto ovat elintärkeitä Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Siksi tarvitsemme ripeästi reiluja pelisääntöjä turvaamaan ihmisten ja pienempien yritysten oikeudet dataohjautuvassa taloudessa ja takaamaan tasavertaisen kilpailun markkinoilla digijättien rinnalla. Tällöin datatalouden “kansankoti” voisi toteutua.