sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Donald Trump Jr.:n taannoinen matka Grönlantiin toi vahvasti mieleen Succession-sarjan. Aivan kuin yksi sarjan päähenkilöistä, vallanperimystä tavoitteleva Kendall Roy, Trump Jr. lensi vieraaseen maahan yksityiskoneella hoitamaan perheyrityksen asioita ja tekemään somekontenttia. “Super cool stuff”, kuten Trump Jr. päällimmäiset tunteensa kiteytti Instagram-videollaan.
Succession-sarja on saanut inspiraationsa Murdochien mediamoguliperheestä mutta yhtä hyvin se voisi kertoa Trumpeista. Sen maailmassa ei ole mitään sijaa idealismille. Kyyninen valtapeli ajaa kaiken edelle. Keskeiset päätökset niin yrityksen kuin valtionkin osalta tehdään pienessä todellisuudesta vieraantuneiden superrikkaiden piirissä.
Superrikkaat teollisuusmogulit ovat aina muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoitto avaa kuitenkin uuden lehden historiassa. Koskaan ennen ei rahavallan ja poliittisen vallan liitto ole ollut näin vahva ja häpeilemätön.
Suomen Kuvalehden mukaan Trumpin ”350 miljardin dollarin kabinetin” nettovarallisuus on lähes kolme tuhatta kertaa suurempi kuin Joe Bidenin hallituksen. Trumpin paluu Valkoiseen taloon siirtää Yhdysvallat superrikkaiden ja heidän instressiensä hallintaan.
Historioitsija Peter Turchin mukaan Yhdysvallat on pitkään ollut matkalla kohti syvempää murroskohtaa. Kirjassaan End Times hän nostaa esiin kaksi nykypäivän Yhdysvalloissa vahvistuvaa kehityskulkua, jotka ovat aiemmin historiassa johtaneet levottomuuksiin, sisällissotiin ja vallankumouksiin. Ne ovat kurjistuminen ja eliittien vallan paisuminen.
Politiikka toimii Yhdysvalloissa täysin rikkaiden ehdoilla
Teknologiayritysten huimasta menestyksestä ja hyvästä talouskasvusta huolimatta valtaosalla yhdysvaltalaisista menee nykypäivänä huonommin kuin takavuosikymmeninä. Yhdysvalloissa vailla korkeakoulututkintoa olevien reaalipalkat laskivat vuosina 1976–2016. Tämä joukko muodostaa yli 60 prosenttia Yhdysvaltain väkiluvusta.
Kurjistuminen näkyy myös biologisella tasolla. Yhdysvalloissa pituuskasvu on pysähtynyt ja elinajanodote laskenut, ja juuri näitä mittareita on totuttu pitämään yksinä ihmisyhteisöjen elämänlaadun luotettavimmista indikaattoreista. Vastaavaa hiipumista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin Yhdysvaltain historiassa.
Samaan aikaan Yhdysvaltain vaurain kymmenen prosenttia elää ennennäkemättömässä yltäkylläisyydessä. Tuottavuuden kasvu ei ole tilastojen mukaan enää sitten 1970-luvun välittynyt perusduunareille, vaan on valunut johtajien, omistajien ja sijoittajien taskuihin.
Kuinka pitkälle Yhdysvallat voi jatkaa nykyisellä rikkaiden valtaa kasvattavalla tiellään ollakseen yhä demokratia?
Vastaava epäsuhta näkyy poliittisessa vallassa. Politiikan tutkimuksissa on havaittu, että köyhien näkemyksillä on Yhdysvalloissa olematon vaikutus poliittisiin päätöksiin. Keskiluokankaan näkemyksillä ei ole juuri painoarvoa, jos se on asioista eri mieltä kuin rikkaat.
Kansainvälisissä demokratiavertailuissa Yhdysvallat on jo vuosia sitten pudonnut horjuvien demokratioiden kategoriaan. Iso kysymys on, kuinka pitkälle se voi jatkaa nykyisellä rikkaiden valtaa kasvattavalla tiellään ollakseen yhä demokratia.
Ajatusta voi itse kukin testata esimerkiksi näiden kansainvälisissä demokratian tila -arvioinneissa käytettävien standardikysymysten avulla:
- Kuinka tehokasta on julkisen viran erottaminen viranhaltijoiden henkilökohtaisista liiketoimista ja perheiden eduista?
- Kuinka hyvin voimakkaiden yritysten ja liiketoimintaintressien vaikutus julkiseen politiikkaan pidetään kurissa, ja kuinka vapaita ne ovat korruptiosta, myös ulkomailla?
- Kuinka riippumattomia tiedotusvälineet ovat hallituksesta, kuinka moniarvoista niiden omistus on, ja kuinka vapaita ne ovat alistumisesta ulkomaisille hallituksille tai monikansallisille yrityksille?
Kohtalonkysymys myös Suomelle
Venäjän varjon uhasta pois pyristelevälle Suomelle Yhdysvaltain kehitys on perustavanlaatuinen kysymys, sillä olemme Venäjän hyökättyä Ukrainaan hakeneet sekä sotilaallisella liittoutumisella että taloudellisella kumppanuudella mahdollisimman tiivistä ja kiinteää suhdetta Yhdysvaltojen kanssa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa väistyvää presidenttiä Joe Bidenia on luonnehdittu ”viimeiseksi mohikaaniksi”, sillä hänen kaudellaan Yhdysvallat on vielä pyrkinyt turvaamaan toisen maailmansodan jälkeisen maailmanjärjestyksen, jossa transatlanttinen suhde perustuu vahvaan ja ennakoitavaan liittolaisuuteen.
Trumpin toinen kausi tulee olemaan todellinen stressitesti sekä Yhdysvaltain demokratialle että kansainväliselle järjestelmälle.
Tämän suhteen liima on ollut liberaali demokratia yhteiskuntajärjestelmänä ja sotilaallinen liittoutuminen tämän turvaamiseksi. Edellä mainittua maailmanjärjestystä on jo tovin haastanut Kiina ja sittemmin globaalin etelän maat, kuten maailman väkirikkain maa Intia.
Trump on toista maata, mistä hän antoi jo esimakua ennen virkaanastujaisia niin naapuriensa Meksikon ja Kanadan kiusaamisella kuin Trump Jr.:n Grönlannin matkalla. Hänen toinen kautensa tulee olemaan todellinen stressitesti sekä Yhdysvaltain demokratialle että kansainväliselle järjestelmälle.
Mitä tapahtuu Suomelle, Euroopalle (EU:lle), Natolle ja koko monenkeskiselle sääntöpohjaiselle järjestelmälle, jos Yhdysvallat Trumpin johdolla hylkää transatlanttisen suhteen tai sen perusperiaatteet eli demokratian turvaamisen ja siirtyy puhtaasti valtapolitiikan aikakauteen?
Historioitsija Margaret MacMillan muistuttaa Foreign Affairs -lehdessä, että aiempien kokemusten perusteella instituutioiden kriisinkestävyyttä on vaikea arvioida ennen kuin niitä haastetaan suoraan. Esimerkiksi 1930-luvun suuresta lamasta Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian yhteiskunnat selvisivät kolhuja ottaneinakin, mutta Saksassa ja Japanissa demokratia kaatui ja maailma ajelehti kohti modernin ajan pahinta sotilaallista konfliktia.
Trumpin vaikutus maailmanjärjestykseen riippuu todennäköisesti yhtä paljon hänen ympärillään olevien voimien tasapainosta kuin hänen omasta vallankäytöstään. Tämä on iso haaste etenkin Euroopalle.
Euroopan unionin olisi korkea aika muuttaa sanat ja strategiat teoiksi ja satsata yhteiseen puolustuskykyyn, strategiseen autonomiaan ja demokratian vahvistamiseen. Silloin jokaista Yhdysvaltojen vaalia ei myöskään tarvitsisi seurata vierestä niin pelonsekaisin tuntein kuin nyt.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.