”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään.”

Digitaidoilla tarkoitetaan taitoja, joita digitaalisten välineiden käyttö vaatii. Digitaidoista on mahdollisesti kehkeytymässä lukemiseen ja laskemiseen verrattavissa oleva perustaito, mutta niitä voidaan pitää myös välineellisinä taitoina.  Vaikka digitaitojen oppimisessa voi olla senioreille omat haasteensa, on digiosaaminen tärkeää, jotta kaikki sukupolvet pysyvät aktiivisina toimijoina muutoksessa.

Seniorit tarvitsevat digitaitoja jokapäiväisessä arjessa

”Kun ei käytä älypuhelinta, ei voi tehdä mitään, esimerkiksi ostaa matkalippuja. Äiti itse huomasi, että on vaikea toimia yhteiskunnassa, jossa ei osaa käyttää älypuhelinta, joten hänen oli pakko opetella.”

Senioreiden digitaidoissa on kyse itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.  Aito valinta käyttää tai olla käyttämättä digitaalisia välineitä on mahdollista vasta, kun tiedetään, mistä on kyse ja mitkä ovat valinnan seuraukset. Digitaitojen omaksuminen on tärkeää senioreille, sillä ne mahdollistavat toimintakykyisen elämän. Seniorit tarvitsevat digitaitoja erityisesti arkiaskareiden itsenäiseen hoitoon, palveluiden käyttämiseen ja yhteydenpitoon. Nopealla tietoyhteiskunnalla on senioreiden mukaan omat hyvät puolensa: esimerkiksi yhteydenpito läheisiin on helpottunut, kun kaukana asuvat lähimmäiset ovatkin enää videopuhelun tai Whatsapp-viestin päässä. Lisäksi monet palvelut ovat siirtyneet verkkoon, jolloin ihminen saa nopeasti ja kellon ympäri tarvitsemansa tiedot ja avun. E-resepti helpottaa apteekissa asiointia ja laskutkin voi maksaa verkkopankissa.

Tietoyhteiskunnassa ollaan jatkuvasti tekemisissä erilaisten tietokoneiden kanssa ja verkkoyhteyksien kautta tavoitettavissa. Vaikka digitalisaatiokehitys on kustannustehokasta ja helpottaa asiointia niille senioreille, jotka hallitsevat digitaaliset välineet, se ei välttämättä lisää hyvinvointia, vaan voi lisätä senioreiden yksinäisyyden kokemuksia.

”Vaikka pidän netistä, siihen liittyy haasteita. Kaikkea ei voi ratkaista teknologian kanssa. Jotkut ihmiset voivat saada yhteyden verkon kautta toisiinsa, mutta osa on vain yksinäisempiä verkon vuoksi.”

”Näin jonkun tutkimuksen joskus, jossa haastateltiin yli kuusikymppisiä, jotka olivat valinneet tietokoneettoman elämän. Miksi ikäihmisten tulisi käyttää palveluita? Ne ihmiset, jotka olivat valinneet tietokoneettoman elämän, kokivat olevansa aktiivisempia ja sosiaalisempia.”

Senioriksi itsensä mieltävät eivät pidä suotuisana kehityksenä, että monet palvelut ovat siirtyneet kokonaan verkkoon eikä henkilökohtaista kasvokkain tapahtuvaa neuvontaa saa helposti suurempien kaupunkien ulkopuolella. Myös lähimmäisten rooli pohdituttaa tilanteessa, jossa seniorin kyky käyttää digitaalisia palveluita on niin heikko, että tämä tarvitsee läheisen jatkuvaa apua omien asioidensa hoitamisessa. Jos digitaitoja ei hallitse, myös fyysisesti hyväkuntoinen seniori voi joutua tilanteeseen, jossa hän on riippuvainen muista. Välittömässä vaarassa ovat myös ne, jotka eivät kykene digitaalisten välineiden avulla kutsumaan paikalle apua tapaturman sattuessa.

”Toisen ihmisen puolesta asiointia on helpotettu, mutta tämä on kompleksinen kysymys. Puolesta asioiminen ei edistä kenenkään digitaalista osaamista. Jos jollain seniorilla on vaikka aktiivinen ja auttavainen lapsi, seniori mukautuu toiseuteen, kun joku toinen hoitaa asiat puolesta. Digilaite ei ole vain ongelma, vaan se on osa nykyajan itsepalvelua, sillä ei ole enää asiakaspalvelua.”

Digitaitojen oppimisen porttiteoria

Siirtymä tietoyhteiskuntaan vaatii senioreilta erityisen paljon uuden oppimista, sillä he eivät ole kasvaneet digitaalisten laitteiden parissa. Tietoyhteiskunnassa mukana oleminen edellyttää, että ihmisellä on pääsy digilaitteen äärelle. Tämän lisäksi seniorit ajattelevat uteliaisuuden ja rohkeuden olevan oppimisen mahdollistajia. Vaikka seniorilla olisi pelko käyttää monimutkaisempia laitteita, liikkeelle voi lähteä helpommista ja totuttautua digilaitteiden käyttöön vähitellen, jolloin laitteen kanssa voi ikään kuin ystävystyä. Tästä keskustelijat käyttivät nimitystä porttiteoria.

Kielen ymmärrys on ensiaskel oppimiseen. Senioreille digitaalisuuteen viittaava sanasto on usein vierasta, ja vieraat asiat synnyttävät toisinaan torjuntaa tai pelkoa. Seniorit peräänkuuluttavatkin digipalveluiden suunnittelijoilta ymmärrystä senioreiden näkökulmaan. Digiasioihin liittyvää sanastoa tulisikin muokata selkokieliseen muotoon. Seniorit kokevat, että käsitteiden avaamisella voidaan lieventää digiin liittyviä pelkoja ja epäselvyyksiä. Seniorit toivovat myös matalan kynnyksen digipalveluita sekä kärsivällisyyttä senioreiden opettamiseen.

“Kadunvarressa oli mainos, jossa luki, että lataa appi ja saat kahvin. Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Millä tämä lataaminen tehdään? Ja mikä ihme on appi?”

“Vaikka olen vanha, en välttämättä ole tyhmä. Mutta tarvitsen apua oppiakseni asioita digistä.”

Kun digitaitojen oppimisen palaset eli käytettävissä oleva digitaalinen laite, innostus kokeilla laitetta, yhteinen kieli ja yhteisön tuki ovat kaikki paikoillaan, on digitaitojen oppimiseen hyvät edellytykset. Digitaitojen oppimista ei tarvitse käsitellä muusta oppimisesta erillisenä tai vaikeampana asiana, vaan se on myös seniori-ikäisille jatkumoa elinikäiseen oppimiseen.