Kuinka sivistys tulisi tänä päivänä ymmärtää?

Sitran Sivistys+-projektin tavoitteena on vahvistaa sivistystä, joka antaa meille entistä suuremman valmiuden uudistua ja vastata viheliäisiin ongelmiin viheliäisiin ongelmiin . Viheliäisillä ongelmilla tarkoitetaan kompleksisia sekä vaikeasti määriteltävissä ja ratkaistavissa olevia yhteiskunnallisia ongelmia. Niihin lukeutuvat esimerkiksi ympäristöongelmat ja demokratian kriisi.

Sivistys+-projektin pyrkimys päivittää sivistysihannetta ei ole täysin uusi sivistystä koskevan ajattelun historiassa. Ajanmukaista sivistysteoriaa on kehitetty mannermaisessa kasvatustieteessä erityisesti saksalaisella kielialueella. Tutkijat ovat paitsi tulkinneet ja arvioineet klassisten sivistysteoreetikoiden – esimerkiksi Immanuel Kantin, Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ja Wilhelm von Humboldtin – ajatuksia myös rakentaneet uusia näkemyksiä sivistyksestä. Esimerkiksi Wolfgang Klafki kehittää Erich Wenigerin sivistysteoreettiseen opetussuunnitelmateoriaan pohjaten nyky-yhteiskuntaan soveltuvaa kriittis-konstruktiivista sivistysteoriaa. Myös vaihtoehtoja Klafkille on useita. Eräs kiinnostavimmista on Helmut Peukertin yhteiskunnalliseen transformaatioon kytkeytyvä sivistyksen teoria, jonka on niin ikään tarkoitus sopia 2000-luvun yhteiskuntaan.

Klafkia, Peukertia ja Wenigeriä yhdistää ajatus sitä, että sivistys liittyy yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kasvatustieteessä ajatellaan siis tänä päivänä, ettei sivistystä voi olla ilman pyrkimystä ottaa osaa polttavien yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen. Näin ollen Sivistys+-hankkeen päämäärät ovat perustellut. Mutta mitä on sivistys, joka auttaa meitä ratkaisemaan viheliäisiä ongelmia? Ja miksi tällaiset ongelmat tulee huomioida sivistysteoriassa? 

Sivistys ei ole irti yhteiskunnasta

Sivistys merkitsee yleisellä tasolla monipuolista tieto-, arvostelu-, toiminta- ja empatiakykyä. Sivistynyt ihminen on itsenäinen, kriittinen ja vastuullinen kansalainen, joka on kehittänyt osaamistaan tasapainoisesti eri inhimillisen kulttuurin alueilla. Niihin kuuluvat ruumiillisuus, käsityö ja tekniikka, yhteiskunta, estetiikan eri muodot, kielet, kirjallisuus ja kulttuuri, historia ja politiikka, talous, matematiikka ja luonnontieteet, filosofia sekä etiikka. Siten esimerkiksi vastuullinen suhde omaan ruumiillisuuteen, kognitiivisten kykyjen kehitys, sosiaaliset taidot, esteettiset kyvyt sekä eettinen ja poliittinen päätös- ja toimintakyky ovat tärkeitä yleissivistyksen osatekijöitä. 

Sivistystä ei voida ajatella irrallaan yhteiskunnasta. Pelkästään vastuullinen toiminta arkisen elämän tilanteissa ei ole riittävä merkki sivistyksestä. Sivistykseen kuuluu yhteiskunnan ja politiikan huomioiminen, mikä voi merkitä kahta asiaa: ihminen joko edistää yhteiskunnan toimintaa tai kritisoi ja pyrkii uudistamaan sitä. Nykypäivänä yritykset kritisoida ja uudistaa yhteiskuntaa ovat erityisen tärkeitä, koska elämänmuotomme tuhoaa itseään. Helmut Peukertin sanoin olemme luoneet välineellisen järkemme avulla itsetuhoisia yhteiskunnallisia mekanismeja, jotka estävät nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksia inhimilliseen elämään maapallolla. Siksi sivistys ei voi merkitä pelkästään yhteiskuntaan sosiaalistumista, vaan se on myös elämänmuotomme uudistamista.

“

Se, millaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia ihmisen tulisi omaksua ollakseen sivistynyt, voidaan määrittää vain suhteessa ympäröivään todellisuuteen.

Ajanmukaisen yleissivistyksen sisältöjen täsmentäminen tulee tehdä yhteiskunnallinen tilanne huomioiden. Se, millaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia ihmisen tulisi omaksua ollakseen sivistynyt, voidaan määrittää vain suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Yhtäältä yleiset kyvyt kuten vastuullisuus, kriittisyys ja kommunikaatiokyky edellyttävät erilaisia oivalluksia riippuen maailman tilasta. Toisaalta sivistyksessä tulisi huomioida myös yhteiskunnalliset ongelmat, jotka poikkeavat toisistaan eri ajoissa ja paikoissa.

Juuri yhteiskunnalliset ongelmat ovat keskeisessä roolissa sivistysideaalissa. Koska sivistystä luonnehtii vastuullinen suhde politiikkaan ja yhteiskuntaan, on kyky vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin tärkeä osa sivistystä. Nykypäivänä näitä haasteita ei voida määrittää pelkästään kansallisessa kontekstissa. Globalisaation seurauksena yksittäisten valtioiden taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset järjestelmät ovat kietoutuneet toisiinsa. Näin ollen sivistynyt ihminen kykenee tarkastelemaan yhteiskunnallisia kysymyksiä koko maailman laajuudessa ja edistämään ongelmien ratkeamista ylikansallisesti. 

Sivistyksen päämääränä elämänmahdollisuuksien edistäminen

Millaisia yhteiskunnallisia ongelmia on sitten huomioitu tähän saakka kehitetyissä sivistysteorioissa? Erich Wenigerin sivistysteoreettista opetussuunnitelmateoriaa voidaan tulkita niin, että sivistys on kykyä muun muassa demokratian kehittämiseen, elämänmahdollisuuksien tasa-arvon takaamiseen ja maailmanrauhan turvaamiseen. Kriittis-konstruktiivisessa sivistysteoriassaan Wolfgang Klafki kehitti vielä 2000-luvulla eteenpäin Wenigerin ajatuksia.

Klafkin mukaan sivistys on osaltaan historiallista tietoisuutta nykyhetken ja tulevaisuuden keskeisistä ongelmista, ymmärrystä kaikkien vastuusta niistä ja valmiutta myötävaikuttaa niiden ratkeamiseen. Nykyhetken ja tulevaisuuden avainongelmia ovat Klafkille sodat, ympäristöongelmat, eriarvoisuus yhteiskuntien sisällä ja välillä, teknologian kehityksen seuraukset työlle, koulutukselle, vapaa-ajalle ja ihmisten väliselle kommunikaatiolle sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. 

Yhteiskunnallista transformaatiota painottavassa sivistysteoriassaan Helmut Peukert nostaa esille osittain samoja ongelmia kuin Klafki. Peukertin mukaan itsetuhoisia mekanismeja liittyy yhteiskuntien taloudellisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin järjestelmiin. Talousjärjestelmän tulisi mahdollistaa inhimillisten tarpeiden tyydyttyminen, mutta se vaarantaa tarpeentyydytyksen tuhoamalla luontoa. Kansanvälisen poliittisen järjestelmän tulisi taata rauha maailmassa, mutta valtapyrkimykset ja asevarustelu estävät kansojen rauhanomaisen yhteiselon. Kulttuurisen järjestelmän tulisi tarjota ihmisille käsitys paikastaan maailmassa, mutta modernisaatio on johtanut kulttuuristen narratiivien hapertumiseen.

“

Sivistystä koskevissa käsityksissämme on huomioitava ainakin kolme yhteiskunnallista haastetta: ympäristöongelmat, yhteiskuntien sisäinen ja välinen eriarvoisuus sekä sodat.

Nähdäkseni ainakin kolme globaalia yhteiskunnallista haastetta, jotka löytyvät sekä Klafkin että Peukertin sivistysteorioista, on välttämätöntä huomioida sivistystä kokevissa käsityksissämme. Niitä ovat ympäristöongelmat, yhteiskuntien sisäinen ja välinen eriarvoisuus sekä sodat.

Inhimillinen elämä maapallolla edellyttää välttämättä lajikadon, resurssien ehtymisen ja ilmastonmuutoksen ratkaisemista. Sivistys ei voi kuitenkaan merkitä pelkästään ekologisiin ongelmiin puuttumista, koska sen päämääränä on laajemmin inhimillisen elämän edistäminen. Sodat ovat olleet historiassa mittaamatonta kärsimystä aiheuttava ilmiö. Siksi sivistykseen on kuuluttava pyrkimys maailmanrauhan edistämiseen. Myös yhteiskunnallinen eriarvoisuus kuuluu sivistyksen piiriin. Yhteiskunta tai globaali maailma, joka tarjoaa vain osalle sen kansalaisista inhimillisen elämän mahdollisuuksia, ei ole sivistyksen arvojen mukainen. Näin ollen sivistys on pyrkimystä tasa-arvoisten elinolosuhteiden tarjoamiseen nykyisille ja tuleville sukupolville.

Ilman henkisiä resursseja ei viheliäisiä ongelmia selätetä

Sivistykseen liittyy kyky itsenäiseen ajatteluun ja moraaliseen päätöksentekoon. Sivistynyt ihminen on siis kykeneväinen muodostamaan itse omia näkemyksiään ja arvostelmiaan sekä toimimaan niiden perusteella. Itsemäärääminen ei kuitenkaan merkitse erillisyyttä muista ihmisistä, vaan se edellyttää päinvastoin kommunikaatiota heidän kanssaan.

Ollakseen sivistynyt, ihmisen on kyettävä perustelemaan omia näkemyksiään, esittämään ja ottamaan vastaan kritiikkiä, ratkaisemaan konflikteja ja rakentamaan konsensusta. Siten sivistys ei edellytä valmiita vastauksia viheliäisiin ongelmiin, vaan se koostuu tiedollisista ja taidollisista valmiuksista, joita ratkaisujen kehittäminen yhdessä muiden ihmisten kanssa edellyttää. Esimerkiksi ymmärrys viheliäisten ongelmien rakenteesta ja historiasta sekä jo kehitetyistä ratkaisuista ja niitä perustelevista näkemyksistä ja intresseistä kuuluvat sivistykseen. Demokraattisissa yhteiskunnissa kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän osallisina viheliäisissä ongelmissa. Siksi sivistynyt ihminen ottaa voimavarojensa puitteissa osaa ratkaisujen kehittämiseen ja toimeenpanemiseen. Sivistys tarjoaa hänelle tässä työssä vaadittavat henkiset resurssit.

“

Sivistys ei voi merkitä valmiutta edistää egoistisesti omaa etua, vaan siihen liittyy universaali ajattelu.

Viheliäisiä ongelmia on mahdollista ratkaista monilla tavoilla, joilla on erilaisia seurauksia ihmisryhmille ja kansoille, ja eri toimijoilla on toisistaan poikkeavia intressejä globaaleiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen liittyen. Inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta voivat uhata siksi yhteiskunnallisten ongelmien lisäksi ratkaisut, jotka jakavat etuja ja haittoja epätasaisesti esimerkiksi maanosien välille. Sivistys ei voi merkitä valmiutta edistää egoistisesti omaa etua, vaan siihen liittyy universaali ajattelu. Sivistys on solidaarisuutta siinä mielessä, että ihminen haluaa edistää kaikkien ihmisryhmien intressejä ja tekee muiden intresseistä omiaan. Sivistynyt viheliäisten ongelmien ratkaiseminen perustuu siksi ihmisryhmien intressien huolelliseen analyysiin ja tasapuoliseen huomioimiseen.

Sivistys on lähtökohtaisesti poliittinen käsite siinä mielessä, että se on suuntautunut nykyistä humaanimpaan olemassaoloon. Siten ajan yhteiskunnalliset ongelmat on otettava huomioon sivistysideaalissa. Se muodostuu monipuolisen tieto-, arvostelu-, toiminta- ja empatiakyvyn lisäksi tiedoista, taidoista ja valmiuksista, joita yhteiskunnallisten ongelmien solidaarinen ratkaiseminen yhdessä muiden ihmisten kanssa edellyttää. Nykypäivänä polttavimpia yhteiskunnallisia ongelmia ovat ympäristökriisi, eriarvoisuus ja sodat. Sivistystä ei siis voida kuvitella irrallaan näistä haasteista, ja pyrkimys niiden ratkaisemiseen on merkki sivistyksestä.

Kirjallisuus

Peukert, H. 2015. Bildung in gesellschaftlicher Transformation. Paderborn: Ferdinand Schöningh.

Klafki, W. 2007. Neue Studien zur Bildungstheorie und Didaktik: Zeitgemäße Allgemeinbildung und kritisch-konstruktive Didaktik. Weinheim & Basel: Beltz.

Klafki, W. 1964. Das pädagogische Problem des Elementaren und die Theorie der kategorialen Bildung. Weinheim: Beltz.

Klafki, W. 1964. Studien zur Bildungstheorie und Didaktik. Weinheim: Beltz.

Weniger, E. 1960. Didaktik als Bildungslehre: Theorie der Bildungsinhalte und des Lehrplans. Weinheim: Julius Beltz.