Kun yksi maapallo ei riitä

Luonnonvarat ovat ihmisille elämän ehto. Puhdas vesi, maaperä ja ilma ovat terveytemme ja hyvinvointimme tuottajia. Tähän asti tärkeimpiä luonnonvaroja on riittänyt tarvitsijoille, mutta maapallon ekologinen kantokyky on jo paikoin ylitetty moninkertaisesti. Sillä, miten kulutamme luonnonvaroja, on vaikutuksia myös turvallisuuteemme nyt ja tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä ihmiskunta tarvitsee 1,5 maapalloa vastaavan määrän luonnonvaroja tyydyttämäänvuosittaiset tarpeensa. Suomalaisten kulutustavoilla tarvitsisimme joka vuosi lähes 3,5 maapalloa. Elämme siis luonnonvarojen suhteen velaksi ja nykyisen kaltainen resurssien käytön jatkaminen ei ole enää vaihtoehto.

Resurssien käytön tehokkuutta on pystytty kasvattamaan huomattavasti kuluneina vuosikymmeninä, mutta tämä ei riitä kompensoimaan kasvavaa kulutusta, jota ruokkivat maapallon väkiluvun kasvu yli yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä sekä globaali keskiluokkaistuminen, erityisesti Aasiassa. Jo vuoteen 2030 mennessä tarvitaan tuplasti se määrä resursseja, mitä planeetta voi tarjota.

Kun luonnonvarat niukkenevat, kilpailu resursseista kiihtyy – äärimmäisessä muodossaan jopa resurssisodiksi. Luonnonvarojen ylikulutuksella on kuitenkin myös lievempiä vaikutuksia, jotka koskettavat arkipäiväämme jo tänään. Turvallisuus, niin kansainvälinen kuin kansallinenkin rakentuu tänä päivänä pitkälti häiriöittä pyörivän talouden varaan. Kilpailu luonnonvaroista aiheuttaa talouden näkökulmasta epävarmuutta ja häiriöt taloudessa heijastuvat välittömästi ympäröiviin yhteiskuntiin.

Luonnonvara- ja ilmastokysymykset ovat osoitus siitä, miten sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Ruuan, veden, energian ja muiden resurssien hinnat ovat toistaiseksi olleet verrattain alhaisia, muun muassa uusista teknologioista johtuen, mutta kysynnän kasvaessa hinnat nousevat. Kallistuvat resurssit, erityisesti halvan öljyn loppuminen, tulevat voimakkaasti haastamaan ”länsimaista elämäntapaa”, joka perustuu pitkälti fossiilisten polttoaineiden varaan. Siitä, mikä on ollut aiemmin arkipäivää, tuleekin harvojen ja valittujen etuoikeus.

Talouden ja politiikan välinen vuorovaikutus ei ole uutta, mutta nykyisessä turvallisuusympäristössä, jossa perinteinen sotilaallinen uhka Euroopassa on vähäinen, se korostuu. Taloustaantumat ruokkivat osaltaan sisäistä levottomuutta myös kehittyneissä maissa ja johtavat kasvavaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Muutosten ei tarvitse välttämättä olla suuriakaan, sillä turvallisuus on ennen kaikkea ihmisten kokemaa tunnetta. Lisääntyneen epävarmuuden tilassa kansalaisten kokema turvallisuuden tunne heikkenee ja yhteiskuntarauha säröilee helpommin.

Aikaisemmin valtio ja kansalaiset ovat kokeneet turvallisuusuhat erilaisena.  Turvallisuuden tuottaminen on perinteisesti ollut eri viranomaisten käsissä. Häiriöherkässä ja haavoittuvassa nyky-yhteiskunnassa, jossa turvallisuusongelmat linkittyvät luonnonvarojen ylikulutuksen kaltaisiin globaaleihin kysymyksiin, tarvitaan uudenlaista turvallisuusyhteistyötä. Kun kriisejä on yhä vaikeampi ennakoida, esiin on vahvasti noussut ajatus jatkuvasta kriisinkestävyydestä, häiriöiden sietokyvyn nostamisesta ja palautumiskyvystä – resilienssistä.

Kyky sietää jatkuvaa muutosta, oli se sitten taloudellinen, ekologinen tai sosiaalinen, on siis tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Yhteiskuntien uudenlainen vahvistaminen edellyttää aiempaa tiiviimpää yhteistyötä perinteisten turvallisuustoimijoiden sekä yksilöjen, yhteisöjen ja yritysten kanssa. Tarvitaan uusia ekologisesti kestäviä yhteistoimintamalleja sekä omavaraisuusasteen lisäämistä esimerkiksi panostamalla kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Muutoksen sietokyvyn kasvattaminen onkin samalla myös mahdollisuus: Uusille vähäpäästöisille ja luonnonvaroja säästäville ratkaisuille on kasvavaa globaalia kysyntää.

Kirjoitus on osa Uusi turvallisuus -foorumin osallistujien blogisarjaa.