archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kunta paljon vartijana: Tajua Mut! varmistaa, etteivät siilot estä auttamasta lasta tai nuorta

Verkostomainen Tajua Mut! -toimintatapa on paras keino muodostaa kokonaiskäsitys lapsen tai nuoren elämäntilanteesta.

Kirjoittaja

Kimmo Haahkola

Julkaistu

Vaikka sote-palvelut siirtyvät lakiehdotusten mukaan maakunnille, kunnille jää vielä runsaasti vastuuta kuntalaisistaan. Erityisesti lasten ja nuorten palveluiden osalta jonkin tahon tulee kantaa perheiden lisäksi päävastuu siitä, että ketään ei jätetä selviytymään omin voimin, jos omat voimat eivät juuri sillä hetkellä riitä.

Soten siirtyessä maakunnan vastuulle vaarana on, että siiloutuminen nuorten ja lasten palveluissa pahenee entisestään. Yksi tapa ratkaista siiloutumisen ja syrjäytymisen ongelmia on verkostomainen tapa tukea lasten ja nuorten kasvamista vastuullisiksi toimijoiksi ja hyviksi ihmisiksi.

Tajua Mut! vakiinnuttanut paikkansa osana kuntien toimintaa

Paras tämän hetkinen työkalu eri organisaatioiden väliseen verkottumiseen nuorten ja lasten syrjäytymisen ehkäisyyn on Tajua Mut! -toimintamalli (lue lisää mallista esimerkiksi täältä).

Tajua Mut! ei ole informaation välitysverkko vaan tapa, jolla nuorten ja lasten ympärillä oleva nykyinen tukiverkko ja tarvittavat muut tahot saadaan tietoiseksi toisistaan ja tekemään yhdessä työtä samaa päämäärään pääsemiseksi.

Malli on kehitetty Sitran ja neljän kaupungin, Mikkelin, Espoon, Keravan ja Riihimäen, yhteistoiminnassa. Nämä kaupungit ovat myös vakinaistaneet toimintamallin. Toimintatapa on tuotteistettu niin pitkälle, että sen käyttöönotto on vaivatonta ja siihen liittyen on vastikään julkaistu uudet, eri toimijoita yhdistävät verkkosivut osoitteessa https://www.tajuamut.fi/

Tervetuloa tutustumaan malliin! Kerro siitä myös kollegoille omassa organisaatiossasi ja muillekin toimijoille. Jos ja kun kiinnostuit ottamaan mallin käyttöön omassa kunnassasi, siihen tarvittavan ohjelmiston saat käyttöön ottamalla yhteyden KL-Kuntahankintaan.

Mistä on kyse?