Kymmenen selitystä ilmastonmuutoskeskustelun puuroutumiselle

Joulukuussa 2013 Sitra julkaisi ilmastoraportin Miten Suomi selviää yli neljä astetta lämpimämmässä maailmassa? Sen sisältönä oli yksi mahdollinen tulevaisuuden ennuste. Halusimme selvityksen avulla luoda keskustelua siitä, millaisia riskejä ilmaston lämpeneminen voi mahdollisesti aiheuttaa myös suomalaisessa yhteiskunnassa tämän vuosisadan lopussa, jos synkät tieteelliset ilmastoskenaariot globaalisti kasvavien päästöjen takia toteutuvat. Taustalla oli ajatus, että keskustelun avulla voitaisiin saada aikaan sekä uusia ilmastonmuutosta hillitseviä toimia että entistä parempia ennakoivia sopeutumiskeinoja.

Saimme selvityksellemme kiitettävän määrän julkisuutta. Osa tiedotusvälineistä teki selvityksestämme asiallisen jutun, mutta näkyvämpi osa julkisuutta oli vähemmän asiallista. Myös Sitraan virranneesta yleisöpalautteesta osa oli alatyylistä. Joissain viesteissä meitä nimitettiin ”hihhuleiksi”, joissain toivottiin, että menisimme Pohjois-Koreaan, jotta näkisimme millaista on elää maassa, joka Sitran tavoin levittelee valheellista propagandaa. Keskustelu vakavasta asiasta ei siis lähtenyt kovin sulavasti liikkeelle.

Yleinen ilmastonmuutosviestintä on onnistunut siinä, että ilmastonmuutos on käsitteenä tuttu jo lähes kaikille. Monet myöntävät sen ongelmaksi, jolle jossain vaiheessa pitäisi tehdä jotain. Mutta tehokkaiden politiikkamuutosten aikaansaamisessa ei ole onnistuttu. Keskustelua kyllä jo käydään, mutta kovin usein keskustelu puuroutuu tai siitä jää sekava kuva. Sanoista ei ainakaan kovin tehokkaasti päästä tekoihin.

Miksi keskustelu ilmastonmuutoksesta muuttuu niin usein sekavaksi tai jännitteiseksi? Tai miksi ilmastonmuutoskeskustelua saatetaan jopa vältellä? Listaan tähän alle 10 erityyppistä vastausta. Jokainen voi itse valita niistä suosikkinsa (tai inhokkinsa) ja miettiä, miten keskusteluilmapiiriä saataisiin paremmaksi.

1) Tasapuolisuus ymmärretään tiedotusvälineissä väärin. Yksi paljon ilmastokeskustelua harhaan johtanut asia on ollut toimittajien epätasapainoinen kuva tasapuolisuudesta. Jos kuullaan kasvihuoneteorian ymmärtävää tutkijaa tai julkaistaan ilmastonmuutoksen mahdollisista riskeistä kertovasta raportista juttua, halutaan tasapuolisuuden nimissä kuulla myös skeptikkoa.

Esimerkiksi Turun Sanomat julkaisi Sitran joulukuussa julkaistusta ilmastoraportista ison jutun, jossa raportin ainoaksi arvioijaksi – käytännössä lyttääjäksi – oli löydetty Pasi J. Matilainen, joka on tunnettu ilmastonmuutosskeptikko. Hänet esiteltiin jutussa ”kansalaisjärjestön puheenjohtajana”. Kyseinen kansalaisjärjestö on Ilmastofoorumi ry. Se kuulostanee tavallisten lehdenlukijoiden korvissa asiantuntevalta organisaatiolta, mutta se edustaa ainakin puheenjohtajansa suulla sellaista äärimmäistä kantaa, jonka mukaan tieteellinen todistusaineisto ei puolla ihmisen merkittävää osuutta ilmastonmuutokseen.

Valitettavasti näin tasapainoton tasapuolisuus tiedotusvälineissä vain jatkaa epäselvyyden ilmapiirin luomista. Tiede kun on ollut ilmastokysymyksen päälinjoissa lähes sataprosenttisen yksimielinen jo pitkään: ihmisen vaikutus ilmastonmuutokseen on selvä asia. Silti pieni skeptikkoryhmä on usein saanut yhtä paljon palstatilaa tai lähetysaikaa kuin tieteen valtavirtanäkemys. Ilmastonmuutosviestinnästä paljon kirjoittanut toimittaja Pasi Toiviainen on Ylen nettisivuilla julkaistussa blogissaan sarkastisesti todennut: ”Samaan tapaan pitäisi aina, jos puhutaan vaikkapa evoluutiosta, kuulla myös älyllisen suunnittelun kannattajaa, tai holokaustista puhuttaessa koko juutalaisten joukkotuhon kiistäjää. Eikö?”

2) Pieni vähemmistö voi myrkyttää keskustelun. Se, mikä ulkopuolisten ilmastonmuutoskeskustelujen seuraajien silmissä voi näyttää merkittävältä määrältä ilmastoskeptikkoja, saattaakin olla vain hyvin pieni ryhmä ihmisiä, joilla oli enemmän mielipiteitä kuin todisteita niiden tueksi.

Reddit on tunnettu pohjoisamerikkalainen nettifoorumi, jossa kaikki halukkaat voivat keskustella valitsemistaan aiheista. Sen tiedeosio, Science Forum, on tieteestä käytävän keskustelun alusta, jossa keskustellaan hieman toisin säännöin kuin tavallisissa nettikeskusteluissa. Tiedefoorumilla periaatteena on, että omien argumenttien tueksi annetaan linkkejä vertaisarvioituihin tieteellisiin julkaisuihin eivätkä keskustelijat tahallaan johda toisiaan harhaan tai vääristele asiasisältöjä.

Äskettäin tiedefoorumi joutui päättämään porttikielloista ilmastonmuutoksen kieltäjille. Taustalla on Science Forumin yhden moderaattorin Nathan Allenin mukaan se, että ilmastonmuutos aiheena aiheutti eniten ongelmia koko foorumilla. Toki muistakin aiheista, kuten vaikkapa evoluutiosta tai rokotusten hyödyllisyydestä käytiin kiivasta keskustelua, mutta keskustelu ilmastonmuutoksesta muuttui nopeasti taisteluksi, jossa ei enää käytetty argumentteina vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, vaan ilmastonmuutoksen kieltäjät ryhtyivät heti aggressiivisiksi. He olivat jostain syystä sokeita sille, että heidän argumenttinsa olivat tarkoituksellisen yksipuolisesti poimittujen yksittäisten tietojen ja salajuoniajattelun leimaamia. Yhä uudestaan he väittivät vertaisarvioituja tieteellisiä tuloksia korruptoituneiksi, kun samaan aikaan he pitivät fossiilisten polttoaineiden tuottajatahojen tukemien järjestöjen julkaisemia blogikirjoituksia objektiivisten faktojen lähteenä.

Nathan Allen sanoo, että hänelle tuli tieteentekijänä selväksi, että ilmastonmuutoksen kieltäjät eivät lopulta olleet kykeneviä esittämään riittäviä tieteellisiä argumentteja “skeptisyytensä” pohjaksi. Hänen mukaansa aina on olemassa legitiimiä debattia uusista tieteellisistä havainnoista ja sellaista keskustelua käydään kaikilla tiedefoorumeilla jatkuvasti, mutta ilmastonmuutoksen kohdalla jopa vuosikymmenten ajan testattu ja todistettu tieto vedettiin aina epäilyksenalaiseksi ilman kunnon perusteita – mikä tietysti on harmillista myös niiden kannalta, jotka esittivät perustellusti ja asiallisesti ilmastomalleja kyseenalaistavia kantoja. Lopputulos asiattomasta inttämisestä oli tieteen ja rationaalisuuden vastainen ja keskustelua häiritsevä.

”Kun 97 prosenttia ilmastotieteilijöistä on yhtä mieltä siitä, että ihminen muuttaa ilmastoa, me toivoisimme kommenttien huomioivan, ellei jopa reflektoivan niin laajaa konsensusta”, Allen toteaa kirjoituksessaan, joka julkaistiin joulukuussa 2013 sekä Huffington Post, että ympäristöasioihin keskittyvässä Grist -verkkolehdissä.

Koska Reddit on sitoutunut sananvapauden ihanteisiin, tiedefoorumin ylläpitäjät pelkäsivät porttikieltojen aiheuttavan paljon pahaa verta foorumin keskustelijoiden joukossa ja syytöksiä sananvapauden riistosta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Porttikieltojen jälkeen keskusteluilmapiiri muuttui nopeasti asialliseksi. Ylläpitäjät myös huomasivat, että keskusteluja häiriköineiden määrä oli paljon odotettua pienempi. Vain muutama ihminen oli vastuussa ikävimmistä kommentoinneista ja siitä, että miljoonien seuraamat keskustelut pysyivät harhaanjohtavina.

3) Maailmanlopun ennustajia on ollut aina ennenkin, eikä sitä kuitenkaan ole tullut -koulukunta on vahva. Sen mukaan ilmastonmuutos on jälleen uusi uhkakuva, joka toistaa samaa kaavaa kuin entisetkin uhkakuvat. Koulukunnan edustajien mukaan tuomiopäivän profeettoja on aina ollut ja tulee myös aina olemaan – turha siis suhtautua ilmastonmuutokseenkaan niin vakavasti.

Tämä voi olla yksi mahdollinen syy siihen, miksi iltapäivälehtien toimittajat halusivat tehdä Sitran edellä mainitusta ilmastoraportista vähän ylivedettyä pelottelu-uutisointia. Eräskin toimittaja haastatteli minua Sitran edustajana asiallisesti, mutta haastattelun jälkeen lähetti sähköpostia ja ilmoitti, että tekee jutusta ”kauhuskenaario-tyyppisen”. Vaikka jutun leipäteksti pysyi asiassa, niin paisutteleva otsikointi ja kuvavalinnat (jotka toki saattoivat olla jonkin toisenkin toimittajan kuin jutun leipätekstin kirjoittajan valintoja) saivat lopputuloksesta oudon. Minusta oli jostain löydetty kuva, jossa olen täysin jutun aiheen vakavuuden vastaisesti tukka pystyssä hymyilemässä vähän höhlän tiedemieshahmon tapaan, ja lehden etusivulle oli pantu kuvia mellakkapoliiseista ja piikkilangoista sekä kissankokoisia otsikoita: ”Karu ennuste tulevaisuuden Suomesta”, ”Mellakat kaduilla yleistyvät, ”Myrkyt ja tulvat jylläävät”, ”Rikkaat muurien takana”. Ei siis ihme, että esimerkiksi ministeri Alexander Stubb twiittasi kymmenille tuhansille seuraajilleen heti jutun nähtyään siitä seuraavasti: ”Muistathan varautua maailmanloppuun.”

Liioitellut räväkät otsikot myyvät lehteä ehkä paremmin kuin tasapaksummat asialliset otsikot, mutta samalla ilmastonmuutoskeskustelu puuroutuu entisestään. Huh-huh mutta heh-heh -tyylinen juttu sai ministerinkin pilailemaan maailmanloppuun valmistautumisella, vaikka uutisoinnin kohteena olleessa raportissa ei maailmanlopusta puhuta mitään vaan kuvataan yhtä mahdollista Suomea ja siellä vietettävää elämää vuonna 2080 sellaisessa tilanteessa, jossa ilmastopäästöt ovat jatkaneet kasvuaan huolestuttavaan nykytahtiin. Kyseisenlainen iltapäivälehtijulkisuus eli kärjistettyjen kauhukuvien huutaminen puoliksi vitsillä pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ihmisissä vain vastareaktion eli koko ilmiön kieltämisen.

4) Maailmanloppu ei ole ihmisen vaan Jumalan asia -ajatuksen kannattajat ovat herkkiä reagoimaan. Jollain lailla ja jossain mitassa ihmisluontoon tuntuu kuitenkin kuuluvan kauhukuvien visioiminen – maailmanlopusta ne valtauskonnotkin ovat puhuneet vuosisatojen ajan. Joillakin voi tällaiseen visioimiseen olla jopa psykologinen tarve. Toisille taas se, että äärimmäisen huolestuttavasta ilmastonmuutoksesta puhutaan ihmisen aiheuttamana asiana, on vähän kuin jumalanpilkkaa – niin isoihin asioihin on monien mielestä vain Jumalalla yksinoikeus. Ehkä tämä oli taustalla siinä, että useammassakin Sitraan tulleessa edellä mainittua selvitystämme kritisoivassa viestissä tuotiin esiin oma Jumalaan uskominen.

5) Sekä liioittelu että vähättely on ilmastonmuutosasiassa poikkeuksellisen helppoa. Koska ilmastonmuutos on erittäin pitkäaikainen prosessi, sitä kuvaavien ennustekäyrien vaihteluvälit ovat suuria niin lämpötiloissa, jäätiköiden koossa kuin merenpinnan korkeuksissakin. Jos valitsee yhden laidan, niin on toisen laidan edustajien mielestä aivan metsässä. Ja koska vaihtelut nykyisessä säässä ja toteutuneissa lämpötilakäyrissä ovat nekin suuria, niin tuntuu myös siltä, että kulloinenkin säätila tai suhteellisen lyhyen ajanjakson keskilämpötilat saavat monet ihmiset helposti uskomaan vain jommankumman laidan totuuteen.

IPCC:n raporttien takana oleva kansainvälinen tutkijakunta on laatinut erilaisia skenaarioita ilmastonmuutoksen etenemisestä (hyvin ympäristöystävällistä maailmaa kuvaavista skenaarioista business as usual -tyyppisiin, tukevan talouskasvun skenaarioihin, joissa ilmastopäästöjä ei ole onnistuttu leikkaamaan). Vuoteen 2100 mennessä tapahtuvan globaalin keskilämpötilan muuttumisen osalta äärilaidat IPCC:n uusimmissa skenaarioissa ovat tähän päivään verrattuna karkeasti 0 ja 5 asteen välillä – eri skenaarioiden keskiarvojen osalta vaihteluväli on karkeasti 1 ja 4 asteen välillä. Lisäksi Suomen lämpötiloissa ennustetaan tapahtuvan muutoksia enemmän kuin globaali keskilämpötila muuttuu. 

Usein on helppoa arvostella ilmastonmuutosta koskevia uutisia liioittelusta, mutta unohtaa se, että vähättelykin on yhtä mahdollista. Lisäksi sekin on mahdollista, että erilailla ajattelevien mahdollisia liioittelutekoja on helppo liioitella vielä hurjemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, jotta oma näkemys saataisiin näin jotenkin vakuuttavammaksi.

6) Ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti aiheuttaisi moraalisia ongelmia. Koska ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti vie ajatukset nopeasti siihen, että esimerkiksi nykyisenlainen autoilu ja lentomatkailu ovat ongelmaa pahentavia asioita, niin on helpompaa olla ottamatta ilmastonmuutosta vakavasti. Suurin osa meistähän autoilee tai lentomatkailee, joten ilmastonmuutoksen ottaminen vakavasti olisi monelle ainakin potentiaalinen omantunnontuskien aiheuttaja. Kuka sellaista haluaisi? Toinen ikävä moraalinen ongelma voi syntyä globaalin oikeudenmukaisuuden kannattajille: pahimpia päästöjen synnyttäjiä olemme me rikkaat länsimaalaiset, mutta ensimmäisenä ilmastonmuutoksesta kärsivät puolestaan monet kehitysmaiden asukkaat.

7) Tunne vapaudesta on uhattuna ja tunteet kuumenevat. Yksi selitys ilmastonmuutoskeskustelun tahmaisuudelle liittyy yksilönvapauden aatteisiin. Autoilu ja elämäntavat muutenkin koetaan yksilönvapauden piiriin kuuluviksi asioiksi, joihin kajoaminen tai niistä huonon omantunnon lietsominen koetaan äärimmäisen ärsyttäväksi. Monella ilmastonmuutoksen väheksyjällä taustalla on myös erinomaisen suuri ärsytys ”vihreitä hippejä” kohtaan. Näiden katsotaan pitävän itseään jotenkin moraalisesti kanssaihmisiään parempina, kun he tuovat esiin elämäntapaamme liittyviä ongelmia. Jos viherhipiksi luokiteltu henkilö sitten sanoo jotain ilmastonmuutoksesta, moni kieltäytyy kuuntelemasta – ei välttämättä sanomisen sisällön takia vaan pelkästään sen takia, kuka sanoja on.

Toisinpäinkin tunteet ovat kuumenneet. Erityisesti netissä anonyymit kommentoinnit ovat liian usein puolin ja toisin turhan kärjekkäitä. Esimerkiksi toimittajat, jotka ovat jutuissaan tuoneet esiin ilmastotieteeseen liittyviä epävarmuustekijöitä, ovat myös saaneet poikkeuksellisen paljon ylilyötyä kielteistä palautetta. Tunteiden kuumentuessa käy myös helposti niin, että sanotun vastaanottaja tahottomasti väärinymmärtää sanottua. Tämä tietysti vaikeuttaa sovun tai kompromissien löytämistä.

8) Nyky-yhteiskunnissa talouskasvu ja ilmastonsuojelu ovat ristiriidassa keskenään. Ilmastopäästöjen kokonaismäärän liittyminen bruttokansantuotteen suuruuteen tekee ilmastonmuutoksen ottamisen vakavasti hyvin vaikeaksi kaikille niille, jotka haluavat talouden kasvua – siis esimerkiksi suurelle osalle nykypäivän päättäjistä. IPCC:n huolestuttavimmat skenaariotkin ovat juuri niitä, joihin liittyy tukeva taloudellinen kasvu. Jos siis uskoo talouskasvun tarpeellisuuteen, kiusaus painaa ilmasto-ongelmat villaisella on suuri. Syvälliseen keskusteluun ei halutakaan ryhtyä, sillä taustalla vaanii uhka siitä, että silloin pitäisi kyseenalaistaa omia yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ryhtyä talouden pelisääntöjen radikaalien muutosten kannattajaksi. Tämä tuntuu monesta lamauttavan vaikealta.

9) Henkilökohtaisten vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys passivoi. Koska tavallisilla ihmisillä on oman kokemuksensa mukaan vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastonmuutoksen etenemiseen ja globaaleihin ilmastopäätöihin, ei keskustelu aiheesta huvita. Yksi ilmastopolitiikasta kiinnostunut toimija, vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen onkin sanonut, että ”kriisitietoisuuden rinnalle tarvitaan toivoa ja tahtoa.” Perään voisi lisätä vielä yhden asian, jolloin lause kuuluisi seuraavasti: Kriisitietoisuuden rinnalle tarvitaan toivoa, tahtoa ja selkeitä toimintamahdollisuuksia!

10) Ilmastonmuutoksesta puhuminen voi johtaa ikäviin väittelyihin. Kuuluisa yhdysvaltalainen ympäristötoimittaja David Roberts sanoo monien mielipidejohtajien kavahtavan puhumista ilmastonmuutoksesta, koska jos sen mainitsee uhkana, ilmastoskeptikot käyvät todennäköisesti kimppuun ja haastavat väittelemään jostain tähän laajaan asiaan liittyvästä yksityiskohdasta. Monille – varsinkin jollei ole koulutukseltaan ilmastotieteilijä – jo pelkkä ajatus tällaisista mahdollisista väittelyistä on liian raskas, joten erityisesti julkisuudessa paljon olevat henkilöt välttelevät koko aihetta.

Edellä esitellyt esteet ilmastonmuutoskeskustelun sujuvuudelle ovat onneksi kaikki ylitettävissä. Sitrankin ilmastoraportti on vähitellen löytänyt analyyttiset lukijat – esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriöstä, jossa parhaillaan valmistellaan uutta kansallista strategiaa koskien ilmastonmuutokseen sopeutumista. Jottei keskustelu sopeutumisesta ja erityisesti ilmastonmuutoksen hillinnästä kuitenkaan jäisi junnaamaan paikalleen, ovat tässä kirjoituksessa analysoidut eri selitykset keskustelun tahmeudelle syytä tiedostaa.