archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Maailmaa muutetaan yhdessä tekemällä

Maaliin päästään ketterällä yhteistyöllä, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Kirjoittaja

Antti Ailio

Julkaistu

Kehitteillä oleva Isaacus yhdistää tulevaisuudessa hyvinvoinnin tietovarannot ja niiden käyttäjät sujuvasti ja turvallisesti. Näin osallistetaan yksilöitä, edistetään hyvinvointia ja luodaan jatkuvasti oppiva hyvinvoinnin ja terveyden ekosysteemi. Isaacus-blogisarjassa asiantuntijat valottavat aihetta omasta näkökulmastaan.

Sananlaskussa todetaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ajatuksena on välttää turhaa tekemistä ja tehostaa prosesseja, mikä varmasti pätee esimerkiksi talonrakennusalalla. Hyvin suunniteltu on kuitenkin vasta lähtöpiste toiminnalle, jos moni asia muuttuu nopeasti samaan aikaan. Suunnitelmat eivät toteudu alkuperäisessä muodossaan. Asiaa voi kuvata vaikka selkeyttä rakastavan matemaatikon näkökulmasta: kun kaikki vaikuttavat muuttujat muuttuvat yhtä aikaa, ei yksiselitteisen lopputuloksen laskeminen ole mahdollista.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa tulevaisuus syntyy eri toimijoiden yhteistyön tuloksena. Innostuneella ja ketterällä tiimillä tulee olla selvä päämäärä ja suunnitelma, mutta samalla herkkyyttä tarkentaa suuntaa ja tekemistään ympäristön muuttuessa. Olennaista on aktiivinen tekeminen ja virheistä oppiminen, ei jatkuva strategisen prosessin päivittäminen. Nopeassa muutoksessa pärjäävät ketterät toimeenpanijat, jotka saavat asioita oikeasti aikaiseksi, ei vain paperilla.

Sote-säännöksiä uudistaessa pohdimme muun muassa henkilörekisterin laajuutta ja tarkoitusta sekä tarvitaanko yksilön tietojen käyttöön tämän suostumusta. Samaan aikaan muilla toimialoilla, esimerkiksi lentokentillä tietokoneet profiloivat jo reaaliaikaisesti yksilöitä valtavista massoista valvontakameroiden välityksellä. Toisaalla tutkijat pähkäilevät tutkimusten hitaita lupaprosesseja ja datan teknistä saatavuutta, kun aivan lähitulevaisuudessa valtavat määrät eri muodoissa olevaa tietoa on verkossa kaikkien saatavilla. Tällöin kilpailu tutkijoiden sieluista käytäneen siitä, miten lähes ääretöntä määrää sekä oikeaa että tarkoituksellisesti virheellistä tietoa kyetään hallinnoimaan ja analysoimaan. Itse asiassa tulevaisuudessa suhtaunemme huvittuneesti tilanteeseen, että kaikille hyödyllistä tietoa oli kyllä olemassa vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei löytänyt tai siihen ei päässyt käsiksi.

Sote-tiedonhallinnan digitalisaatio toteutuu yritysten ja erehdysten kautta, aivan kuten muillakin toimialoilla. Organisaatiot eivät kykene valitsemaan täydellistä teknistä alustaa tai luomaan optimaalista ekosysteemiä, koska nämä kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti. Siispä olennaista on olla aktiivisesti ja innostuneena mukana kehityksessä, oppia ja muuttaa toimintaa koko ajan pienin askelin. Me Suomessa olemme hyviä kehittämään ja halutessamme voimme toimia mallina muille globaaleille toimijoille. Meidän vain täytyy ryhtyä yhdessä töihin ja uskoa tiimimme kykyyn luoda ja toteuttaa uutta.

Isaacus-hankeemme on aktiivisessa tekemisen vaiheessa. Ensimmäiset projektimme ovat käynnistyneet vauhdikkaasti ja olemme ylpeitä niiden innovatiivisista välituloksista. Yhdessä eri sidosryhmiemme kanssa olemme tilanteessa, jossa sekä digitalisaatio että sote-uudistus muuttavat tiedon toissijaisen käytön toimintaympäristöä kovaa vauhtia. Ketterä tiimimme odottaa innolla seuraavaa toimintavuotta ja sen tarjoamien haasteiden ratkaisemista.

#isaacus

#HealthDataDesign

Mistä on kyse?