Maria Ritola: Kestävän talouden sokea kohta

Toimin tutkijana Demos Helsinki nimisessä ajatushautomossa, jossa juuri nyt viimeistelen neljää kestävien elämäntapojen skenaarioita vuoteen 2050. Tässä työssä minua kiehtoo, kuinka yksilöiden arvot muuttuvat niche-tason kokeiluiksi ja skaalautessaan yhteiskuntaa mullistaviksi ilmiöiksi. 

Syksyn foorumissa pidän tärkeänä yhteisen ymmärryksen synnyttämistä siitä, mistä kestävässä taloudessa on kysymys, keiden sitä pitäisi tehdä ja miten. Teemat, jotka erityisesti kiinnostavat itseäni liittyvät yhteisoman hallintaan ja kestävien elämäntapojen edistämiseen yksilöiden ja yhteisöjen tasolla. 

Olen koulutukseltani ekonomisti. Ennen Demosta työskentelin Suomen YK-edustustossa ja UNICEFin päämajassa New Yorkissa. Olen myös työskennellyt ekonomistina Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksella, jossa perehdyin Kiinan talouteen. 

Tarve kestävän talouden foorumiin on ilmeinen. Samalla, kun kasvihuonepäästöjen määrä jatkaa kasvuaan ja luonnonresurssit niukkenevat kovaa vauhtia, koko läntinen maailma vanhenee ja työelämän rakenteet elävät murroskautta.

Yksilötasolla kestävässä taloudessa on kyse hyvinvoinnin kasvattamisesta ilman, että se vie pohjan tulevaisuuden menestykseltä. Ollaan siis ihmiskunnan suurten haasteiden äärellä.  Olemassa olevat instituutiot eivät kykene niihin yksinään vastaamaan. Siksi tarvitaan uusia tapoja tarttua ongelmiin. 

Laajin tarttumapinta löytyy hyödyntämättömistä voimavaroista. Osaaminen on juuri nyt historiallisesti uniikki sellainen. Koskaan aiemmin ei Suomessa ole elänyt yhtä paljon koulutettuja ihmisiä kuin tällä hetkellä. Samaan aikaan suomalaisten vapaa-ajan määrä on kasvussa. 

Ainutlaatuinen osaaminen ja lisääntyvä vapaa-aika muodostavat yhteiskuntaan kognitiivisen ylijäämän, jonka kanavoiminen oikein saa parhaimmillaan aikaan maailmaa mullistavan muutoksen. Kestävän talouden selkäranka löytyy siis ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista. Ongelmana on, ettei tätä potentiaalia osata hyödyntää riittävän hyvin. 

Elämme yksilöiden aikakautta. Siksi osaamisen käyttöönotossa on olennaista ymmärtää ihmisten omia lähtökohtia toiminnalle. Yksilöillä on tarve omaan ääneen, joka ei tällä hetkellä pääse riittävän hyvin esiin. Yhtenä ongelmana on, että monet tarjolla olevat yksityisen ja julkisen sektorin palvelut luotiin aikoinaan moderniin yhteiskuntaan palvelemaan suuria ihmismassoja. 

Massalle kohdistettujen tuotteiden sijaan yksilöt etsivät itselleen henkilökohtaisesti parhaiten toimivia, omaan identiteettiin istuvia ratkaisuja. Tarve kohdennettuun palveluun on siinä määrin merkittävä, että ihmiset itse ovat halukkaita osallistumaan toimivien ratkaisujen kehittämiseen. Tämä avaa kiinnostavan kulman osaamisen kanavoimiseen. 

Yksilöllistymiskehityksen kanssa elämme samaan aikaan yhteisöjen aikakautta. Nämä ilmiöt, yksilöllistyminen ja yhteisöt, eivät ole toisilleen vastakkaisia voimia, vaikka näin voisi nopeasti ajateltuna päätellä. Päinvastoin, identiteettimme syntyy ja muuttuu yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Siksi tarve ilmaista, uusintaa, rakentaa identiteettiä osana yhteisöä on osattava hyödyntää nykyistä paremmin. 

Jos 1900-luvun taloutta luonnehtii massatuotanto, pitävät useat tutkijat vertaistalouden syntyä käänteentekevänä ilmiönä kuluvalla vuosisadalla. Tästä indikaationa ovat erilaiset yhteistyöhön, yhteisomistukseen ja jakamiseen liittyvät palvelut, joiden suosio on kasvattanut viime vuosina rajusti. Vertaisverkostoissa miljoonat ihmiset ympäri maailman saavat apua ja jakavat neuvoja monenlaisissa asioissa. Trendiä vahvistaa nopeasti kehittyvä viestintäteknologia, joka mahdollistaa uudenlaisten verkostojen syntymisen. 

Vertaistuotannon skaalautuvuus on loputon. Siksi kestävän talouden tekijöiden ei kannata jättää tilaisuutta hyödyntämättä. Yksityisellä ja julkisella sektorilla vertaistuotanto osuu helposti sokeaan kohtaan, sillä se sijoittuu markkinasuhteiden ja omistusoikeuksien ulkopuolelle, ihmisten väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön. Sen keskeinen komponentti on yhteisoma, commons. 

Kolmas sektori on perinteisesti ollut tehokkain vertaisuuteen perustuvan tuotannon mobilisoinnissa. Jotta myös julkinen ja yksityinen sektori onnistuvat hyödyntämään tästä avautuvan potentiaalin, on niiden osattava toiminnallistaa keinoja, joilla yhteisöt saadaan mukaan tekemään asioita omista lähtökohdistaan käsin. 

Toiminnallistaminen tarkoittaa ainakin yhteisoman yhteiskunnallisen ja taloudellisen arvon tunnistamista, markkinaehtojen uudelleenarvioimista ja indikaattoreiden kehittämistä suuntaan, jossa tuotannon arvoa ei määritä ainoastaan sen kyljessä roikkuva hintalappu. Kieltämättä se tarkoittaa monia muitakin asioita. Elinvoimafoorumissa niihin toivottavasti syvennytään tämän syksyn aikana.

Kirjoittaja on yksi Sitran kestävän talouden foorumin osallistujista.