Meidän pitäisi unelmoida mahdotto­masta

Haluan tulevaisuuden, jossa emme tukehdu ilmansaasteisiin, eläimet eivät ole kuolleet sukupuuttoon, emmekä tuhoa toisiamme ydinsodassa. Haluan maailman, jossa olemme yhdenvertaisia ja sorrosta vapaita, jossa kaikilla olisi tarpeeksi. Erilaiset ihmiset ja eläimet eläisivät rinta rinnan sovussa ilman yhtenäisyyden vaatimusta. Haluan Suomen, jossa ihmistä tai hänen potentiaaliaan eivät määrittelisi hänen ulkoiset ominaisuutensa. Jossa identiteettini ei joutuisi lokeroiduksi. Suljen silmäni ja yritän kuvitella, miltä tällainen maailma näyttäisi, mutta tehtävä tuntuu mahdottomalta. Tietenkin.

“

Jatkuvassa dystooppisten uutisten virrassa on vaikea visioida tulevaisuutta, joka ei tavalla tai toisella päätyisi katastrofiin.  

Miten unelmoida tulevaisuudesta, josta emme osaa unelmoida? Ja jos pelkkä unelmoiminen tuntuu mahdottomalta, miten osaisimme rakentaa tällaista tulevaisuutta? Unelmointi ei ole lapsellista kuvittelua, se on välttämättömyys. 

Ainakin yksi asia on varmaa, nimittäin muutos 

Jotta meillä ylipäätänsä olisi tulevaisuus, ainakaan tällä planeetalla, tarvitsemme radikaaleja ja nopeita konkreettisia muutoksia. Lentämistä pitää vähentää. Samoin yksityisautoilua. Ja lihansyöntiä, sähkön- ja vedenkulutusta, ostamista ylipäätänsä.

“

Meidän, erityisesti meidän länsimaalaisten, tulee opetella luopumaan. 

Luopuminen on kivuliasta. Siitä tulee petetty olo. Ensin meidät on opetettu unelmoimaan tilavasta omistusasunnosta, paremmasta palkasta, trendikkäistä vaatteista ja matkasta Balille kaamosta pakoon. Ja nyt näistä pitäisi luopua vapaaehtoisesti? Pelkkä ajatuskin tuo hien pintaan yhdelle jos toisellekin. Saavutetuista etuuksista on vaikea päästää irti, uskomme että ne kuuluvat meille. Tai että olemme ansainneet ne. Todellisuudessa länsimainen vauraus perustuu kolonialistiseen historiaan, tuhlailevaan luonnonvarojen ja energian käyttöön sekä siihen, että voimme kuluttaa edullisesti halvan työvoiman maissa tuotettuja hyödykkeitä. 

Vauraus tai valta eivät koskaan kuuluneet meille, ainakaan sen enempää kuin muillekaan.  Nyt meidän on aika opetella luopumaan ylimääräisestä ja sietää sen mukanaan tuomaa epämukavuutta. Meidän pitää totutella haluamaan asioita, jotka eivät palaudu pelkkään kulutukseen. Luopuminen on kuitenkin vaikeaa ympäristössä, joka jatkuvasti kannustaa kuluttamaan, tavoittelemaan ja tuottamaan lisää. Halujen ja tavoitteiden, unelmien, tulee muuttua sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla. 

Afrofuturismin isä Sun Ra sanoi: ”Olemme kokeilleet ja epäonnistuneet mahdollisessa, nyt on aika kokeilla mahdotonta!” 

“

Meidän tulisi harjoitella tuon mahdottoman tulevaisuuden unelmoimista.

Emme ehkä vielä osaa visioida sortavista hierarkioista vapaata ja rauhanomaista maailmaa, mutta meidän tulisi harjoitella tuon mahdottoman tulevaisuuden unelmoimista. Luopumisen opettelu, epämukavuuteen ja muutokseen totuttelu, halujen harhautus poispäin jatkuvasta kulutuksesta ja tuottamisesta ovat tähän keskeisiä työkaluja. Tulevaisuus on aina potentiaalinen, se on jatkuvasti tulossa, mutta ei koskaan saavu. Se on olemassa ainoastaan meidän kuvitelmissamme. Samaan aikaan jatkuvasti luomme ja rakennamme asioita tulevaisuuteen. Meidän unelmamme ja visiomme tulevaisuudesta rajaavat potentiaalia, rajaavat mahdollisia tulevaisuuksia. Opettelemalla unelmoimaan mahdottomasta, mahdoton muuttuu hieman mahdollisemmaksi. 

Yritetään uudestaan 

Kuvittele hetki tulevaisuutta, jossa emme ole enää kiinnostuneet hamuamaan rahaa ja ikuista nuoruutta. Tulevaisuutta, jossa olemme tyytyväisiä, siihen mitä meillä on. Olemme luopuneet jatkuvan ja maksimaalisen talouskasvun tavoittelemisesta, kasvustrategioiden sijaan meillä on strategioita resursseista luopumiseksi ja vallan jakamiseksi. Kilvoittelemme yhteisöllisyydellä ja huolenpidolla. Maailmamme on monimuotoinen ja moniääninen, silti elämme ilman pelkoa. Rajat ovat auki ja puolustusmenoihin kuluneet resurssit käytetään nyt yhteiseen hyvään. Kaikilla on tarpeeksi, mutta ei ylimääräistä. Mutta se on juuri se, mitä haluammekin. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, mutta juuri mahdottomasta meidän tulikin unelmoida. 

Kirjoittavat ovat kiinnostuneita radikaalin utooppisista dekoloniaaleista käytännöistä. Yhdessä he fasilitoivat projektia nimellä We Should All Be Dreaming, jossa käsitellään unelmoinnin mahdollisuuksia voimaantumisen ja vallankumouksen välineinä.