Menestyisikö Suomi resurssiniukkuuden edelläkävijämarkkinana?

Edessämme ovat resurssiniukkuuden ajat, jolloin öljyn ja monen muun raaka-aineen hinnat alkavat nousta. Mitä tapahtuu, kun öljyn hinta nousee kolmen euron litrahintaan? Kuljetusala nousee barrikadeille, ihmisten ruoka- ja energialaskut nousevat, kukkaron nyörit menevät kiinni ja irtisanomiset alkavat. Onko Suomi varautunut tähän taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti?

Mitä Suomessa pitää tehdä, että tilanteesta selvitään? Miten resurssitehokkuutta tulee kehittää, että varmistetaan sekä nykyinen että tuleva kilpailukyky ja kestävyys?

Sitran johtavat asiantuntijat Karoliina Auvinen ja Matti Aistrich debatoivat, kannattaisiko Suomen ryhtyä resurssiniukkuuden edelläkävijämarkkinaksi. Debatissa on tarkoituksellisesti otettu vastakkaiset ja ääripäitä edustavat näkökulmat jatkokeskusteluiden herättämiseksi.

Resurssiniukkuus on ongelma ja mahdollisuus

Matti: Suomen täytyy kohdata niukkuus. On ymmärrettävä, että meillä ei ole enää sellaista runsautta, joka antaisi varaa ryhtyä valikoimaan mitkä elinkeinotoiminnan vaihtoehdot maistuvat parhaimmilta. Kaikki pitää ottaa, mitä on tarjolla, vaikka ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä. Täytyy pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen niillä korteilla, jotka meille on jaettu.

Karoliina: Edelläkävijämarkkinan luomisen avulla voisimme lähestyä tulevaa öljykriisiä hallitusti, proaktiivisesti ja elinkeinoelämällemme kilpailuetua synnyttäen, eikä hetken tultua reaktiivisesti panikoiden.

Käytännössä edelläkävijämarkkina voitaisiin synnyttää niin, että Suomessa korotettaisiin poliittisella päätöksenteolla fossiilisten polttoaineiden kustannuksia. Näin maatamme hivutettaisiin tulevaan öljykriisiin keinotekoisesti jo ennakkoon. Samalla kepin rinnalle luotaisiin porkkanoita, joiden avulla helpotettaisiin eri toimijoiden siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin kodeissa, liikenteessä, työpaikoilla, kouluissa, maatiloilla ja tehtaissa samalla resurssitehokkuutta parantaen.

Matti: Raaka-aineisiin tai päästöihin kohdistuvilla ylimääräisillä veroilla luotu keinotekoinen resurssiniukkuus tekee Suomessa toimimisesta entistäkin kalliimpaa. Rikkipäästödirektiivin kohdalla peli on jo menetetty. Siitä olisi syytä oppia, ettemme uudestaan aiheuta itsellemme tarpeetonta haittaa. Vain mielikuvitusmaailmassa kaikki on yhtä ruusuista kuin viisi vuotta sitten ja meillä on varaa yhä heikentää Suomen elinmahdollisuuksia uusilla kustannusrasitteilla, kuten verotuksen kiristämisellä. Kilpailukyvyn tahallisen heikentämisen seurauksena kotimaiset yritykset kuolevat tai siirtävät toimintojaan ystävällisempiin toimintaympäristöihin, eivätkä ulkomaiset yritykset investoi Suomeen jatkossakaan.

Käytännön toimet?

Karoliina: Esimerkiksi liikkumiseen ja logistiikkaan liittyvää uutta infraa sekä uusia palveluja ja teknologioita voitaisiin tukea julkisilla hankinnoilla, kokeilu- ja pilotointiohjelmilla, tuilla yms. ohjauskeinoilla. Näin luotaisiin kysyntää, kotimarkkinoita ja referenssejä suomalaisille teknologia- ja palveluinnovaatioille, minkä johdosta alan kasvu- ja vientimahdollisuudet paranisivat merkittävästi. Nykyisestä teknologiatyönnöstä päästäisiin käyttäjälähtöiseen kehittämiseen, kun kysynnän synnyttämisen kautta suomalaiset teknologianerot voisivat tulla ulos laboratorioistaan seurustelemaan oikeiden asiakkaiden kanssa. Näin ”yliopistossa tutkittu, VTT:llä testattu eikä asiakkaita missään” lopputulokset vähenisivät merkittävästi.

Suomesta tulisi myös houkuttelevampi maa kansainvälisille yrityksille. Kysynnän synnyttäminen lisäisi innovaatioiden maahantuontia, jolloin kilpailu antaisi vielä lisäpuhtia suomalaisille. Lisäksi tuonti kehittäisi alikehittynyttä palvelusektoriamme ja edistäisi kotimaisten toimijoiden kansainvälistymistä.

Matti: Omaan jalkaan ampumista parempi vaihtoehto pienelle maalle on seurata, mikä menestyy ja mitä isommat puuhaavat. Tuetaan reaktiivisesti niitä toiminnan alueita, jotka lähtevät kasvamaan, kuten mineraaliteollisuus. Samalla etsitään proaktiivisesti ja realpolitik-hengessä sitä, mistä syntyvät mahdollisuutemme tulevaisuudessa. Esimerkiksi tiedämme, että Saksassa päätös sulkea ydinvoimalat johtaa tarpeeseen ostaa sähköä muualta, ainakin silloin kun Saksassa ei tuuli puhalla eikä aurinko paista. Ruotsilla ovat edessä samat ongelmat. Miten voisimme varmistaa, että meillä on mitä myydä? Toinen esimerkki lähialueen mahdollisuuksista on arktisen alueen lämpeneminen, joka avaa valtavia mahdollisuuksia laajaan yhteistyöhön Venäjän alueiden hyödyntämisessä. Miten voimme asemoitua parhaaksi kumppaniksi tähän?

Edelläkävijyys ratkaisuna

Karoliina: Nykykäsityksen mukaan ympäristö- ja ilmastosääntely aiheuttavat kustannuksia ja heikentävät kilpailukykyä, vaikka ne tulisi nähdä keinona maksimoida kilpailuetua. Edelläkävijämarkkinoiden synnyttämisestä on saatu hyvin kannustavia tuloksia Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Saksan valtion uusiutuvan energian edistämistoimien johdosta alalla on nykyään 370 000 työpaikkaa.  Maa on valjastanut yli sadassa maassa toimivan kauppakamariverkostonsa myymään alan osaamista ympäri maailmaa. Sille tielle Suomen kannattaisi kiireesti rientää mukaan.

Matti: Tuuli- ja aurinkoenergian suhteen laiva on jo seilannut, emmekä enää saa niihin panostaneita maita kiinni varastaaksemme edelläkävijyyttä. Suomi on jo valmiiksi kallis maa ilman, että meidän tarvitsee ehdoin tahdoin tehdä täällä toimimisesta vielä kalliimpaa. Luova tuho on hyvä asia. Turhaa, kallista defensiivisyyttä tulee välttää ja rakenteiden täytyy muuttua, mutta muutos on myös kipeää. Isojen muutosten aiheuttaminen tarpeettomasti ja pakolla, kuten keinotekoisella resurssiniukkuudella, ei ole järkevää.

Mikä on sinun mielipiteesi? Onko olemassa kultainen keskitie? Kommentoi alla!