Millaiset olisivat työllisyyttä edistävän kouluttautumisen kannustimet?

Elämme erikoisen positiivista aikaa Suomen taloudessa, varsinkin jos tarkastellaan viimeisimpiä työllisyyslukuja: työllisyystilastotietojen mukaan työllisyyden kasvu on jatkunut. Työllisten määrä on kasvanut hallituskauden alusta yli 100 000 hengellä.

Samanaikaisesti avointen työpaikkojen määrä on lisääntynyt kaikissa ammattiryhmissä ja kaikilla ELY-alueilla. Työttömien määrä on laskenut viime vuodesta noin 45 000 henkilöllä.

Työnantajien mukaan avoimiin työpaikkoihin ei enää löydy osaavaa työvoimaa, ja nimenomaan osaaminen on johtanut rekrytointiongelmiin.

Yritysten kilpailukyky ja sen mukana kasvu merkitsevät työllisyyden nousua, joten osaavan työvoiman satavuus on kriittinen tekijä työmarkkinoiden toimivuudelle. On entistä tärkeämpää, että nuoret suorittavat vähintään toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja aikuiset saavat työelämässä jatkuvaa jatko- ja täydennyskoulutusta tai työttömille järjestyy nopeita väyliä osaamisen uusintamiseen.

Vaikka taloudessa eletäänkin positiivista aikaa, on meillä samanaikaisesti työnhakijoita, jotka ovat olleet työttömänä yli kaksi vuotta. Tällaisten rakennetyöttömien määrä on 30-40 prosenttia kaikista työttömistä. Ammatillisen koulutuksen puute, vanhentunut koulutus tai koulutus ammattiin, joka ei enää työllistä, heikentävät työllistymisen mahdollisuuksia selvästi.

Koulutuksen järjestäjien yhteistyöstä lisää tehokkuutta ja monialaisuutta

Nykyisen elinikäisen oppimisen rahoitusjärjestelmä kannustaa koulutuksen järjestäjiä ehkä parhaiten tutkintojen tai osatutkintojen tarjontaan. Koulutusten kohdentamisessa ollaan menossa hyvään suuntaan niin ammatillisen koulutuksen kuin korkea-asteen koulutuksenkin osalta.

Toisen asteen reformissa joustavuuden lisääminen ja työelämässä oppimisen kasvattaminen ovat hyviä tavoitteita. Myös korkea-asteella yritysyhteistyötä halutaan lisätä, kehittää monipuolisia oppimisen menetelmiä ja täydennyskoulutustarjontaa sekä lisätä tarjontaa uusille kohderyhmille.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että Suomessa koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö ei ole ehkä riittävän houkuttelevaa tai kannattavaa. Kuitenkin juuri verkostoyhteistyöllä saataisiin tehokkuutta ja monialaisuutta laajemmin ja tasapuolisemmin eri puolilla Suomea kansalaisten käyttöön.

Toinen huolta aiheuttava asia on se, ettei meillä ole käytössä yhtenäistä osaamisenkartoitustyökalua tai toimintamallia eikä aiemman osaamisen hyväksi lukemisen yhdenmukaisia periaatteita opintoalasta tai tasosta riippumatta.

Oppisopimuskoulutus kannustaa sekä työnantajaa että työntekijää

Julkinen sektori rahoittaa erityisesti lasten ja nuorten kouluttautumisen, mikä on ehdottomasti olennainen osa suomalaista laadukasta osaamisjärjestelmää ja luo perustan osaamisellemme.

Kun nuori siirtyy työelämään, astuu kuvioon mukaan työnantaja ja työnantajan intressi kouluttaa tai kasvattaa henkilöstönsä osaamista.

Oppisopimuskoulutus on varmasti niin työnantajaa kuin työntekijääkin eniten kannustava oppimisen muoto: Työntekijä kehittyy ja tuo lisäarvoa yritykselle. Työntekijä saa palkkaa, oppii uutta ja kenties etenee työurallaan.

Oppisopimuskoulutus on hyvä lisäkoulutuksen muoto, mutta palveleeko se nuoria, jotka ovat vasta työuransa alussa, tai aikuisia, jotka tarvitsevat uudelleenkoulutusta? Työnantajalta vaaditaan aikaa ja resursseja työssäoppimisen järjestämiseen, mikä onnistunee parhaiten suurempien yritysten kohdalla. Suomessa yritysten koko on kuitenkin pääosin pieni, ja pk-yritysten jokaisen työntekijän on oltava päätoimisesti tuottamassa tulosta. Oppisopimuskoulutus olisi oivallinen tie, jos yrityksillä olisi käytettävissään työpaikkaohjaajia ja kokemusta kouluttamisesta.

Työn murros haastaa jatkossa entistä useammin niin julkisen sektorin, työnantajat, koulutuksenjärjestäjät kuin kansalaiset uusintamaan osaamistaan. Muutokset edellyttävät koulutusohjelmia, jotka muuntuvat toimintaympäristön tarpeiden mukaan. Lisäksi tarvitaan tukea, motivointia ja ohjausta valintojen tekemisessä sekä uusia oppimismetodeja, jotta oppiminen voisi toteutua yhdenvertaisesti henkilön lähtökohdista riippumatta.

Ennen kaikkea tarvitaan uusia kannustuselementtejä ja ehkä kokonaan uudenlaista ajattelumallia ja asennetta osaamisen kehittämiseen.

Sitran Millä rahalla? -selvitys tarjoaa ensimäistä kertaa kokonaiskuvan koulutuksen ja oppimisen rahavirroista Suomessa. Se kertoo, mistä varat tulevat ja mihin ne käytetään tarjoten samalla eväitä sekä rahoitusjärjestelmän että oppimisen kannusteiden kehittämiseen.