Minne menet, maatalousmuovi?

Arvioidaan, että Suomessa syntyy vuosittain noin 12 000 tonnia maatalousmuovijätettä. Yli puolet tästä on paalimuovia, loput pakkausmuoveja sekä puutarhaviljelyssä käytettäviä katemuoveja ja -harsoja. Maatalousmuovista kierrätetään materiaalina ainoastaan viidennes, suurin osa menee energiakäyttöön tai loppusijoitukseen.

Suomessa olisi kuitenkin potentiaalia kierrättää maatalousmuovia materiaalina nykyistä enemmän. Usein todetaan, että muovia kierrätetään materiaalina vain silloin, kun se on puhdasta ja sitä syntyy suuri määrä samaa laatua. Suomalaisille hevos- ja karjatiloille myydään vuosittain noin 7 000 tonnia paalikäärintämuovia. Se on kaikki yhtä ja samaa muovilaatua (PE-LLD). Sitä olisi mahdollista kierrättää muuksikin kuin energiaksi.

Edellytykset maatalousmuovijätteen kierrätyksen tehostamiseen ovat olemassa. Alueellisia ja valtakunnallisia keräyspalveluita on ja kierrätyskelpoista muovia on riittävästi saatavilla. Näiden avulla maatalousmuoveja ei ole kuitenkaan saatu kiertoon. Missä siis mättää?

Maataloudessa ajatus muovin kierrättämisestä ei ole uutta tai outoa. Kemiran lannoitesäkkejä on maatiloilla kierrätetty 1970-luvulta alkaen – ja 4H-yhdistykset keräävät niitä edelleen. Tosin kaikkien säkit eivät kierrätykseen kelpaa.

Maatalousyritykset ovat motivoituneita kierrättämään. Viime vuonna Varsinais-Suomessa ja Hämeessä tehtyjen kyselyjen ja haastattelujen mukaan viljelijät olivat erittäin kiinnostuneita muovin kierrätyksestä ja se näkyi myös käytännössä. Kevään ja syksyn keräysviikkojen aikana viljelijät toivat lajiteltua ja puhdasta muovijätettä keräysasemille yli odotusten. He olivat valmiit lajittelemaan käytetyt muovit laaduittain, varastoimaan ja pitämään ne puhtaana. Lisäksi he olivat valmiit kuljettamaan käytetyt muovit keräyspisteisiin varsin pitkienkin matkojen takaa.

Maatalousmuovin kierrätys ei siis ole kiinni maatalousyrittäjien taidosta, osaamisesta tai tahdosta. Keräys- tai kierrätysmaksut koetaan vain liian korkeiksi ja kustannusten jakautuminen keräysketjussa epäreiluksi. Vielä tätäkin enemmän kierrätystä hidastaa tiedon ja tiedotuksen puute. Tietoa esimerkiksi maataloudessa syntyvän pakkausmuovin kierrättämisestä ei tahdo löytyä mistään tai keltään. Vastaavasti keräyksestä vastaavat yritykset kertovat tiloilta kerättävä muovilaadun olevan liian likaista ja sekalaista materiaalikiertoon.

Perimmäisenä syynä maatalousmuovin kierrätyksen vähäisyyteen on mielestäni vuoropuhelun puute. Yhteistyötä tarvitaan koko ketjussa aina valmistajasta, käyttäjään ja kierrättäjään. Tietoa tarvitaan muun muassa siitä, miten syntypaikkalajittelulla voidaan nostaa muovijätteen jalostusastetta ja vähentää kustannuksia. Lajittelua helpottaa, jos tiedetään, mitä muovilaatua mikin muovi on. Vuoropuhelulla ja yhteistyöllä voidaan järkeistää keräyksiä ja jakaa kustannuksia win-win -hengessä.

Tiedon jakamista, yhteistyötä ja ennakkoluulojen vähentämistä tarvitaan koko ketjussa puolin ja toisin. Maatalousmuovijätteestä voidaan yhdessä tehdä koko ketjua palveleva hyvä renki, jos vain niin halutaan.

Blogi on osa #materiaalista-juttusarjaamme, jossa eri materiaalien huippuasiantuntijat pureutuvat materiaalien kiertotalouteen. Lue muut jo julkaistut jutut täältä.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. MMT, agronomi Leena Erälinna toimii projektipäällikkönä Turun yliopiston Brahea-keskuksessa ja on kiinnostunut kiertotalouteen ja ravinnekiertoon liittyvistä asioista.