Mistä puhumme, kun puhumme osaamisesta?

Julkinen keskustelu osaamisesta pyörii pitkälle osaamisvajeen, työvoimapulan ja osaamisen riittämättömyyden ympärillä. Tämä on ymmärrettävää, sillä väestökehityksen ja työ- ja elinkeinorakenteen muutosten myötä monilla aloilla tarvitaan lisää työntekijöitä ja osassa yrityksistä koetaan, että osaamisen puute on myös kasvun este.

Keskustelu kuvaa käsillä olevia ongelmia ja tosiasioita. Samaan aikaan keskustelu ja käytetty kieli heijastavat ajatteluamme ja muokkaavat näkemyksiämme. Kieli luo todellisuutta ja vaikuttaa ajattelutapoihimme. Leikitään hieman ajatuksella.

Entä jos keskittäisimme huomion enemmän siihen osaamiseen, jota on, eikä siihen mitä ei ole? Entä jos puhuisimme lähtökohtaisesti osaamisen runsaudesta ja moninaisuudesta ja huomaisimme, että osaamista myös syntyy jatkuvasti? Vaikka ajattelua muuttamalla emme ratkaise käsillä olevia haasteita, saatamme oivaltaa jotakin uutta osaamisesta ja sen luonteesta.

Tuore Harri Ketamon, Johanna Ollilan ja Laura Paason kirjoittama ”Miten huomata yhä moninaisempaa osaamista?” -muistio nostaa esiin osaamisen huomaamiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Näkökulmat osin myös haastavat totuttuja ajattelutapojamme. Tämä on arvokasta, sillä se voi auttaa näkemään osaamisen ja siihen liittyvän keskustelun uudessa valossa.

Nostan esiin neljä ajatusta, jotka muistiossa itseäni puhuttuvat.

Meillä kaikilla on valtava määrä erilaista osaamista. Kyse ei ole vain koulutuksesta, ammatista ja tutkinnosta, vaan kaikista tiedoista, taidoista, kokemuksesta, hiljaisesta tiedosta ja ymmärryksestä, joita meille elämämme aikana kertyy eri yhteyksissä: työssä, opinnoissa, harrastuksissa ja arjen askareissa. Tästä laajasta ja moninaisesta kirjosta syntyy ainutlaatuisia osaamisyhdistelmiä.

Silti usein ajattelemme osaamisen olevan sama kuin tutkinto tai ammatti. Entä jos keskittyisimme enemmän ihan itse osaamiseen? Entä jos ammatti-identiteetin rinnalla tai sen sijaan keskittyisimme osaamisidentiteettiin: mitä minä osaan ja millainen kokonaisuus osaamisistani syntyy?

Ammattirakenteiden ja työtehtävien muuttuessa tällainen osaamisidentiteetin vahvistaminen olisi kestävää. Se auttaisi ihmisiä näkemään osaamispotentiaalinsa laajasti ja hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti eri rooleissa ja tilanteissa. Tietyssä yhteydessä hankittu ja käytetty osaaminen auttaa myös toisessa: artesaanin kädentaidoista voi olla hyötyä vaikkapa valmistavassa teollisuudessa tai vapaa-ajalla hankitusta someosaamisesta viestintätehtävissä.

Osaaminen ja sen hyödyllisyys muuttuvat ajassa. Emme ehkä tule ajatelleeksi, että vain osa osaamisestamme on aktiivisessa käytössä. Meillä on myös reserviosaamista, jota emme tällä hetkellä käytä. Tämän lisäksi hyödynnämme erilaisia osaamisiamme eri yhteyksissä, elämänvaiheissa ja rooleissa: vanhempana, ystävänä, työntekijänä, yhdistysten jäsenenä ja harrastajana.

Yhtä lailla työelämässä tarvittava osaaminen muuttuu ajan myötä ja joskus tarvitaan kokonaan uutta osaamista. Voisiko kuitenkin olla myös niin, että tässä hetkessä hyödyntämätön osaaminen voi toisessa ajan hetkessä olla arvokasta? Näin ajateltuna yhteiskunnassa saattaa jopa lymyillä osaamisvaranto ja potentiaali, jonka olemassaoloa ja arvoa emme tällä hetkellä tunnista.

Työelämän muuttuessa tarvitaan eittämättä kokonaan uutta osaamista, jota ei vielä ole olemassa. Uutta osaamista syntyy ja kehittyy koulutuksessa ja myös työtä tehdessä. Yksilön osaaminen ei olekaan koskaan staattista, vaan kehittyy ja muotoutuu läpi elämän.

Vastaavasti ihmisten moninainen osaaminen ja kekseliäisyys synnyttävät ideoita ja uudistavat työtä. Osaaminen sekä muuttuu työssä että muuttaa työtä, jopa synnyttää sitä. Sen lisäksi, että pohdimme, millaista osaamista työelämässä tarvitaan, voimme myös pohtia, millaista työtä osaaminen voi synnyttää. Ajatteletpa mitä hyvänsä uutta innovaatiota, takana on aina ihmisten innostusta ja osaamista.

Osaamisesta käytetty sanasto on vähintään yhtä moninaista kuin ihmisten osaaminen. Ihmisten saattaa olla vaikeaa löytää omalle osaamiselleen sanoja. Asiaa mutkistaa se, että osaamisesta puhutaan eri kielin. Työnhakija ja työnantaja saattavat käyttää samasta osaamisesta eri sanoja, koulutusjärjestelmän kieli poikkeaa työelämässä käytetystä sanastosta ja jopa organisaation sisällä eri ammattiryhmät saattavat puhua osaamista kovin erilaisin sanoin. Kieliteknologia tarjoaa apua moninaisen kielen ja sanaston yhteensovittamiseen.

Kaikki edellä mainittu vahvistaa sitä, että tarvitsemme aina dialogia ja yhteisen ymmärryksen luontia siitä, mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme osaamisesta, osaamisvajeesta tai vaikkapa osaamisen ylitarjonnasta. Keskustelua ja yhteisen ymmärryksen luontia tarvitaan esimerkiksi työyhteisöissä, työnhakijoiden ja työnantajien välillä ja kun oppilaitokset, työnantajat ja julkiset toimijat ratkovat alueellisia osaamiskysymyksiä.

Osaaminen syntyy ja kehittyy aina vuorovaikutuksessa ja saa myös merkityksensä ihmisten välisessä toiminnassa. Siksi siitä pitää puhua.