archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Miten kiertotalous saadaan osaksi koulujen arkea?

Nykyinen kulutustapamme kuormittaa maapalloa. Nuoret, opettajat sekä nuoret opettajat - muutoksen aika on koittanut ja se lähtee teistä.

Kirjoittajat

Emelian Susi

opiskelija, Sotungin lukio

Joel Vilen

opiskelija, Salon lukio

Jasper Ahtikivi

opiskelija, Etu-Töölön lukio

Iina Koskinen

opiskelija, Tapiolan lukio

Julkaistu

Kiertotalous Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous on nykypäivän ja varsinkin tulevaisuuden tärkein talouden muoto, sillä maapallomme ei kestä kasvavaa raaka-aineiden kulutusta. Nykyinen lineaarinen talousmallimme, jossa tuote heitetään käytön jälkeen pois, on korvattava kiertotaloudella: materiaalien ja tuotteiden uusiokäytöllä sekä erilaisilla palveluilla, joiden avulla tavaroita voi lainata, jakaa ja yhteiskäyttää muiden kanssa. Kiertotalouteen siirtymisessä tarvitaan kaikkia – varsinkin nuoria ja heitä inspiroivia opettajia.

On tärkeää, että kiertotalous tuodaan lähelle nuorten arkea. Miten kiertotalous näkyy juuri jokaisen omassa elämässä? Mitä pieniäkin valintoja sen edistämiseksi voi itse tehdä? Nuorten pitää ymmärtää, että heidänkin kulutuspäätöksillään on merkitystä.

Hyvä käytännönläheinen esimerkki kiertotaloudesta ovat kaupunkipyörät, joita voi lainata tarpeen mukaan ympäri kaupunkia olevista fillariasemista. Henkilökohtaisten tavaroiden määrää voidaan pienentää lainaamalla ja vuokraamalla.

Kiertotalous on kuin suihkusta tullut ihminen – freesi.

Kiertotaloutta voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Sitä tutkittaessa voidaan valita juuri opetettavia nuoria kiinnostava aihe. Kiinnostaako nuoria mahdollisesti yrittäminen, vaatteet tai ehkäpä tiede? Vaatteiden kiertotaloutta edustaa mm. vaatelainaamoketju Vaatepuu. Yritys mahdollistaa suuren vaatekaapin ilman, että vaatteita tarvitsee itse omistaa.

Tunnilla käytävien aitojen yritysesimerkkien sekä yritysvierailujen kautta opiskelijat näkevät, miten kiertotalous käytännössä toimii. Vierailut antavat opiskelijoille tietoa kiertotalouden uusista innovaatioista ja siitä, miten kiertotalous korvaa nykyisen lineaarisen talouden. Myös tunneilla voidaan tutustua materiaalien uudelleenkäyttöön.

Moni voi inspiroitua ja löytää itseään kiinnostavan alan kiertotalouden kehittämisen parissa. Kiertotalous ei tarvitse vain taloudellista osaamista, mutta myös esimerkiksi kemian, fysiikan ja biologian osaamista.

Työtavat edustavat arvoja

Myös erilaisten työskentelytapojen kautta on mahdollista kehittää nuorten tietoisuutta kiertotalouteen liittyen. Ympäristö muokkaa nuorten ajatusmaailmaa ja arvoja, joten kiertotalouden tulisi näkyä oppilaitoksen työskentelytavoissa: ruokahävikkiä on käytettävä hyödyksi ja tyhjillään olevia tiloja voi vaikka vuokrata muuhun käyttöön. Toisin sanoen kiertotalouden täytyy olla osana oppilaitoksen arkea.

Kierrätystä, jakamista, vähäpäästöisyyttä sekä uusiokäyttöä on mahdollista opettaa kouluissa myös tapahtumaviikkoja- ja kampanjoita hyödyntäen. Useat oppilaitokset ovatkin jo ottaneet askeleen oikeaan suuntaan osallistumalla esimerkiksi Vihreä lippu -ohjelmaan, joka ohjaa oppilaitoksia muuttamaan toimintaa ympäristöystävällisemmäksi.

Toisen asteen koulutuksessa erinomaisena ikkunana työelämään toimii Taloudellinen tiedotustoimisto TAT:in Yrityselämän nuoret sukupolvet -kiertotalousbisneskurssit. Kurssien avulla nuoret oppivat kaupallista osaamista, tulevaisuuden työelämätaitoja kiertotalouden näkökulmasta.

Tulevaisuus: uhka vai mahdollisuus?

Jos siirrymme kiertotalouteen, tulevaisuus on ehdottomasti mahdollisuus! Se kuuluisa talouden pyörä pysyy liikkeessä, kun materiaalit saadaan kiertoon teollisuudessa. Uusiutumattomien luonnonvarojen käytön vähentäminen ja myöhemmin lopettaminen on avain kiertotalouden toteutumiseen.

Kiertotalous on juna, josta ei saa myöhästyä.

Digitalisaation ja globalisaation myötä työmarkkinat ovat murroksen alaisena. Nuoret ovat tulevaisuuden työntekijöitä ja heidän osaamistaan tarvitaan. Jo nyt täytyy ottaa kiertotalous osaksi oppilaitosten elämää. Me voimme vaikuttaa toiminnallamme siihen, millainen tulevaisuus tulee olemaan.

Tehdään siis parempi ja vakaampi tulevaisuus yhdessä.

Opettaja, lue lisää siitä, miten voit ottaa kiertotalouden osaksi opetusta täältä.

Mistä on kyse?