Nämä kolme jännitettä jäävät katveeseen presidentti Niinistön turvallisuus­raportissa

Presidentti Sauli Niinistön Euroopan unionille tekemä raportti eurooppalaisten yhteiskuntien kriisinkestävyydestä julkaistiin lokakuun lopussa. Raportin sisältöä on ruodittu mediassa jo laajasti, mutta miltä se näyttää ennakointisilmälasien läpi katsottuna? Nostamme tässä kirjoituksessa esille havaintojamme turvallisuus- ja tulevaisuusnäkökulmasta.

Niinistön raportti on reaktio Venäjän Ukrainassa vuonna 2022 aloittamaan hyökkäyssotaan, joka yllätti enemmistön EU:n jäsenvaltioista ja paljasti puutteita jäsenvaltioiden varautumisessa. Samaan aikaan, kun Ukrainassa on alkamassa jo kolmas sotatalvi, Suomen ja Euroopan unionin turvallisuusympäristöä muokkaavat myös ilmastonmuutoksen, demokratian elintilan kapenemisen, kansainvälisen järjestelmän murenemisen sekä Yhdysvaltain ja Kiinan geoekonomisen suurvaltakamppailun kaltaiset, hitaasti etenevät ja turvallisuusympäristön tulevaisuutta pitkällä aikavälillä muokkaavat muutosilmiöt.

Meneillään olevassa limittyvien kriisien ajassa yhteiskuntien ja ihmisten tulevaisuushorisontti kaventuu ja kiinnittyy vahvasti nykyhetkeen. Siksi tilannekuvan ja perinteisen turvallisuusanalyysin lisäksi päätöksenteon tueksi ja demokratiaan kuuluvaan moniarvoiseen julkiseen keskusteluun tarvitaan myös ennakoinnin tarjoamaa pitemmän aikavälin näkymää, kokonaisvaltaista ymmärrystä turvallisuusympäristön murroksesta ja sen ketjuuntuvista vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Olemme Sitran ennakoinnissa tekemässä parhaillaan analyysia turvallisuusympäristön murroksen yhteiskunnallisista vaikutuksista pitkällä aikavälillä. Tarkastelimme Niinistön raporttia kolmen tähän mennessä selvitystyössämme esiin nousseen, läpileikkaavan jännitteen kautta. Nämä jännitteet sijaitsevat akseleilla lyhyt aikaväli—pitkä aikaväli, säilyttäminen—uudistaminen sekä konsensus–moniäänisyys.

Tulevaisuushorisontti: lyhyt vs. pitkä aikaväli

Perinteinen sotilaallinen konflikti tai sen uhka ymmärrettävästi pakottavat katsomaan lähelle, niin ajallisesti kuin maantieteellisesti. Ennakoinnin näkökulmasta yksi turvallisuusympäristön murrokseen liittyvä läpileikkaava jännite liittyykin aikajänteeseen ja kulkee lyhyen ja pitkän aikavälin välillä. Niinistön raportissa katse on enimmäkseen nykyhetkessä ja keskipitkällä aikavälillä. On hyvä muistaa, että pitkän aikavälin tulevaisuutta rakennetaan kuitenkin myös kriisien keskellä tehtävillä päätöksillä ja valinnoilla.

Niinistön raportissa sinänsä huomioidaan sodan uhan ohella muitakin pidemmän aikavälin muutoksia turvallisuusympäristöön, kuten ilmastokriisi, pandemian uhka ja kriittisiin teknologioihin liittyvät riippuvaisuudet. Raportin lähtökohta on havahduttaa EU-maita varautumaan näiden uhkien kohdalla myös ja ennen kaikkea kaikkein pahimpiin skenaarioihin.

Pahimpaan varautumiselle on varmasti perusteensa, mutta mitä tarkemmin eri uhkien muodostamia aikajänteitä sekä niihin varautumiseen liittyvä jännitteitä osattaisiin hahmottaa, sitä helpompaa olisi käydä keskustelua turvallisuuden takaamiseksi tarvitusta resurssien allokoinnista. Lisäksi strateginen päätöksenteko helpottuu, kun eri aikajänteiden muutoksista on olemassa yhteinen, jaettu ymmärrys.

Toisenlaisia, yllättäviä tulevaisuuksia on myös mahdotonta kuvitella, ellemme pysty tunnistamaan ja kyseenalaistamaan tulevaisuutta koskevia oletuksiamme. Niinistön raportissa yllättävämpiin tulevaisuuksiin varautumisen yhteydessä puhuttiin yhteisestä ”kognitiivisesta dissonanssista” – koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota osoittivat, että emme pystyneet kuvitella jotakin niin mahdottomalta tuntuvaa mahdolliseksi.

Varautuminen: säilyttäminen vs. uudistaminen

Toinen keskeinen jännite liittyy varautumiseen, joka perusluonteeltaan näyttäytyy säilyttävänä toimintana. Varautumalla pyritään estämään ei-toivottuja muutoksia nykyiseen tilanteeseen ja varmistamaan yhteiskuntien jatkuvuudenhallinta. Vaarana on, että varautumista korostavassa ajassa säilyttämisen eetos hiipii sinnekin, missä uudistuminen olisi joko akuutin kriisin tai ilmastonmuutoksen kaltaisten hitaampien kehityskulkujen vuoksi välttämätöntä.

Turvallisuusympäristön systeemisessä murroksessa, jossa turvallisuus, talous ja teknologia kietoutuvat yhteen, nykyisten rakenteiden säilyttämiseen pyrkivä varautuminen ei riitä turvaamaan turvallisuuden edellytyksiä pitkällä aikavälillä.

Raportissa esimerkiksi peräänkuulutetaan nopeampaa kykyä reagoida ja toipua talouteen vaikuttavista kriiseistä, kuten pandemiasta. Samalla tiedämme, ja raportissakin todetaan, että talouden rakenteet ovat murroksessa. Maailmantaloudessa ja liiketoimintaympäristössä tapahtuu muutoksia, jossa ei välttämättä voi odottaa paluuta vapaan kaupan maailmaan tai markkinavetoiseen talouspolitiikkaan. Tämä muutos johtuu Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kilpailusta, joka käydään erityisesti talouden keinoin. Muutokseen sopeutuminen vaatii uudistuksia toimintatavoissa ja liiketoimintamalleissa, ei ainoastaan kykyä toipua talouteen vaikuttavista kriiseistä.

Turvallisuuskeskustelu: konsensus vs. moniäänisyys

Kolmas turvallisuusympäristön murrokseen liittyvä jännite koskee yhteiskunnallisen turvallisuus- ja tulevaisuuskeskustelun konsensushakuisuutta ja toisaalta resilienssin resilienssin edellyttämää moniäänisyyttä. Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä yhtenäisyys ja sen vaade turvallisuuskeskustelussa ja -päätöksenteossa ovat luonnollinen reaktio Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan kaltaiseen yllättävään ulkoiseen turvallisuusuhkaan.

Tämänkaltaisessa tilanteessa muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen vastaaminen nopeasti ja päättäväisesti edellyttää jonkinlaista konsensusta uhasta ja keinoista varautua siihen. Sen sijaan pidemmällä aikavälillä liiallisen tai liian pitkään jatkuneen yksimielisyyden vaikutukset voivat olla päinvastaisia. Se voi johtaa välttämättömyyden ja vaihtoehdottomuuden ilmapiiriin ja siten myös ennakoinnin ja tulevaisuusnäkymien yksipuolistumiseen. Tämä puolestaan voi pitkällä aikavälillä heikentää niin turvallisuutta ja resilienssiä kuin myös demokratiaa.

Kansalaisilla on Niinistön raportissa keskeinen rooli varautumisessa ja turvallisuuden takaajina. Kansalaisten aktiivisuus, luottamus ja kyvykkyydet nähdään resurssina, jolla on vaikutusta sekä yksilön omaan välittömään turvallisuuteen että yhteiskunnan yhtenäisyyteen. Toisaalta raportissa ei juuri pohdita, voisiko kansalaisilla olla roolia sen pohtimisessa, kenen turvallisuudesta kulloinkin puhutaan tai miltä eri uhat eri ihmisten näkökulmista näyttävät. Entä voisiko jo ”hyvän sään aikana” käyty moniääninen ja osallistava keskustelu erilaisista turvallisista mutta myös ei-toivottavista tulevaisuuksista parantaa yhteiskunnan resilienssiä ja yhtenäisyyttä?

Ja sananen vielä demokratiasta

Raportissa turvallisuuden todetaan olevan demokratian edellytys. Viestiä voi tarkastella myös toisin päin: demokratiaa tarvitaan myös laajan turvallisuuden ylläpitäjäksi ja rakentajaksi.  

Kriisien keskellä demokratia osoittaa vahvuutensa. Demokraattiset, moniääniset prosessit auttavat luovimaan vaikeista ajoista eteenpäin, hyödyntämään kansakunnan voimavaroja sekä edistämään aloitteellisuutta ja yritteliäisyyttä. Esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on saanut monet Itä-Euroopan maat tähyämään EU:ta kohti, mikä on vahvistanut niiden demokratiakehitystä monilla mittareilla.

Ja vielä: on hyvä muistaa, että erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia on monia. Niinistön raporttia on kuvailtu jopa apokalyptiseksi. Siinä korostetaan pahimpiin mahdollisiin skenaarioihin valmistautumista. Se kuuluukin varautumisen luonteeseen. Varautumispuheen ohella myös erilaisista vaihtoehtoisista tulevaisuuksista pitäisi käydä yhteiskunnallista keskustelua. Oletukset tulevaisuudesta vaikuttavat päätöksiin tässä ja nyt. Minkälainen oletus tulevaisuuden turvallisuusympäristöstä ohjaa EU:ta? Käykö tiemme eittämättä kohti kilpavarustelun aikakautta vai pohdimmeko myös muita mahdollisuuksia ja näkökulmia turvallisuuden tulevaisuudesta Euroopassa?