Olemmeko ilmasto- ja energiapolitiikan edelläkävijöitä vai perässähiihtäjiä?

Tämä kirjoitus on ilmestynyt lyhennettynä Kauppalehdessä torstaina 10.7. Kirjoittajat (Pertti Korhonen, Antti Herlin,  Mikko Kosonen, Matti Lievonen, Tapio Kuula, Mika Anttonen ja Henrik Ehrnrooth) muodostavat Climate Leadership Councilin hallituksen.

Kauppalehdessä julkistettiin 17.6. Metsäteollisuus ry:n PTT:ltä tilaama arvio, jonka mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikasta voi aiheutua Suomen teollisuudelle jopa 2,1 miljardin euron vuotuiset lisäkustannukset. Arviossa ei huomioitu niitä mahdollisuuksia, joita Suomi voi hyödyntää, jos tartumme edelläkävijöiden joukossa ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisemiseen. Huomiotta jäivät myös ne kustannukset, jotka syntyvät joka tapauksessa, jos ilmastomuutoksen pahimmat vaikutukset toteutuvat.

Ilmastonmuutoksen torjunnan arvioitu kustannus on tässä vaiheessa toimittaessa varsin kohtuullinen verrattuna siihen moninkertaisesti suurempaan kustannukseen, minkä hillitsemätön ilmastonmuutos aiheuttaisi. Ja voi olla niin, että vahingot koko maapallon ekosysteemille ovat niin vakavat ja peruuttamattomat, että niitä ei mikään raha enää pysty korjaamaan.

Monet muut maat ovat tehneet päätöksen vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Saksan energiakäänne, Yhdysvaltain päätös vähentää kivihiilen käyttöä ja tuoreimpana Ranskan puhtaan energian ohjelma ovat tästä oivia esimerkkejä.

Mutta mitä tapahtuu Suomessa? Kivihiilen käyttö kasvaa, EU:lta tulevia linjauksia kritisoidaan ja kustannusvaikutuksia lasketaan liian yksipuolisesti näkemättä ilmastonmuutoksen aiheuttaman systeemisen muutoksen mahdollisuuksia.

Kun katsoo selvityksen tuloksia tai itse asiaa mistä kulmasta vain, kustannusten kehitysarvio on varsin maltillinen. Esimerkiksi PTT:n arvio 440–1030 euron asumis- ja liikkumiskustannusten vuosittaisesta kasvusta ei itse asiassa edes poikkea normaalista kulujen kasvukehityksestä merkittävästi, kun vertaa kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja yleiseen kustannuskehitykseen. PTT:n laskelmassa ilmasto- ja energiapolitiikan kustannukset on erotettu normaalista kustannuskehityksestä, ja silloinkin se on vain suuruusluokkaa 1-2 prosenttia kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista vuonna 2030, jos tulojen kehitys jatkuu suunnilleen samalla lailla kuin edeltävänä 15 vuoden ajanjaksona. Sen verran meidän täytyy olla valmiita maksamaan siitä, että saamme energiamme kestävällä tavalla tuotettuna, uusia teknologioita markkinoille ja lisää vientituloja – ja takaamme terveellisen elinympäristön tuleville sukupolville.

Teollisuuden kustannusvaikutusten osalta PTT:n raportissa korostetaan, että suurimmat kustannukset EU:n energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteista kohdistuisivat metsäteollisuudelle, erityisesti sen osalta, miten päästöoikeuden hinta nostaa sähkön markkinahintaa. Tässä on myös huomioitava, että Suomen metsäteollisuus tuottaa yli puolet tarvitsemastaan sähköstä tehtaiden yhteydessä pääasiassa kuoren ja sivutuotteiden, kuten bioliemen, avulla. Jos metsäteollisuuden omaa ja omistamaa sähkön tuotantoa ja käyttöä verrataan toisiinsa, käyttöön nähden yli 80 prosenttia sähköstä tuotetaan siis hiilidioksidivapaasti: biopohjaisesti, vesivoiman ja ydinvoiman avulla. Myös tarvitsemansa lämmön metsäteollisuus tuottaa tehdasalueilla – uusiutuvista energianlähteistä.  Näihin tuotantomuotoihin päästöoikeuden hinta ei vaikuta. Olisi myös mielekästä tutkia sitä, miten ja millä kannusteilla esimerkiksi biomassapohjaisen sähköntuotannon lisäämistä ja energiatehokkuutta saadaan edelleen parannettua teollisuudessa. Tässä yhteydessä pitää myös huomioida bioteknologia, joka lisää metsiemme hyödyntämismahdollisuuksia.

Sen sijaan että pöyristelemme ilmasto- ja energiapolitiikan kustannuksia, olisi rakentavampaa etsiä ratkaisuja haasteeseen, joka meillä joka tapauksessa on edessä. Tarvitsemme enemmän sellaisia selvityksiä, joissa aidosti katsotaan uusien cleantech-innovaatioiden kehittymisen esteitä ja mietitään kannustimia niiden eteenpäin viemiseksi.

Suomen tulee systemaattisesti suunnata energia- ja ilmastopolitiikkaa tukemaan kasvua, vaihtotasetta ja työllisyyttä eikä pitää kynsin hampain kiinni vanhasta toimintamallista.  Fossiilisten polttoaineitten käyttöä on vähennettävä nopeaan tahtiin ja ne tulee korvata uusiutuvilla energianlähteillä. Suomeen on myös rakennettava aito maailmanluokan cleantech-metropoli, jossa yritykset voivat kehittää ja esitellä vähähiilisiä ratkaisujaan ja saada näin ponnahduslaudan maailman kasvaville cleantech-markkinoille.

Sitä paitsi raha, joka päästöoikeuksien avulla kerätään, voidaan kohdistaa uuden tarvittavan infrastruktuurin ja tuotteiden kehittämiseen. Se tuo lisää työpaikkoja ja työn verotusta voidaan vastaavasti vähentää – ja silloin kotitalouksille ei välttämättä tule edes mainittua 1–2 prosentin kustannuspainetta. Kyseessä on systeeminen muutos maailmaan, jossa saastuttamista verotetaan entistä enemmän ja työtä entistä vähemmän. Tällainen muutos on vääjäämättä tulossa ja silloin ne, jotka ovat tehneet muutoksen etunojassa, pääsevät myymään ratkaisuja, tuotteita ja palveluja muille. Vähähiiliset ja resurssiniukat ratkaisut tulevat olemaan tulevaisuudessa kysyttyjä.

Cleantech ja biotalous on valittu Suomen elinkeinopolitiikan keihäänkärjiksi. Kunnianhimoinen energia- ja ilmastopolitiikka kehittää nimenomaan näitä markkinoita, kannustaa energiatehokkuuteen ja ohjaa investointeja puhtaaseen energiaan. On Suomen etu olla ajamassa uutta ilmastopolitiikkaa eteenpäin kaikin voimin ja kansainvälisesti mahdollisimman laajalla rintamalla. Ilmastonmuutos etenee, sen haittavaikutukset pahenevat eikä paluuta vanhaan ole.

Ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla on todellakin jo kiire. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreimpien tutkimusten mukaan maksimissaan kahden asteen ilmaston lämpenemisen tavoite on jo muuttunut epärealistiseksi. Kahden asteen tavoitteen ylittyessä haitat ja hintalappu moninkertaistuvat.