Onko päästöjen kompen­sointi rahastusta?

Päästöjen kompensointi Päästöjen kompensointi on viime aikoina puhuttanut paljon. Yritykset, kuten Hesburger, Wolt ja Juustoportti tarjoavat päästökompensoituja tuotteita, Suomi kompensoi EU-puheenjohtajakautensa lentojen päästöt ja monet tahot tarjoavat kompensointipalveluja kuluttajille. On riidelty, onko kompensaatiopalvelu hyväntekeväisyyttä ja rahankeräyslain alaista toimintaa. Kompensointia on myös syytetty rahastukseksi.

Mitä on päästöjen kompensointi?

Päästöjen kompensoinnilla tarkoitetaan sitä, että kumotaan aiheutettu ilmastohaitta vähentämällä tai sitomalla omia päästöjä vastaava määrä jossain toisaalla. Yleensä tämä tarkoittaa päästöyksikköjen (engl. carbon credit tai carbon offset) ostamista ja mitätöimistä jonkun palveluntarjoajan kautta. Päästöyksiköitä tuottavat kehittyvissä maissa projektit, joissa esimerkiksi rakennetaan uusiutuvaa energiaa, suojellaan metsiä hävittämiseltä, metsitetään uusia alueita, vaihdetaan energiatehokkaampiin liesiin tai kerätään talteen kaatopaikoilta vapautuvaa metaania. Projektit sertifioidaan kolmannen osapuolen tekemillä tarkastuksilla jotain standardia vasten, ja tuotetut päästövähennykset lasketaan standardin määrittämillä menetelmillä. Kun päästövähennys on tuotettu ja tarkastettu, myönnetyt päästöyksiköt numeroidaan ja lisätään rekisteriin, jossa niiden omistuksesta pidetään kirjaa. Kun yksikkö myydään kompensointiin, se mitätöidään rekisterissä.

Vuonna 2018 vapaaehtoisilla markkinoilla hyvitettiin globaalisti sadan miljoonan tonnin edestä hiilidioksidipäästöjä – liki kaksi kertaa Suomen päästöjen verran. Yleisimpiä käytettyjä standardeja vapaaehtoisiin kompensaatioihin ovat Verified Carbon Standard (VCS), Gold Standard ja Clean Development Mechanism (CDM).

On toki muitakin tapoja kompensoida päästöjään. Suomessa CO2esto ostaa oikeuksia pois EU:n päästökaupasta päästökaupasta , jolloin ne ovat pois energiantuotannon ja teollisuuden sallitusta päästökiintiöstä. On myös mahdollista kompensoimisen hengessä lahjoittaa suomalaisten ikimetsien suojeluun tai soiden ennallistamiseen, tai yksinkertaisesti ympäristöjärjestöjen vaikuttamistyöhön.

Onko kompensointi luotettavaa?

Jotta kompensaatiota kiistattomasti tapahtuisi, on tuotetun päästövähennyksen oltava todellinen, mitattavissa, pysyvä ja lisäinen. Lisäisyys tarkoittaa, että päästövähennystä ei olisi tapahtunut ilman projektia, ja että projektia ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman päästöyksikköjen tuomaa tuloa. Pysyvyys on huolenaiheena erityisesti maankäyttöön liittyvissä projekteissa, joissa istutettu metsä voi esimerkiksi palaa, ja saavutettu ilmastohyöty siten kumoutua. Päästövähennyksen todellisuus edellyttää, että hiilivuotoa ei ole tapahtunut, eli projekti ei ole aiheuttanut päästöjen lisäystä muualla. Näin esimerkiksi käy, jos hakkuut vain siirtyvät suojellun metsän alueelta toisaalle tai jos joku muu käyttää tehokkaampien liesien säästämän polttoaineen.

Aktiivisen vapaaehtoisen kompensointimarkkinan voi sanoa syntyneen 2000-luvun alussa. Projektien laatu oli hyvin vaihteleva, mikä aiheutti useita skandaaleja. Uskottavuuden takaamiseksi hiilimarkkinoita ajavat järjestöt perustivat VCS:n ja ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt Gold Standardin, jotka pyrkivät varmistamaan projektien ilmastohyödyn, sekä Gold Standardin tapauksessa lisäksi muiden kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisen. Samoihin aikoihin YK kehitti CDM:n, joka salli kehittyneiden maiden ostaa päästöyksiköitä kehittyvistä maista Kioton ilmastosopimuksen mukaisten päästövähennysvelvoitteidensa saavuttamiseksi. Myös muita, usein tiettyihin projektityyppeihin tai tietyille alueille keskittyviä standardeja luotiin.

Todellisen, pysyvän ja lisäisen päästövähennyksen varmistaminen on kuitenkin monimutkaista. Ilmastohyötyjen takaamiseksi standardeilla on pitkä lista vaatimuksia, kuten konservatiivisuus päästövähennysten laskemisessa, lisäisyyden testaaminen investointianalyysillä, bufferin ylläpito pysyvyysriskin toteutumisen varalle sekä vuotojen riskianalyysi, tarkkailu ja vähentäminen yksikköjä myönnettäessä. Standardeja on kehitetty koko niiden olemassaolon ajan, mutta niitä kritisoidaan edelleen erityisesti lisäisyyden todistamisesta. Se on erityisen vaikeaa, sillä emme voi koskaan varmuudella tietää, mitä olisi tapahtunut, jos projektia ei olisi tehty.

Suomalaiset kompensaatiotarjoajat ovat menneet standardeja pidemmälle. Monen yrityksen kompensoinnit välittävä Nordic Offset kertoo valitsevansa vain vahvimmin lisäisiä Gold Standard-projekteja, Ilmastoapu seuraa tarjoamiaan hankkeita itse aktiivisesti, ja Compensate kompensoi päästöt varmuuden vuoksi vähintään kolminkertaisesti.

Milloin päästöjen kompensointi on hyvä idea?

Kompensointia syytetään joskus anekaupaksi. Onkin totta, että jos valittavana on päästöjen vähentäminen tai kompensointi, päästöjen vähentäminen itse on arvokkaampaa. Osittain siksi, että kompensointiin liittyy aina epävarmuuksia, mutta pääosin siksi, että päästöistä on pian päästävä eroon kaikkialla. Tähän tarvitsemme tietysti poliittista ohjausta, mutta myös uusia ratkaisuja yrityksiltä ja kestävämpiä valintoja itseltämme. Erilaisia keinoja pienentää omaa hiilijalanjälkeä voi löytää esimerkiksi 100 fiksun teon joukosta.

Jokainen meistä kuitenkin tuottaa väkisinkin jonkun verran päästöjä. Jos vaihtoehtoina on päästöjen kompensointi tai päästöt ilman kompensointia, on kompensointi selkeä ilmastoteko. Luvatun päästövähennyksen lisäksi monet projektit mobilisoivat investointeja puhtaisiin ratkaisuihin myös paikalliselta yksityiseltä sektorilta, lisäävät maan kykyä viedä ilmastotoimia eteenpäin itsenäisesti ja tuovat suoria sosiaalisia hyötyjä – paremmat liedet esimerkiksi vähentävät hengityselinsairauksia, vapauttavat aikaa polttopuun keruulta ja siten lisäävät lasten mahdollisuuksia päästä kouluun.

Nyrkkisäännöksi sopii vähennä päästöistäsi mitä voit, kompensoi mitä et voi. Ei hätää, se ei ole rahastusta. Sen sijaan se voi auttaa hahmottamaan, että valinnoillamme on väliä: päästöjemme siivoaminen maksaa.