Piritta Poikonen: Arvotonta menoa?

Tämän bloggauksen kirjoittajasta 

Olen lakimieskoulutuksen suorittanut sosiaalipolitiikasta kiinnostunut asiantuntija Finanssialan Keskusliitosta. Tykkään ajatella ja möläytellä hankalia ja joskus jopa ns. vaarallisia ajatuksia. Näen esimerkiksi paljon hyvää myös yleisesti erittäin ikäviksi koetuissa asioissa kuten vaikkapa kuntien pakkoliitoksissa, natriumglutamaatissa ja vakuutuslääkäreissä. 

Koko työurani ajan olen pureutunut eläkkeisiin sekä pakollisen että vapaaehtoisen eläketurvan näkökulmasta. Nykyään päivittäiseen työsarkaani kuuluu ratkaisujen kehittäminen ikääntymisen aiheuttamiin taloudellisiin muutoksiin. Siitä kumpuaa kiinnostukseni kestävään talouteen. Pitkäaikaisten taloudellisten järjestelyjen tulee olla niin viisaasti mietittyjä, että ne kestävät erilaisten muutosvoimien puserruksessa tuhoutumatta. 

Kaikki palautuu arvoihin 

Tämän blogikirjoituksen teemaksi annettiin pohtia talouteemme pitkällä aikavälillä vaikuttavaa muutosvoimaa, joka on tärkeä kestävän talouden kannalta. Koska ”aivan kaikki” selittyy arvopohjamme kautta, tarkastelen tässä kirjoituksessa muutosvoimien ja arvopohjamme keskinäistä suhdetta sekä arvoistamme nousevia vaatimuksia kestävälle taloudelle. 

Muutosvoimat ja arvopohjamme 

Muutosvoimat eivät pääse jylläämään maailmassa vapaasti, vaan ne toimivat erilaisten kulttuuristen arvopohjien päällä. Kulttuuriset arvomme eivät muutu nopeasti, vaan niiden muutokset voivat viedä jopa satoja vuosia – vaikka kulloinkin elävistä ihmisistä tuntuukin (ja on aina tuntunut), että maailmaa muuttuu juuri sillä hetkellä nopeasti ja nopeammin kuin ikinä ennen. Arvopohjan pysyvyyttä ei pidäkään sekoittaa pintatason kulttuuri-ilmiöihin, jotka voivat muuttua nopeastikin. Siispä se, että käytämme samanlaisia farkkuja ja syömme samanlaisia hampurilaisia ympäri maailman, ei tarkoita sitä, että erilaisten kulttuuriemme syvemmät arvopohjat olisivat lähentyneet. 

Suomalainen arvopohja koostuu tasa-arvosta, harmoniasta ja älyllisestä autonomiasta.[i] Tasa-arvoon liittyvät sellaiset määreet kuten moraalinen tasavertaisuus, samat perusintressit, yhteistyöhön sitoutuminen ja huoli muista. Harmoniaa painottavissa kulttuureissa korostuu sopeutuminen. Älylliseen autonomiaan liittyviä tärkeitä arvoja ovat laajakatseisuus, uteliaisuus ja luovuus. Autonomiaa korostavissa kulttuureissa ihmiset nähdään itsenäisinä, toisistaan erottuvina yksilöinä. 

Sellaisissa tasa-arvon ja autonomian kulttuureissa kuten Suomi yhteiskunnan rooli korostuu ja niissä tyypillisesti investoidaan julkisia varoja kansalaisten terveyteen ja koulutukseen. Tavoitteena on yksilön riippumattomuus suvusta (vapaus sisäryhmän paineesta), yksilön ainutlaatuisten ominaisuuksien kehittäminen ja tasa-arvoiset mahdollisuudet kaikille. Tätä arvotaustaa vasten näen suomalaisen yhteiskunnan rakentuvan ennen kaikkea äärimmäiselle individualismille.[ii] Hyvinvointimallimme ei siis suinkaan tasapäistä, vaan antaa yksilöille mahdollisuuden toimia vapaasti ja rohkeasti – ja lopulta myös taloudellisessa mielessä fiksusti ja tehokkaasti.   

Vastakohtia Suomessa korostuville arvoille ovat hierarkia, hallinta ja juurtuneisuus. Hierarkkisessa kulttuurissa koetaan roolien, vallan ja resurssien epätasainen jakautuminen oikeutetuksi. Hallinnan kulttuurissa korostuu aktiivinen itsetehostus, ja sopeutumisen sijaan tavoitteena on hallita ja muuttaa ympäristöä. Juurtuneisuus korostaa ihmisen roolia yhteisön jäsenenä, ja tärkeitä arvoja ovat tottelevaisuus, perinteiden kunnioitus ja sitoutuneisuus sukuun (sisäryhmän paine). Selkeä esimerkki suomalaisille arvoille vastakkaisesta mallista on kiinalainen arvopohja, joka rakentuu hierarkian ja hallinnan varaan.   

Arvojemme takia esimerkiksi voimakkaaseen epätasa-arvoon ja sitä myöten roolien, vallan ja resurssien räikeän epätasaiseen jakoon perustuvat järjestelyt eivät ole Suomessa kestävällä pohjalla. Vastaavasti hyvin tasa-arvoiseen ajatteluun perustuvan järjestelyn lanseeraaminen Kiinassa jäisi surkeaksi yritykseksi. Meille tasa-arvo on itsestäänselvyys, kun taas kiinalaiselta arvopohjalta maailmaa katsoen juuri hierarkkisuus luo selkeyttä ja turvallisuutta. Hierarkiaan tottuneelle meidän tasa-arvoinen menomme voi vaikuttaa melko epäselvältä ja jopa ahdistavalta. Arvopohjat siis vaihtelevat ympäri maailman, eikä toinen ole parempi toista! Tärkeää onkin tunnistaa ja tunnustaa nämä arvopohjat ja toimia taloudessakin niitä kunnioittaen – eikä siis vääntää väkisin ulkomaisia oppeja kopioiden. Ainakin jos mielii olla aidosti tehokas ja toimia markkinoilla pitkäjänteisesti. 

Hyvää Suomesta! 

Mitä suomalaiselta tasa-arvon ja harmonian arvopohjalta ponnistaen on sitten saavutettu? Käsittämättömän paljon. Tässä otsikoita viime vuosilta: 

YLE 16.8.2010: ”Newsweek: Suomi maailman paras maa”[iii] 

HS 24.4.2012: ”Maailman melkein onnellisin kansa”[iv] 

Keskisuomalainen 5.9.2012: ”Suomen kilpailukyky pysyi vahvana”[v] 

Taloussanomat 18.9.2012: ”Raportti: Suomen talous vapaampi kuin Yhdysvaltojen”[vi] 

Ei siis ihan huonosti, tulee tällaisen vaatimattoman suomalaisen mieleen. Ja tältä kotoisalta arvopohjaltamme ponnistaen siis kaikki tämä hyvä: kilpailukykyä, vapaata taloutta, onnellisuutta ja ihan vaan maailman paras maa. 

Pitääkö ote? 

Kuten sanottu, myös kulttuuriset arvot voivat muuttua, vaikkakin hitaasti. Tasa-arvon ja harmonian murenemisesta on jo merkkejä havaittavissa: keskimäärin Suomessa menee vielä monilla mittareilla mitattuna hyvin, mutta polarisoitumiskehitys on jo selvää. Tästäkin löytyy otsikoita, joista etenkin jälkimmäinen on erityisen huolestuttava: 

SK 7.12.2010: ”Suomen PISA-sijoitus tipahti hieman – näin osaamista mitataan”[vii] 

Talouselämä 3.5.2011: ”Suomi on maailman huipulla – tuloerojen kasvussa”[viii] 

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään luonnonvoimien määräämä vääjäämätön kehitys, vaan tietoisilla valinnoilla voimme huoltaa arvopohjaamme. Tasa-arvo on helppo leimata ”luonnottomaksi vaatimukseksi” silloin, kun itsellä menee hyvin tai on muuten vain erityisen ns. kova luu. Vaatiikin oikeasti sisua olla tuollaisen kovan luun kohdatessaan pehmo ja uskaltaa puolustaa niitä arvoja, joiden toteutuminen tuo – ja on tuonut jo vuosisatojen ajan – hyvinvointia. Jotta otteemme pitkäaikaisista arvoistamme ei kirpoaisi, tähän asiaan tulee uskaltaa vaikuttaa tietoisesti. Perusarvojemme vastaisten arvojen, kuten epätasa-arvon ja hallinnan, varaan maailmansa rakentavat eivät ainakaan pidä kyynärpäitään piilossa. 

Hankala ajatus: Kilpailukykyä suomalaiselta arvopohjalta ponnistaen?

Kilpailukyvyn ainoina edes kuviteltavissa olevina tekijöinä tunnutaan pidettävän matalia työvoimakustannuksia ja pieniä veroja. Mielestäni nämä ovat kuitenkin varsin mielikuvituksettomia keinoja ja kapeakatseisia vaatimuksia – eivätkä kovin kestävällä pohjalla suomalaisiin perusarvoihin ja sen pohjalta kehittyneeseen yhteiskuntamalliin peilattuna. Miksi edes pyrkiä kilpailemaan keinoilla, joissa Suomi ei tule ikinä yltämään parhaimmistoon tai pärjäämään edes kohtuullisesti? Hinnalla kilpaillen emme pärjää. Hätäisimmille todettakoon kuitenkin tässä välissä, että tietenkään kukaan ei vaadi työvoimalle perusteetonta ylihintaa eikä turhia veroja, mutta työvoimakustannusten ja verojen alas polkeminen eivät voi olla Suomen kilpailukyvyn parantamisen kehittyneimpiä ja nerokkaimpia keinoja. Täytyy olla muutakin.   

Mutta miten sitten kilpailla kovien työvoimakustannusten ja korkeiden verojen rasittamana? Onko elinkeinoelämä saanut mitään korkeiden kustannusten vastineeksi? Koulutettua työvoimaa ainakin. Ja jopa luovaa sellaista – kiitos arvopohjamme yhden tärkeän kivijalan eli älyllisen autonomian. Yhteiskunnallista vakautta ja yleistä luottamustakin on täällä niin paljon, että emme sitä edes tajua. Vai miksi rahavirrat tulevat finanssikriisiä pakoon tänne pohjoiseen jopa miinuskoroilla? 

Aidosti kestävä talous ammentaa siis merkittävimmän muutosvoimansa ”pysyvyysvoimasta”, arvopohjastamme. Kestävä talous ei myöskään syötä kaikille samaa, vaan toimii maailman erilaisten kulttuuristen arvo-orientaatioiden viidakossa älykkäällä tavalla. 

24.9.2012

Piritta Poikonen
Asiantuntija, Finanssialan Keskusliitto