Pukukoppi­elämää

Mistä elementeistä rakentuu alusta onnistuneelle dialogille, ja miten dialogia ”tehdään”? Tapio Anttilan Monologia dialogista -blogisarjan neljäs osa käsittelee dialogia fasilitoinnin näkökulmasta.

Huomiseen! Nähdään! Lähtötervehdykset kuuluvat asiaan. Jokainen lauantai-iltapäivä, sunnuntaiaamu ja keskiviikkoilta. Vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen Puotinkylän Valtin ikämiehet ovat kokoontuneet keskinäisiin peleihin. Valtin ”kultaiset vuodet” olivat 1970-luvulla Vartiokylän hiekalla. Kun ikää karttui ja pelaaminen vaihtui pelailuun, 70-luvun pelaajat kavereineen kokoontuivat kolmesti viikossa leikkimieliseen peliin. Porukkaa vaihtuu pikku hiljaa, mutta traditio (aika, pelin henki) säilyy. Mikä ihme saa vanhat miehet edelleen juoksemaan pallon perässä?

Useimmiten dialogi epäonnistuu, koska sitä ei tehdä hyvin. Pyrin tässä kirjoituksessa pohtimaan dialogin organisoijan ja fasilitaattorin näkökulmasta kysymystä: Miten ”tehdään” hyvää dialogia?

Aloitus on aina tärkeä, ja siihen kannattaa panostaa. Työmäärä, joka joudutaan tekemään raiteiltaan menneen prosessin, tilaisuuden tai dialogin saattamiseksi kuntoon, on aina valtava. Jos se on ylipäätään tehtävissä. Ryhmän kannattaa aluksi puhua dialogista, miten kukin ymmärtää dialogin, millaisia hyviä kokemuksia on erilaisista dialogeista, millaisia epäonnistumisia on dialogeissa kokenut… Dialogin onnistumisen todennäköisyys kasvaa, jos ryhmällä on dialogia ymmärtävä fasilitoija.

Fasilitoinnilla tarkoitan ryhmäprosessien suunnittelua ja toteutusta. Fasilitaattori auttaa (fasil on latinaksi helppo) ryhmän saavuttamaan tavoitteensa. Dialogiprosessin fasilitaattorin tulee ymmärtää dialogin tarkoitus ja ryhmädynamiikan perusteet. Tärkeätä on myös kyky havaita, milloin ryhmä tulee toimeen omillaan. Fasilitaattori ohjaa dialogia sekä rakentaa dialogista toimintatapaa. Alussa saatetaan tarvita vahvaakin ohjausta, mutta dialogin edetessä ja ryhmän taidon kasvaessa fasilitaattorin rooli pienenee ja lopuksi katoaa kokonaan. Hyvänkin dialogin voi tuhota väärällä fasilitaattorivalinnalla.

Dialogin osallistujien määrä voi vaihdella paljonkin. Usein 12–24 osallistujaa mainitaan sopivaksi ryhmäksi. Itse koen, että 8 ja 30 ovat eräänlaiset rajapyykit. Alle kahdeksan hengen ryhmä toimii ketterästi, ja jokaiselle löytyy helposti riittävästi ”ilmatilaa”. Yli kahdeksalla hengellä dynamiikka useimmiten muuttuu. Yli kolmenkymmen hengen ryhmien fasilitointi ja dialogisten menetelmien käyttäminen vaatii enemmän pohdintaa.

Ihmiset hahmottavat maailmaa ja oppivat eri tavoin. Joillekin henkilöille oma rauha, aika lukea, vertailla eri tekstejä ja analysoida ovat paras keino ymmärrykseen. Perinteisesti dialogin on katsottu olevan keskustelua. Osalle ihmisistä tämä sopii. Usein kuitenkin unohdetaan henkilöt, joille hahmottaminen piirtämällä tai tekemällä ovat oikeita väyliä uuden ymmärtämiseen. Olen itse ”hahmottaja” eli kokonaisuuden hahmottaminen ja uudet ideat syntyvät silloin, kun pystyn ryhmässä yhdessä ”piirtämään karttaa”. Erityisen kiinnostunut olen rakentamaan tiloja, joissa osallistujat voivat kävellä keskellä ”karttaa” ja samalla tehdä siihen muutoksia. Henkilöille, jotka oppivat parhaiten tekemällä, taas kokeilujen rakentaminen ja erilaiset vierailukäynnit tehostavat ymmärrystä ja uuden luomista. Kun dialogissa puhumista tärkeämpää on yhteinen ajattelu, niin pidän ennakkoluulottomuutta ryhmän työskentelytapoihin tärkeänä. Ihmisten erilaisia taipumuksia tulee kunnioittaa: osa saattaa pohtia asioita kuunnellen osallistumatta jatkuvasti aktiivisesti keskusteluun.

Myös tilalla on iso merkitys dialogin ilmapiirin rakentamisessa. Perinteisesti on suosittu tuolirinkiä, joissa kaikki näkevät esteettömästi toisensa. Tällainen ”nuotiopiiri” vahvistaa ryhmän jäsenten yhdenvertaisuuden tunnetta. Dialogissa korostuu osallistujien kollegiaalisuus. Englanniksi käytetään termiä ”fellowship of dialogue”.

Julkisuuden ja dialogisen keskustelun yhdistäminen on haastavaa. Kuvitellaan, että ryhmä on kyennyt yhdessä rakentamaan jaettua ymmärrystä ongelmasta, ja kukin on kyseenalaistanut myös omia perusolettamuksiaan. Jos liian aikaisin tulee tilanne, jossa ryhmä siirtää keskustelunsa julkisuuteen, niin riskinä on, että puhuja palaakin vanhoille ajatuspoluille puhuessaan vaikkapa äänestäjilleen, jäsenilleen tai muulle tärkeälle sidosryhmälleen.

Englanninkielessä käytetään termiä ”container” kuvaamaan dialogin vaatimaa näkymätöntä tilaa. Millainen tämän säiliön tai astian tulisi olla? William Isaacs lainaa lasten kasvatuksen oppeja ja määrittää säiliölle kolme tekijää: energia, mahdollisuudet ja turvallisuus. Jos nämä elementit kyetään rakentamaan, meillä on säiliö, joka kestää painetta ja luomisen paloa. Osallistujat uskaltavat tarttua ongelmiin, esittää eriäviä mielipiteitä ja ajatella yhdessä uudella tavalla. Paineet säiliössä ja niiden onnistunut käsittely rakentavat säiliöstä kerta kerralla paremman.

Jalkapallo on hieno peli. Kun uransa päättäneiltä aktiivipelaajilta kysytään, mitä he kaipaavat peliurastaan, poikkeuksetta mainitaan ”pukukoppielämä”. Ulkopuolisille asia varmaan yhdistyy hikeen, haiseviin pelikamoihin, meteliin… Pukukoppielämässä on kuitenkin samoja elementtejä kuin dialogissa parhaimmillaan. Yhdessä tekemistä, asioiden tiivistymistä hetkeen, huumoria, ulkopuolisten asioiden unohtamista, rehellisyyttä. Sellaista yhteisöllisyyttä, jota harvoin kokee arkielämässä. Tämän vuoksi Valtin ”koukkupolvetkin” jaksavat painaa vuodesta toiseen. Se ei ole sitä samaa pukukoppielämää kuin aktiivivuosilla, mutta on siinä samaa meininkiä.

Kiinnostavaa luettavaa:

Bohm, David: On Dialogue, 1996
Yankelovich, Daniel: The Magic of Dialogue, 1999
Kakkuri-Knuutila, Marja-Liisa: Kaksi dialogimuotoa ja niiden eettinen merkitys, 2015
Kohlrieser, George: Aidon dialogin voima, 2006
Roman, Jari: Kohti dialogisempia yhteisöjä, kohti parempaa maailmaa, 2015
Senge, Peter M.: The Fifth Discipline, 1990
Isaacs, William: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito, 2001
Kaner, Sam: Facilitator´s Guide to Participatory Decision-Making, 2014
Michalko, Michael: Thinkertoys, 2006
Boyer, Bryan; Cook Justin W.; Steinberg, Marco: In Studio: Recipes for Systemic Change, 2011
Ilmanen, Kalervo: Pegasoksen siivin, Puotinkylän Valtti 1946-1996, 1996

Asiamies, Sitran yhteiskunnallisen koulutustoiminnan vetäjä Tapio Anttila pohtii syksyn aikana dialogia eri näkökulmista. Monologia dialogista -blogisarjassa tähän saakka ilmestyneet:
osa 1: Seitsemän huonoa kautta takana 
osa 2: La mano de Dios – Jumalan käsi
osa 3: Kuoleman ottelu
osa 4: Pukukoppielämää (tämä kirjoitus)
osa 5: Totaalvoetbal