Rahanpesun estäminen on tekniikkalaji, jossa moraali ratkaisee

Rahanpesun estämisen on todettu olevan hyvin tehokas keino vastustaa terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Tehokkaasti ja kattavasti hoidettuna rahanpesun estäminen heikentää oleellisesti rikollisten mahdollisuuksia hyödyntää lainvastaisella toiminnalla saatuja varoja. Rahanpesu on hyvin kansainvälistä toimintaa, siksi myös sen torjuminen edellyttää toimivaa ja laajamittaista kansainvälistä yhteistyötä. EU estää rahanpesua mm. lainsäädännön sekä poliisi- ja tulliviranomaisten yhteistyön avulla. Rahoitusmarkkinoita pyritään viranomaisten taholta sääntelemään siten, että globaaleilla rahoitusmarkkinoilla noudatettaisiin yhtenäisiä menettelytapoja. Suurin vastuu rahanpesun estämisestä jää kuitenkin rahoitusmarkkinoilla toimiville yrityksille ja sille millaisia niiden omat sisäiset toimintatavat ja –kulttuurit ovat.

EU aloitti järjestelmällisen rahanpesun vastaisen toimintansa vasta 1990-luvun alussa. EU puuttui aluksi pääsääntöisesti huumausainerikollisuuteen liittyvään rahanpesuun säätämällä, että pankkien ja muiden luotto- ja rahoituslaitosten tulee aina selvittää asiakkaidensa henkilöllisyys ja säilyttää näiden henkilöllisyys- ja tositetiedot vähintään viiden vuoden ajan asiakassuhteen päättymisestä. Vain huumerikollisuuteen liittyvään rahanpesuun keskittyminen huomattiin pian liian suppeaksi tavaksi lähestyä ongelmaa. Sääntelyä laajennettiin koskemaan laajempaa osaa vakavaa rikollisuutta, mukaan luettuna terrorismin rahoittaminen. Rahoitusmarkkinoilla toimijat velvoitettiin myös ottamaan käyttöönsä sisäisiä valvontamenettelyjä ja ilmoittamaan viranomaisille kaikista epäilyttävistä liiketoimista.

Rahaa voidaankin pestä lukuisilla eri tavoilla, monimutkaisista tilisiirtoketjuista ja yrityskaupoista koostuvasta järjestelystä aina perinteiseen tapaan kuljettaa valuuttaa fyysisesti esim. EU:n ulkopuolelta EU:n sisälle. Rahoitusjärjestelmään voi siis saada sisään rikollisesti hankittuja varoja, kunhan on riittävän huolellinen ja taitava. Pitää kuitenkin muistaa, että myös laillisesti hankittuja varoja, jotka ovat jo rahoitusjärjestelmässä, voidaan käyttää rikollisiin tarkoituksiin, vaikkapa terrorismin rahoitukseen.

Esimerkkejä rahanpesusta on viime ajoilta eri puolilta maailmaa suuressakin mittakaavassa; Venäjällä on paljastanut ryhmä, jonka uskotaan pesseen rahaa lähes 860 miljoonaa euroa viiden viime vuoden aikana useiden eri pankkien avulla.  Argentiinan veroviranomaiset epäilevät Euroopan suurinta pankkia HSBC:tä noin 60 miljoonan euron rahanpesusta. Yhdysvaltojen viranomaiset syyttävät costaricalaista digitaalista valuutanvaihtajaa Liberty Reserveä noin viiden miljardin euron rahanpesusta. Italian keskuspankki keskeytti jonkin aikaa sitten Vatikaanin sähköiset maksuliikenneyhteydet, koska Vatikaani ei ollut ottanut huomioon rahanpesua estäviä määräyksiä eikä muutenkaan täyttänyt lakien vaatimuksia. Suomessa puolestaan on juuri äsken saatu päätökseen useaa henkilöä koskenut tutkinta terrorismin rahoitukseen liittyen. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella epäilyt liittyvät juuri Nairobissa tapahtuneen terrori-iskun tekijäksi ilmoittautuneen al-Shabaab-terroristijärjestön rahoittamiseen, Suomen tapauksessa rahasummat ovat olleet pieniä, mutta se ei tee asiasta yhtään vähemmän huomionarvoista.

Tärkeää on, että säännökset ja valvonta ovat ajan tasalla sekä kansainvälinen yhteistyö on mahdollisimman aukotonta ja sujuvaa. Lisäksi rahanpesuun liittyvät sanktiot olisi hyvä olla riittävän ankaria, jotta kynnys laittomuuksiin ryhtymiseksi olisi korkea. Tämän voisi ajatella auttavan ainakin niiden kohdalla, joilla ei ole ideologisia motiiveja toimintaan. Jokaisessa kulttuurissa on omat erityispiirteensä ja esimerkiksi rahoitusjärjestel- män tila voi vaikuttaa rahanpesuun suhtautumiseen hyvinkin paljon. Muistan itse kuinka runsas 20 vuotta sitten, juuri ennen pankkikriisiä, suomalaisiin pankkeihin tarjottiin selkeästi rikollista rahaa hyvin edullisin ehdoin määräaikaistalletuksina. Asiasta kirjoitettiin lehdissä ja puhuttiin televisiossa. Samalla kaikille tuli selväksi, että rahanpesua ei ollut silloin monen muun maan tapaan Suomessa vielä kriminalisoitu. Ainakin minulle jäi kuitenkin sellainen muistikuva, että kyseenalaisia talletustarjouksia ei otettu vastaan, vaikka varmasti kiusaus rahoitusvaikeuksissa olevissa pankeissa on voinut olla suurikin.

Tärkeintä rahanpesun estämisessä onkin jokaisen yksilön oma moraali sekä yritysten ja muiden toimijoiden oikeanlainen toimintakulttuuri. Lisäksi ihmisten olisi hyvä ymmärtää pääpiirteissään rahanpesuun liittyvät, joskus monimutkaisetkin, toimintatavat, jotta ei tulisi ajattelemattomuuttaan osallistuneeksi rikolliseen toimintaan, tahallisuudesta puhumattakaan.

Kirjoitus on osa Sitran Uusi turvallisuus -foorumin osallistujien blogisarjaa