sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Työssäni Suomen Pankin ekonomistina pääsen seuraamaan läheltä euroalueen finanssi- ja velkakriisiä. Kriisi on konkreettinen osoitus siitä, mihin kestämätön talous ja -talouspolitiikka voivat johtaa.
Euroalueen ongelmien taustat ovat monimutkaiset. Yhteisen rahapolitiikan tuomat alhaiset korot aiheuttivat 2000-luvulla monissa maissa niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin ylivelkaantumista. Rakennussektori ylikuumeni esimerkiksi Irlannissa ja Espanjassa. Lisäksi pitkään jatkunut kilpailukyvyn rapautuminen ja rakenteelliset ongelmat mm. Kreikassa ja Italiassa kärjistyivät globalisaation kiristäessä kansainvälistä kilpailua.
Finanssikriisi alkoi Yhdysvalloista syksyllä 2008 käynnistyneestä tapahtumaketjusta. Amerikkalaiset pankit ajautuivat ongelmiin rahoitettuaan etenkin kotitalouksien asuntokauppoja liian löyhäkätisesti ja ilman vakuuksia. Seurauksena oli yli 150 vuotta vanhan Lehman Brothers -investointipankin ajautuminen konkurssiin, mikä laukaisi pankkien välisen epäluottamuksen ja pysäytti rahavirrat. Tästä seurasi kierre, joka ulottui rahoitussektorilta reaalitalouteen sekä maasta ja mantereelta toiselle. Kierteen loppua ei ole vieläkään näköpiirissä.
Vuosi 2009 oli maailmantaloudessa lähes ennätyksellisen heikko vuosi. Tuolloin monet maat euroalueella elvyttivät talouttaan laajoin finanssipoliittisin tukitoimin. Samaan aikaan verotulot laskivat. Seurauksena oli valtioiden voimakas velkaantuminen mm. Kreikassa, Italiassa, Irlannissa ja Portugalissa. Espanja ajautui kriisiin lähinnä yksityisen sektorin ylivelkaantumisen ja pankkisektorin ongelmien vuoksi. Yhteistä kaikille on ollut menetetty luottamus rahoitusmarkkinoilla, siitä johtuva lainansaannin vaikeutuminen ja lainanhoitokulujen voimakas nousu.
Kriisiin on haettu ratkaisua välitöntä apua tuovista tukipaketeista sekä pidemmän aikavälin ratkaisua tarjoavista rakennemuutoksista ja julkisen talouden tehostamisesta. Tuorein innovaatio on pankkiunioni, jonka ensimmäisessä vaiheessa pankkivalvontaa siirretään ylikansalliselle tasolle. Sillä halutaan katkaista pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys. Tähän saakka pankkien asemaan rahoitusmarkkinoilla on vaikuttanut oman valtion maine sijoittajien silmissä. Vastaavasti valtiot ovat joutuneet pelastamaan pankkeja välttääkseen niiden romahtamisen aiheuttamat seuraukset reaalitaloudelle.
Kestävän talouden ja -talouspolitiikan kannalta euroalueen kriisi on osoitus siitä, mihin ylivelkaantuminen, talouden tehottomuus ja kilpailukyvyn rapautuminen voivat johtaa. Ongelma koskee niin valtioita, kuntia, yrityksiä kuin kotitalouksiakin. Talouden monimutkaiset verkostot ja riippuvuussuhteet johtavat nykymaailmassa helposti siihen, että yhden sektorin ja yhden maan ongelmat tulevat pian myös muun talouden ja jopa koko maailmantalouden ongelmiksi. Syntyy ketjureaktioita, joita on vaikea pysäyttää. Keskeistä tässä kriisissä on ollut globalisaation syveneminen ja rahoitusmarkkinoiden kasvanut rooli makrotaloudessa. Samalla markkinoiden luottamus on noussut entistä määräävämpään asemaan myös valtioiden taloudellisissa kohtaloissa
Toivottavasti tämän kriisin akuutein vaihe saadaan sammutettua pian valtioiden, Kansainvälisen valuuttarahaston, EU:n komission ja Euroopan Keskuspankin yhteistoimin. Kriisin seuraukset ja jälkien korjaaminen tulevat kuitenkin kestämään vuosia, ehkä jopa vuosikymmenen. Suomella on muistoja tästä 1990-luvun alun laman ajalta.
Kestävä talous merkitsee näiden kokemuksen valossa ainakin tervettä julkista taloutta, maltillista velkaantumista ja vakaata talouskasvua. Tehokkuus ja kilpailukyky eivät ole kirosanoja, vaan oleellinen osa kestävää taloutta. Niiden tarkempaan määrittelyyn ja käytännön toteutukseen liittyy arvovalintoja, joista kestävän talouden foorumissa syntyy toivottavasti vilkasta keskustelua.
Kirjoittaja on yksi Sitran kestävän talouden foorumin osallistujista.